Viikon lehti



Pääkirjoitus
38/2018

UutisetHillel Tokazierille musiikki on väline, jolla hän kommunikoi ihmisten kanssa.
Miten onSuomessa on paljon Israel-rakkautta ja sen mukaisesti myös paljon erilaisia alan järjestöjä. Suomi-Israel Yhdistys­ten Liitto ry:n puheenjohtaja Risto Hu­vila, eikö yksi iso Israel-ystävyysjärje...
UutisetYhteistoiminta luo pohjaa ihmisten saavuttamiselle tulevaisuudessa.
UutisetKristillisdemokraatit osallistuvat Ruotsissa Pride-kulkueeseen.
UutisetKiinan uskonnonvapaustilannet­ta seuraavat järjestöt ovat rapor­toineet kiihtyneistä kristittyjen vainoista viime viikkoina.

Maan viranomaiset ovat sulke­neet kirkkorak...
ArtikkelitJeesus toimi ja opetti kunnia-häpeäkulttuurissa. Myös risti oli roomalaisessa yhteiskunnassa ensisijaisesti häpeärangaistus.
Pääkirjoitus
Hesekielin kirjan luvussa 22 kerrotaan järkyttävästä ajasta, joka oli kohdannut Israelin kansaa. Papit, profeetat ja päämiehet olivat luopuneet Herrasta, maa oli täynnä väkivaltaa ja ep...
KolumniToimin puolitoista vuotta vastaanottokeskuksen johtajana Saarijärven Kolkanlahdessa. Keskuksen perustaminen pienelle paikkakunnalle oli itsessään jo haastava kokemus. Kaupunkilaiset jakautui...
UutisetOulussa toteutettiin syyskuun alussa yhteiskristillinen Holo­kausti-näyttely.

Kahden viikon aikana näytte­lyyn tutustui noin tuhat yläkou­lun, lukion ja ammatillisen op...
PakinaKiitos, Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyt­tää mieltä, kun saa kuul­la noin elämänmakuisen kerto­muksen metsäretkestäsi ja oravi­en käpyjenkeräystavoista!

Ennen...
UutisetSuomessa on jo tarpeeksi hen­gellisiä tapahtumia; tässä on kyse muustakin, sanoo Tampereen seurakuntakonferenssin koordi­naattori Jarkko Lindqvist ku­vaillessaan Visiokonferenssia, joka jär...
MuutRaamattu on avain uuden minäkuvan ja tarinan muodostumisessa.
PikavisiittiPsykoterapeuttia suututtaa, jos masennusta pidetään ihmisen omana valintana.
MielipideAlin (kutsum­me häntä täs­sä kirjoitukses­sa sillä nimellä) ystävät soitti­vat hädissään: ”Nyt hänet var­maan yritetään lähettää Afga­nistaniin. Ali pelkää kovasti.” Oli maanantai 3.9.2018...
MielipideKun meillä on tämä kahden regi­mentin jako yhteiskunnassamme, niin suora malli vanhatestamen­tillisesta kymmenysjärjestelmäs­tä ei minusta tunnu luontevalta, pakollisuudesta puhumattakaan...
MielipideKiitos, Reijo Mänttäri, palaut­teestasi Ristin Voiton numeros­sa 37. Päädyin esittämääni kas­teteologiaan pelkästään Raamat­tua lukien jo 1980-luvulla pian uskoontuloni jälkeen. Hankin sit­t...
MuutViime vuosina Maria Lappi on kohdannut niin iloa kuin suruakin. Elämän rajallisuus on vahva teema hänen uusissa lauluissaan.
Lapualla kokeillaan pop up -seurakuntaa
Koskettavien kirjojen asialla
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!