”Äitiys voi kukkia – jopa huostaanoton jälkeen”

Kun lapsi otetaan huostaan, lastaan laiminlyöneet vanhemmat joutuvat ympäristön paheksunnan – ja jopa vihan – kohteeksi.

– On luonnollista kysyä, kuinka joku vanhempi voi tehdä lapselleen noin. On kuitenkin muistettava, että vanhempien käyttäytymisen taakse kätkeytyy usein heille itselleen lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtuneita kipeitä kokemuksia. Myös he ovat joutuneet kokemaan asioita, joita kenenkään ei pitäisi ikinä joutua kokemaan, kasvatustieteen tohtori ja Sininauhaliiton lapsi- ja läheistyön koordinaattori Tarja Hiltunen sanoo.

Hiltusen viime vuoden lopulla tarkastettu väitöskirja keskittyi huostaanoton vähän tutkittuun näkökulmaan: äitien kokemuksiin. Hän haastatteli tutkimustaan varten 12:ta äitiä, joilta otettiin lapset huostaan päihteiden käytön, parisuhdeväkivallan, mielenterveydellisten ongelmien tai lasten oireilun vuoksi.

– Ongelmien juuret olivat menneisyyden traumaattisissa kokemuksissa, jotka olivat jääneet käsittelemättä, Hiltunen kertoo.

Pakko katsoa peiliin

Tarja Hiltusen haastattelemat naiset olivat olleet toimenpidettä edeltävän ajan esimerkiksi ensi- ja turvakodin avun ja sosiaalituen piirissä. Kun huostaanotto tapahtui, kaikki tukirakenteet romahtivat ympäriltä.

– Äidit jäivät täysin yksin. Joskus he menettivät lastensa myötä myös taloudellisen turvan. Toimenpide olikin äideille traumaattinen kokemus entisten traumakokemusten päälle.

Osalla äideistä päihteiden käyttö lisääntyi huostaanoton jälkeen, ja kahdeksan kahdestatoista yritti itsemurhaa.

– Onneksi – tai Luojan varjeluksen vuoksi – itsemurhayritykset eivät kuitenkaan onnistuneet. Ongelmavyyhdin pahenemisen ja lamaantumisen jälkeen useimmat alkoivat kuitenkin pikkuhiljaa pohtia tapahtunutta ja ottaa vastuuta elämästään.

– Yleensä äidit pitävät itseään huonoina äiteinä, vaikka olisivat todella hyviä. Haastattelemani naiset kokivat ennen huostaanottoa olevansa ihan hyviä äitejä, vaikka kertoivatkin esimerkiksi jättävänsä lapsia yksin kotiin omien ryyppyreissujensa ajaksi. Toimenpide pakotti heidät pysähtymään ja katsomaan peiliin.

Kristityillä välineitä auttaa

Pitkällä aikavälillä huostaanoton vaikutukset äitien elämään olivatkin myönteiset. Sen seurauksena naiset alkoivat pohtia, mitä olivat tehneet väärin ja millaisia haavoja olivat aiheuttaneet lapsilleen. Rehellistä itsetutkiskelua seurasivat syyllisyys ja häpeä sekä ymmärrys avun tarpeesta.

– Eräskin äiti makasi ensin vuoden sängyn pohjalla lamaantuneena. Sitten hän alkoi ymmärtää, että hänen on pakko tehdä jotakin itselleen, jos hän aikoo ikinä saada lapsensa takaisin.

Lapset olivatkin suurin kimmoke tervehtymisprosessille. Voimaantumista edistivät myös terapia, uudet ihmissuhteet, vertaisryhmät ja hyvä yhteistyö lapsen sijaisvanhempien kanssa.

– Lisäksi puolet haastateltavista tuli uskoon ja koki, että sai apua Jumalalta. Seurakunnan kautta heille muodostui myös tärkeitä ihmissuhdeverkostoja, tutkija luettelee.

Hän huomauttaakin, että seurakunnilla ja uskovilla olisi paljon mahdollisuuksia huostaanottouhan alla elävien perheiden tukemiseen.

