Essayahista KOK:n jäsen

Kansanedustaja ja evankelista Sari Essayah (kd) on valittu kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi viime torstaina.

– Olen hyvilläni valinnasta ja valmis tekemään työtä kansainvälisen olympialiikkeen tulevaisuuden eteen. On hienoa jatkaa sitä merkittävää työtä, jota suomalaiset ovat kansainvälisissä tehtävissä aikaisemmin tehneet, Essayah sanoi YLE:lle.

Työ on sivutoiminen eikä vaikuta Essayahin työhön kansanedustajana ja KD:n puoluejohtajana.

Essayah käveli 10 km:n maailmanmestariksi vuonna 1993 Stuttgartissa ja Euroopan mestariksi vuotta myöhemmin Helsingin kisoissa.

Muut
32/2016

MuutLaulaja-lauluntekijä pyrkii sanoituksissaan rikkaaseen kielenkäyttöön ja kannustaa myös oppilaitaan tuoreisiin ratkaisuihin.
MuutRomupappina tunnetun Jaakko Romun Evankeliumi Johanneksen mukaan on taipuisa ja kevyt pokkari, joka on helppo ottaa mukaan vaikka matkalukemiseksi. Nimi saattaa herättää kysymyksen, onko kyseessä Joha...
MuutKaarinan keskustassa Hovirinnantie 5:ssä sijaitsee pieni mutta lämminhenkinen seurakunta, joka tunnetaan nimellä Kaarinan Kotikirkko. Seurakunnan toiminta alkoi 2000-luvun alkupuolella Turun Helluntai...
MuutPaavo ja Marjatta Kokkosen elämä on kertomus kiitollisuudesta Jumalan armollista hyvyyttä kohtaan.

Kauaksi ovat jääneet jo yhdessäoloajat lintukodossamme Pihtiputaalla Alvajärven rannalla. Siel...
MuutViaDia-yhdistyksen hankeohjaaja Jari Sulkunen oli mukana järjestämässä Ex-Criminal Day -tapahtumaa. Hän itse tuli aikoinaan uskoon vankimielisairaalassa (aamulehti.fi 31.7.).

Nyt Sulkusella on...
MuutHelluntaiherätyksen raamattuopiston musiikkityö on 64 vuotta vanhaa mutta elää tätä päivää.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan