Viikon lehti



Uutiset
45/2020

UutisetLehtosten perheessä Järvenpäässä vietetään sunnuntaina ensimmäistä kertaa isänpäivää.
Leona-tytär syntyi toukokuussa.
– Vieläkin se, että olen nyt isä, tuntuu… jot...
UutisetYksinäinen ja kolkko tunnelma odotti koleassa huoneessa koulupäivän päätteeksi.
UutisetIrakilainen klaanijohtaja perheineen pelastui katseltuaan Avainmedian Al Hayat -kanavaa, Avainmedia uutisoi. Mies vihasi kristittyjä Irakin sodan takia. Raamattua hän piti väärennöksenä...
UutisetHelluntailainen demonologia on viime viikkoina saanut Suomessa mediahuomiota Sanna Urvaksen väitöstutkimuksen myötä. Tutkimuksessa tarkastellaan helluntailaisia käsityksiä ja ajatuksia s...
UutisetKajaanissa sijaitsevassa Rauhan Majatalossa aloitettiin marraskuun alussa intensiivinen rukous- ja hiljentymisjakso. Mukaan voi tulla lyhemmäksi tai pidemmäksi aikaa omatoimimajoittumisperiaatteel...
UutisetHelluntaikirkko ja Uskontojen uhrien tuki ry ovat käynnistäneet keskustelusarjan, jonka tavoitteena on lisätä seurakuntaelämän turvallisuutta helluntailiikkeessä.


Helluntaikirkon t...
UutisetOn perjantaipäivä helluntaiseurakunnan rukoushuoneella Savonlinnan Tottinkadulla. Miesporukka päivittää urheilu-uutisia. Toisessa pöydässä rouvat juttelevat lapsenlapsistaan. Elämän leipääkin on t...
Berliiniin nousee kolmen uskonnon yhteiskirkko 
Mariia ja Jüri Aro-Panula: Lasten muutto kotoa herättää iloa ja ikävää
Jumalan äänen kuulemista oppimassa 
"Haluamme heidän tietävän, että he eivät ole yksin" – Uskoon tulleet muslimit tarvitsevat rukousta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!