Viikon lehti



Muut
38/2017

MuutKuuluisan amerikkalaisen pastorin, Greg Laurien, klassikkoteos on päivitetty 2010-luvun lukijoille. Tämä valkosinikantinen painos pursuaa aina ajankohtaista armon sanomaa. Teos keskittyy siis pi...
MuutPositiivinen ajattelu kuuluu nykytrendeihin, mutta aivan uusi keksintö se ei ole. Myönteinen ajattelu tunnetaan jo Raamatussa.
MuutLumina campus -yhteisö järjestää yliopistolla rukous- ja ylistyshetkiä. Myös paikallisseurakunnassa on nähty opiskelijoiden arvo.
MuutNuorisotyötä ja valtavia tenttikirjoja. Siinä tuoreen yliopisto-opiskelijan lähitulevaisuuden näkymät.
MuutMatti J. Kuronen pohtii Askeleessa (9/2017), millaista olisi kuulla jatkojalostamatonta Jumalan sanaa.


– Mitä tapahtuisi, jos saisimme armon tutustua Raamattuun prima vista,...
MuutOpiskelu raamattukoulussa Belgiassa muutti suomalaisen Hanna Vandendriesschen elämän.
MuutUskoontulo oli viimeinen asia, johon Janne ja Johanna Pahkala olisivat odottaneet päätyvänsä. Nyt Jeesus on heille koko elämä.
MuutTimo Saarinen vietti 60-vuotissyntymäpäiväänsä 3. syyskuuta Haapamäen helluntaiseurakunnassa. Timo tunnetaan Keuruulla ja sen naapurissa Haapamäellä hymyilevänä ja asiantuntevana antiikki...
MuutKansankielinen Raamattu antoi suomalaisille sivistyspääoman ja opetti ihmiset lukemaan.
UutisetMenestyvä nuorisotoiminta alkoi halusta auttaa paikallisia nuoria. Nyt Samulilla ja Jannella on haaveena tavoittaa evankeliumilla koko kaupunki.
MuutVaikka Mika Hirvi koki laulajanurallaan hienoja asioita, jotain silti puuttui. Uskoontulon myötä hän löysi uuden sisällön niin elämäänsä kuin musiikkiinsakin.
Rauhan Majatalo kutsuu hiljentymään
Kutsumuksena lähetystyö – Tedderit pääsivät pitkän odotuksen jälkeen lähtemään Etiopiaan  
Åström konsertoi platinalevyn merkeissä
Ihmissuhdeongelmiin haetaan apua 
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!