Viikon lehti



Uutiset
51-52/2016

UutisetLogomon joulujuhlassa aatonaattona työttömät ja vähävaraiset saavat arvokkaan kohtelun.
UutisetErityisesti viisumeja koskevat muutokset kiinnostivat idäntyön ystäviä Tampereella.
UutisetMatkailijan lauluillat loivat kirkkoihin juhlatunnelmaa Suomen itsenäisyyspäiväviikolla.
UutisetMaria ja Henri Vanonen uskovat, että yhä useampi kuluttaja ostaa mieluummin yhden laadukkaan ja ekologisen villapipon kuin kolme halvalla tehtyä akryylipäähinettä.
UutisetVivamon Raamattukylässä eläydytään ikiaikaisiin kertomuksiin draaman, musiikin ja tanssin keinoin.
UutisetHuippuoppilas karkasi ensin koulusta, koska ei halunnut opiskella vammaisten kanssa.
UutisetSuomen Metodistikirkko menetti samana päivänä johtajansa sairaudelle ja neljä nuorta ihmistä onnettomuudelle.
UutisetApua on jaettu tarvitseville pian 50 vuotta.
UutisetKaikki saa Herralle laulaa -konsertti taipui toissa sunnuntaina jouluisaksi Oi mikä riemu -kokoontumiseksi, jossa mukana olivat myös muun muassa Pekka Simojoki (kuvassa), Nina Åström, Jaana Pöllänen j...
UutisetKirkkonummen helluntaiseurakunta vihki toissa viikonloppuna käyttöön uudet toimitilat.

Ajatus tiloista eli paikkakunnalla pitkään, aina seurakunnan perustamisesta vuodesta 1989. Seurakunta sai...
UutisetKirjallisuudentutkija Päivi Heikkilä-Halttusen mukaan uskonto ja hengellisyys ovat vähentyneet joulun ajan lastenkirjoissa.

– Toisaalta yllättävän moniin kirjoihin on sisään kirjoitettu toisint...
UutisetEvankelis-luterilaiselle kirkolle maksettava rahoitus yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta ei kasva lähivuosina. Eduskunta päätti asiasta toissa perjantaina. Aiemmin rahoitus oli sidottu indeksiin, m...
UutisetToivakkalainen 34-vuotias perheenisä menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen marraskuun alussa. Häneltä jäi puolison lisäksi viisi pientä lasta.

Helluntaiseurakunnan eläkkeellä oleva työntekijä...
UutisetLegendaarinen raamattuanimaatio Superkirja julkaistiin äsken Japanissa. Sarja innosti heti paikallisia perheitä, uutisoi animaation levityksestä vastaava CBN.

Superkirja esiteltiin festivaaleil...
UutisetKristityt ovat yksi maailman vainotuimpia ryhmiä, muistuttivat vainoja tarkkailevat ryhmät joulukuun alussa.

Esimerkiksi YK:n alainen UNHRC luonnehti, että Pohjois-Korean ihmisoikeusloukkausten...
UutisetIhmiset, jotka eivät käy kirkossa, eivät olekaan vihaisia henkilöitä, jotka eivät halua keskustella uskovaisten kanssa, kertoo The Christian Post. Väitteet perustuvat LifeWay Researchin ja Billy Graha...
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!