Anteeksianto vapautti vihasta

Tauno Venemies oli viiden lapsen isä ja sekatyömies, joka toimi talvi- ja jatkosodassa sekä ambulanssinkuljettajana että rintamasotilaana. Sotaaikana saatu lempinimi ”Höyry” kuvaa hyvin miehen touhukkuutta ja levottomuutta. Sodan jälkeen Taunon oli vaikea asettua aloilleen,  ja siksi työreissujen lisäksi askel vei usein pois kotoa pitkiksi ajoiksi myös syistä, joita Tyyne-vaimokaan ei tiennyt.

Jos Mauri Venemiestä olisi pyydetty parikymppisenä kertomaan isästään, kuvaus olisi ollut edellistä niukempi. Katkeruus ja viha henkisesti ja fyysisesti poissa olevaa miestä kohtaan olivat niin suuria, ettei hän olisi suostunut edes isänsä ruumisarkun kantajaksi.

– Vasta aikuisena ymmärsin, että sota oli jättänyt häneen jälkensä. Hän oli muiden rintamalla olleiden tavoin ”sisältä rikki ammuttu”: sodan käynyt mies, joka etsi paikkaansa koko loppuelämänsä, seurakuntapastorina Helsingin Saalem-seurakunnassa työskentelevä Venemies kertoo.

Vastuu omasta elämästä

Vuonna 1992 syövän riuduttama Tauno Venemies haudattiin 74-vuotiaana – ja Mauri-poika oli kantamassa arkkua. Sitä edeltäneiden vuosien aikana oli tapahtunut paljon: erityisesti se, että huonoille teille eksynyt poika oli kohdannut Jeesuksen omana vapahtajanaan.

– Ennen uskoontuloa isän puute ja köyhä lapsuus olivat hyviä syntipukkeja omille ongelmilleni, kuten alkoholin liikakäytölle tai asunnottomuudelle, Mauri Venemies kertoo.

– Sitten ymmärsin, että vastaan itse omasta elämästäni ja omista valinnoistani.

Muutama vuosi uskoontulon jälkeen silmät avautuivat toiselle tärkeälle totuudelle, anteeksiannolle.

– Ajattelin, ettei minulla ole mitään anteeksi pyydettävää vaan isälläni. Mutta Pyhä Henki alkoi puhua, että vaikka isäni on tehnyt vääriä tekoja, hän on kuitenkin minun isäni.

Venemies myöntää, ettei anteeksi pyytäminen ja antaminen ollut helppoa. Kun Tauno-isä tuli kylään, vierähti pitkä tovi kahvipöydässä. Koko ajan poika pohti, milloin ottaisi asian puheeksi.

– Vasta isän tehdessä lähtöä eteisessä sain avattua suuni ja sanoin: ”Anna anteeksi, etten ole kunnioittanut sinua isänä sillä tavalla kuin olisi pitänyt kunnioittaa.” Isä ei pystynyt sanomaan mitään, mutta näin hänestä, että sanoma oli mennyt perille.

Loputtoman armollinen Jumala

Tätä anteeksi pyytämisen ja antamisen hetkeä seurasi vapaus, jota Mauri Venemies kuvaa voimakkaimmaksi hengelliseksi kokemuksekseen.

– Se oli minulle voimakkaampi kokemus kuin Pyhällä Hengellä täyttyminen.

Hän selventää, ettei anteeksi antaminen tarkoita sitä, että hyväksyisi toisen tekemät vääryydet tai vapauttaisi hänet vastuusta. Anteeksi antaessaan ja pyytäessään ihminen tekee oman osuutensa ja vapauttaa siten ennen kaikkea itsensä katkeruuden tuhoisilta vaikutuksilta.

Anteeksiannon myötä Venemies alkoi nähdä myös Jumalan rakkauden aivan uudella tavalla.

– Ymmärsin, että Jumalakin antaa anteeksi, vaikkei hänellä olisi siihen mitään syytä.

Pastori kuvaakin nykyistä käsitystään Jumalasta isäksi, joka on paljon armollisempi ja rakastavampi kuin pystymme ikinä käsittämään.

– On hirveän tärkeää ymmärtää se, mitä seurakuntamme edellinen johtaja Klaus Korhonen sanoi aikoinaan: ihmisen elämän tarkoitus on olla Jumalan rakkauden kohde.

– Jos kuva Jumalasta on sellainen, että hän on ankara despootti ja virheitten vahtaaja, ihminen ei voi löytää todellista elämää.

Isäksi tulo oli ihme

Vuosien myötä Mauri Venemies on alkanut nähdä tärkeänä myös sen, että ihminen oppisi olemaan armollinen itselleen. Tätä kykyä on tarvittu erityisesti siinä vaiheessa, kun hänestä itsestään tuli isä.

Jälkikasvun saaminen ei ollut Venemiehille itsestäänselvyys.

– Lääkäri oli antanut Maire-vaimolleni tuomion, ettemme voisi koskaan saada lapsia. Erään kerran lääkärikäynnillä kävi kuitenkin ilmi, että hän oli raskaana.

– Matleenan saaminen oli ihme ja suuri rukousvastaus. Sen jälkeen saimme vielä kaksi poikaa, Markuksen ja Matiaksen.

Pastori sanoo olevansa kiitollinen lapsistaan sekä siitä, että perusti perheen vasta uskoontulonsa jälkeen.

– Siitä huolimatta olen tehnyt paljon virheitä ja toiminut väärin. Muiden saarnamiesten tavoin olen pohtinut esimerkiksi, miksi uhrasin niin paljon aikaa työhön enkä ollut enemmän lasteni kanssa.

Täydellisyydentavoittelu romukoppaan

Toisaalta Venemiehen eväät isyyteen eivät olleet kummoiset: hänellä ei ollut minkäänlaista isän mallia, ja lisäksi taustalla vaikuttivat edelliseltä sukupolvelta siirtyneet kasvatusmenetelmät.

– Selkäytimessäni oli karu ja ankara kasvatus, jossa ei näytetty tunteita. Tuon ajan kulttuurissa kunnon perheenisä teki ankarasti töitä ja toi leivän pöytään. Kaikki muu oli sivuseikkaa. Erityisesti hempeilyä pidettiin joutavanpäiväisenä, mies selostaa.

Onneksi lapset opettivat hellyyttä.

– Opin myös sen, että jos luet kasvatusopasta ja saat ohjeet toimimaan ensimmäisen lapsen kohdalla, toisen kohdalla ne eivät välttämättä toimikaan.

Siksi Venemies uskookin, ettei täydellisyydentavoittelu onnistu sen enempää lastenkasvatuksessa kuin hengellisessä elämässäkään.

– Siitä tulee vain kireä ilmapiiri. Olen nähnyt elämäni aikana hyvin vähän perheitä, joissa kaikki ihanteet toteutuisivat. Me kaikki olemme vajavaisia.

– Minua on lohduttanut se, että epätäydellisissäkin perheissä voi kasvaa aivan täysipäisiä ihmisiä, jotka pääsevät elämään kiinni.

Isä on läsnä

Tänä syksynä Mauri Venemiehen isyyshistoriassa tapahtui ”huikea ja sykähdyttävä” asia: hänestä tuli isoisä. Mies kertoo ajatelleensa, että vasta nyt hän osaisi olla oikeanlainen isä.

– Hyvä isä on läsnä oleva, rakastava ja rohkaiseva. Eniten olisin kaivannut itse isän läsnäoloa elämänvalintoja tehdessäni.

Pastori iloitsee kuitenkin siitä, että on saanut tutustua Jumalaan, joka on hänen kanssaan kaikissa elämän vaiheissa.

– Mitä tekee Jumalalla, joka on tuntematon ja etäinen? Ilman läsnä olevaa Jumalaa seurakunnan toimintakin on vain lasten keskinäistä puuhailua. Kun Jumala on läsnä seurakunnassa, sitä voidaan sanoa kodiksi.

Kuka

Mauri Venemies
» Helsingin Saalem-seurakunnan seurakuntapastori; työskennellyt seurakunnassa vuoden 1987 alusta asti, lukuun ottamatta vuosia 1993–96, jolloin oli mukana perustamassa helluntaiseurakuntaa Espoon Leppävaaraan
» toiminut ennen hengellisen työkutsumuksen saamistaan varastotyöntekijänä ja -esimiehenä
» tullut tunnetuksi syvällisenä pohdiskelijana ja jutunkertojana, joka on päässyt mitalisijoille tarinankerronnan suomenmestaruuskilpailuissa
» vaimo Maire ja kolme aikuista, ”omalla tavallaan mainiota ja lahjakasta” lasta sekä neljän kuukauden ikäinen lapsenlapsi
» harrastaa lukemista, kirjallisuutta ja kalastusta


Elina Rautio