Caroline kopioi koko Raamatun

Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa asuva Caroline Campbell on saanut valmiiksi yhdeksänvuotisen urakan, jonka aikana hän kopioi koko Raamatun käsin paperille.

Carolinella, 28, on Downin oireyhtymä. Hän tallensi aiemmin ahkerasti saarnoja, kunnes hänen isänsä ehdotti hänelle koko Raamatun kopioimista.

Valmis tuotos kattaa yli 10 000 sivua tekstiä ja yli 780 000 englannin sanaa.

– Haluan innostaa ihmisiä oppimaan Raamattua, Caroline kommentoi urakkaansa Christianitytoday.comille.

– Caroline on ollut suuri inspiroija monille sekä seurakunnassamme että sen ulkopuolella, perheen pastori Carl Broggi sanoo.


40/201

Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja
Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja