Gospel Riders mukana messuilla

Moottoripyörämessujen osallistujille jaettiin evankelioivaa lehteä. Kuva: Gospel Riders
Moottoripyörämessujen osallistujille jaettiin evankelioivaa lehteä. Kuva: Gospel Riders
Perinteisesti olemme olleet mukana jokaisilla Mp-messuilla omalla osastollamme, Gospel Ridersien johtaja Reijo Ruotsalainen kertoo.

– Harrastuksen lomassa on mahdollisuus tavata toisiamme, ja kun katsastamme uusia moottoripyörämalleja, tapahtuma antaa myös mahdollisuuden evankelioida paikalle saapunutta yleisöä.

Kerho jakoi osastollaan evankelioivaa Tässä on tie -lehteä. Lehdessä on myös tietoa Gospel Ridersista ja matkoista. Lehtien lisäksi jaettiin satoja motoristiraamattuja.

Kesä tulee pian

Gospel Riders suunnittelee jälleen ensi kesäksi laajaa evankelioimiskiertuetta Suomeen. 7xSF -nimellä tunnettu tapahtuma käy yli sadalla paikkakunnalla.

– Ryhmiä kiertää viisi, joista yksi suuntaa ruotsinkieliselle alueelle. Kiertue starttaa isosta Kirjasta juhannuksena ja päätyy kolme viikkoa myöhemmin Tampereelle GR:n valtakunnalliseen tapahtumaan.

Gospel Riders -moottoripyöräkerho on yhteiskristillinen järjestö. Alueosastoja on 24. Jäseniä kerhossa on tällä hetkellä 998 henkilöä.


Anssi Tiittanen

Mielipide
7/2016

MielipideRistin Voitossa uutisoitiin romanialais-norjalaisen perheen lasten huostaanotosta Norjassa (RV 5). Valitettavasti lastensuojelun ongelmat eivät ole vieraita Suomessakaan. Itse olen joutunut seuraamaan...
MielipideSanomalehti Keskisuomalaisen kolumnissa 4.1.2016 emeritussuurlähettiläs Mikko Pyhälä kirjoitti Isis-järjestön ääri-islamilaiseen uskonkäsitykseen kuuluvasta periaatteesta, jonka mukaan kaikki vääräusk...
MielipideSeurakuntien on syytä ymmärtää, että on äärettömän tärkeää opettaa seurakuntiin tulleille muslimeille kristinuskon ja islamin erot. Jokainen seurakunnassa käyvä uskoontuloaan vakuuttava muslimi ei tod...
MielipideMiika Tolosen kirjoitus kristillisestä etiikasta (RV 5) herätti muutamia ajatuksia.

Tarkoitan etiikalla yleensä niitä moraalisia periaatteita, jotka hallitsevat tai ohjaavat tietyn ihmisryhmän...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan