Daisy-erityiskoulussa saadaan Kenian parhaita arvosanoja

Victorin päättötodistus Daisy-erityiskoulusta oli Kenian paras. Hyvä todistus avaa ovia huippukouluihin. Ahkera ja lahjakas opiskelija haaveilee neurokirurgin urasta. Kuvat: Catherine Waithanjin
Victorin päättötodistus Daisy-erityiskoulusta oli Kenian paras. Hyvä todistus avaa ovia huippukouluihin. Ahkera ja lahjakas opiskelija haaveilee neurokirurgin urasta. Kuvat: Catherine Waithanjin
Victorin menestys on ollut ilo koko syrjäiselle Kakamegan kaupungille.
Victorin menestys on ollut ilo koko syrjäiselle Kakamegan kaupungille.
Suomalaislähettien perustama Daisy Special School eli Daisy-erityiskoulu sijaitsee Kenian lounaiskulmassa Kakamegassa, melko lähellä maan Ugandan ja Etiopian vastaisia rajoja.

Noin 250 oppilaan koulu sai vuoden lopulla hienoja uutisia: oppilas Victor Oduor Odhiambo sai Kenian parhaat arvosanat peruskoulun päättökokeissa.

Victor ei ole itse vammainen. Hän kuuluu opiskelijoihin, joiden perheet maksavat lapsensa opiskelun.

Daisy-erityiskoulun saama huomionosoitus on arvokas monella tavalla. Pelkästään se, että vammaiset pääsevät käymään koulua tuetusti on Afrikassa äärimmäisen harvinaista. Se, että samassa koulussa heidän kanssaan opiskelee Victorin kaltaisia vammattomia oppilaita, on vielä harvinaisempaa – ja vieläpä niin, että opiskelijoilla on mahdollisuuksia menestyä keskimääräistä paremmin.

Daisy-erityiskoulu onkin nyt saanut huomiota koko maassa. Vanhemmat ovat kiinnostuneita lähettämään lapsiaan kouluun opiskelemaan.

Osa oppilaista asuu kodeissaan perheidensä kanssa, osa koulun asuntolassa.

Haastava alku

Idea erityiskoulusta syntyi 1980-luvun alussa, kun Söderlundien perheeseen syntyi tytär Daisy (nyk. Daisy Kontsas). Daisyn toinen käsi on vioittunut jo kohdussa.

Pertin ja minun silmät avautuivat näkemään vammaisten lasten tarpeet, äiti ja Daisy-erityiskoulun perustaja Heidi Söderlund kertoo.

Koulu on tullut Suomessakin tunnetuksi Daisy Centerinä. Perustamishanke oli tärkeä osa Söderlundien elämää 1980-luvulla. Koulu rakennettiin hankalalle rinnetontille. Pertti Söderlund ajoi Pariisi–Dakar-rallin varoja kerätäkseen. Muutamat suomalaiskuljettajat kuten Juha Kankkunen ja Ari Vatanen antoivat varoja rakennustöihin.

Keskusta alettiin rakentaa vuonna 1988, ja viimein vuonna 1995 se virallisesti avattiin.

Koulun nyt saama tunnustus lämmittää perustajien mieltä. Daisy Center ei aikanaan saanut suomalaisen yleisön varauksetonta tukea.

– Pitkäksi venyneet rakennusvuodet olivat kenties elämämme raskaimpia, Heidi Söderlund sanoo.

– Monta kertaa mietimme, että jätämme koko homman. Emme kuitenkaan uskaltaneet, sillä olimme kokeneet, että saimme tämän näyn Jumalalta.

Vammaisten ankeaa asemaa kehitysmaissa ei ymmärretty. Ilkeimmissä puheissa rakentajien epäiltiin pystyttävän monumenttia itselleen.

Daisy Center luovutettiin pian avaamisen jälkeen Kenian Full Gospel -kirkolle. Söderlundit muuttivat Ugandaan, missä he työskentelevät tällä hetkellä.

Koulua ja kuntoutusta

Elämä Daisy-koulussa on samanlaista kuin muissakin kouluissa.

– Koska suurin osa lapsista on vammaisia, koululla käy säännöllisesti fysioterapeutti, joka taukojen aikana tai koulupäivän jälkeen kuntouttaa lapsia, Heidi Söderlund kertoo. Koululla toimii myös pieni ryhmä, jossa opetetaan kädentaitoja kuten ompelua, puutöitä ja korujen valmistusta.

Erityisopettajien palkat maksaa Kenian valtio. Muun henkilökunnan, kuten keittäjien ja vartijoiden, palkat maksetaan koulumaksuista, jotka ovat matalia.

Asennemuutos tarpeen

Huippuoppilas Victorin koti on köyhä. Kahdeksanlapsinen perhe elää kahden huoneen asunnossa. Perheen isä ajaa vuokrayrittäjänä tuk-tuk-mopotaksia, äiti saa pieniä lisätuloja korjaamalla vaatteita. Perhe halusi lapsensa Daisy-kouluun, koska koululaisten ei tarvitse hankkia kenkiä.

Victorin suhtautuminen vammaisiin oli aluksi samanlaista kuin monilla muillakin kenialaisilla. Hän jopa karkasi koulusta, koska ei halunnut olla tekemisissä vammaisten kanssa.

Parin viikon kuluttua Victor palasi takaisin. Opettajat ohjasivat häntä. ”Sinä haaveilet, että voisit jonain päivänä olla neurokirurgi. On omaa tulevaisuutta ajatellen hyvä, jos voit ymmärtää vammaisia ihmisiä. Se tulee auttamaan sinua myös lääkärin tehtävissä.”

Victorin asenne muuttui. Hänestä tuli tunnollinen ja ahkera opiskelija. Victor myös auttaa jatkuvasti vammaisia opiskelijatovereitaan.

Vammaisten asema afrikkalaisessa yhteiskunnassa on yhä hyvin heikko. Koulutuksen avulla on silti voitu tehdä jotain heidän hyväkseen.

– Jokainen lapsi on Jumalan lahja, ei kirous, Heidi Söderlund sanoo.


Anssi Tiittanen


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja