Ajassa-sovellus alkaa soida – Kirjat saavat seurakseen Prisma-musiikin uudet ja vanhat levyt

Uudelleen julkaistaviksi ovat tulossa muun muassa Boanergesin, Seppo Kohvakan ja Virven levyt, joita esiteltiin tuotekuvassa 1980-luvulla. (RV:n arkisto)
Uudelleen julkaistaviksi ovat tulossa muun muassa Boanergesin, Seppo Kohvakan ja Virven levyt, joita esiteltiin tuotekuvassa 1980-luvulla. (RV:n arkisto)

Anssi Tiittanen | 20.8.2023

Aikamedian ja sen edeltäjän, kustannusliike Ristin Voiton lähes satavuotisen tuotannon saattaminen yleisön käsiin etenee seuraavaksi musiikin uudelleen julkaisemisen merkeissä. 

Prisma-musiikin tuotanto 1990-luvulta alkaen tulee Ajassa-sovelluksen tilaajien kuultavaksi elokuun loppuun mennessä. 

– Julkaisemme nyt aluksi koko sen tuotannon, josta tehtiin CD-levyjä 1990-luvun alkupuolelta alkaen, toimitusjohtaja Olavi Kumpulainen valottaa. 

Uudelleen julkaistavia levyjä on kaikkiaan 288. Artisteissa on paljon yleisölle tuttuja vanhoja suosikkeja, kuten Henry Hedman, Eija Merilä, Juhani Karvonen ja Seppo Kohvakka. Nuorisomusiikin vuosikymmeniltä ääneen pääsevät muun muassa Joy-kuoro, Boanerges, Missa Concordiae, Klinik, Minea, Habakuk ja AOC.

 

Sovellukseen on tulossa myös tuoretta tuotantoa. Uudempia artisteja edustavat esimerkiksi IM Boys, Roberto Brandao (kuvassa) sekä Roosa Karhunen.

 

      Levyjä on tehty eri tasoisilla laitteilla.

 

Prisma-musiikin helmien julkaiseminen jatkuu LP-levyillä ja C-kaseteilla. Niiden tallennusta on tehty pian vuoden, ja tiedostoissa on tällä haavaa noin sadan äänitteen digitoitu versio. 

Ääniteknikko Juha Juurikkamäki kertoo, että jos äänitteestä on ollut saatavilla LP-levy ja kasetti, on käytetty levyä paremman äänenlaadun vuoksi. 

– On siinä oma tunnelmansa, kun vanha vinyyli lähtee pyörimään, Juurikkamäki kuvailee. 

Materiaalia päivätöikseen kuunnellut Juurikkamäki menee mietteliääksi, kun formaatteja pyytää vertailemaan. 

– On selvää, että jos levy on ollut arkistossa 40 vuotta, se ei enää kuulosta samalta kuin uutena. 

– Tulee myös vastaan se, että levyjä on tehty eritasoisilla laitteilla ja miksauksen tyyli on matkan varrella muuttunut. 

Kohinaa esimerkiksi pyrittiin hallitsemaan kirkkaimpia taajuuksia leikkaamalla. Tuloksena on tällöin tummahko äänimaisema. 

Levyn kansien skannaaminen ja tekijätietojen syöttäminen järjestelmään on projektissa kuulunut Maria Suonpään tehtäviin. 

 

Musiikin julkaisutahti kiihtyy syksyn edetessä. Jonossa on ainakin toiset sata vanhempaa levyä. 

Mitä levyjä projektin parissa työskentelevä kaipaa kuultavakseen? 

– Paljonhan on sellaisia levyjä, joita en enää muistanut tai joista en tiennyt, Olavi Kumpulainen sanoo. 

– Varmaankin kuuntelen ainakin Ella Lahtisen levyjä. Niiden merkeissä on mukava palata siihen aikaan, kun ne soivat perheen autossa. 

Kumpulaisen mukaan yleisö on kysynyt paljon Ison Kirjan opistokuoron levyjä. Ne ja monet muut ovat kohta kuultavissa. 

Tärkeää on, että myös uuden musiikin tekijät voivat tarjota tuotantoaan Ajassa-sovellukseen Aikamedian sivujen kautta. 

 

Ajassa-sovellus on ladattavissa älypuhelimiin sovelluskaupoissa.

 

 




40/201

Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa
"99 prosenttia ihmisistä saavuttamatta" – Euroopan helluntailiikkeiden yhteinen evankeliontikohde vuonna 2024 on Balkan
Kristillisille toimijoille alkaa kertyä kokemusta äppimaailmasta - Hyvä käytettävyys ja jatkuva kehittäminen julkaisijoiden haasteita