– Me kristityt, jos ketkä, voisimme auttaa. Voisimme kulkea rinnalla, kuunnella ja ohjata tuen piiriin. Se edellyttäisi kuitenkin perehtymistä monin tavoin haavoittuneiden ihmisten maailmaan.

Tuomitseminen ei auta

Ylipäätään Tarja Hiltunen toivoisi niin riskiryhmässä olevien kuin huostaanoton kokeneiden äitien saavan tuomitsemisen sijaan armoa ja ymmärrystä.

– Huostaan otettujen lasten äidit nähdään usein pelkästään esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmaisina. Tarvittaisiin ihmisiä, jotka voisivat ottaa vastaan heidän hätäänsä ja näkisivät heidän kokonaisvaltaisen avun tarpeensa.

Työssään päihdeongelmaisten naisten parissa Hiltunen pyrkiikin näkemään ihmisen  ongelmien takana; viranomaisenakin voi olla ihminen ihmiselle.

– Näen kohtaamissani naisissa ennemminkin lähimmäisen kuin huonon äidin. Erilaisista tilanteista huolimatta myös äitiys yhdistää meitä.

Kristittyjä Hiltunen muistuttaa Jumalan armahtavasta mielenlaadusta, joka tulee esille esimerkiksi Jeesuksen kertomassa vertauksessa laupiaasta samarialaisesta. Kun tämä kohtasi ryöstetyn ja pahoinpidellyn matkamiehen, hän ei pohtinut, oliko tilanteeseen joutuminen miehen omaa syytä, vaan auttoi joka tapauksessa.

– Jumala on valtavan armollinen. Kaiken inhimillisen ja tietoon perustuvan avun ohessa hän tarjoaa meille koko ajan kaksin käsin apuaan.

Haiseva lantakasa

Lisäksi Hiltunen toivoo, että ennen toistemme tuomitsemista muistaisimme, että kaikki tekevät virheitä.

– Kuka tahansa voi joutua elämässään tilanteeseen, jossa kokee olevansa huono ihminen.

Epäonnistumisia kokeneita äitejä tohtori rohkaisee tulemaan näkyväksi, koska eheytyminen ja kuntoutuminen edellyttävät avoimuutta. Virheitä työstämällä niistäkin voi oppia.

– Joku voi kokea olevansa niin huono ja epäonnistunut äiti, että hän on kuin haiseva lantakasa, jonka lähellä täytyy pitää nenästä kiinni, tutkija kuvailee.

– Mutta kun lantakasaa muokkaa ja tuo siihen multaa ja ravinteita, siitä tulee hyvä maa. Lopputuloksena voi kasvaa niin maukkaita porkkanoita, että ihmiset ihmettelevät, millaisessa maaperässä ne ovat kasvaneet.

Itsestään lantakasa ei kuitenkaan muutu ravinteikkaaksi maaperäksi. Ja koska möyhiminen ja maan kääntely eivät tunnu kivalta, kaikki eivät halua ryhtyä maanparannustyöhön.

– Mutta niille, jotka haluavat tehdä jotakin tilanteelleen, tämä on toimiva resepti.  tutkimukseni osoittaa, että kasvuun suostumalla traumaattisista kokemuksista voi eheytyä ja äitiys voi kukkia – jopa huostaanoton jälkeen.


Elina Rautio

Kuka

Tarja Hiltunen
» psykiatrinen sairaanhoitaja ja kasvatustieteen tohtori; väitteli joulukuussa 2015 Jyväskylän yliopistossa aiheesta Äitiys, huostaanotto ja voimaantuminen
» työskennellyt vuodesta 1996 Sininauhaliitossa muun muassa aluesihteerinä ja Naisten talon johtajana; toimii tällä hetkellä lapsi- ja läheistyön koordinaattorina
» kehittänyt päihteiden käytöstä kuntoutuvien naisten toipumiseen tarkoitettua Minä kasvan -mallia sekä toiminut päihdetyön ja lapsi- ja läheistyön kouluttajana
» harrastaa vapaaehtoistyötä sekä hiihtämistä ja sauvakävelyä; harrastuksiin kuuluu myös mökkeilyä ja sen lomassa luonnossa liikkumista, vetouistelua ja marjojen keräämistä puolison kanssa