Viikon lehti



Pääkirjoitus
34/2020

KolumniMaailma on nykyään täynnä ratkaisemattomia, isoja asioita. Taidan silti paneutua pienen ihmisen asioihin, sillä olemmehan me pienetkin olemassa. T...
PääkirjoitusRaamatun kertomukset ja historia osoittavat, että Jumala kykenee kääntämään mitä erilaisimmat tapahtumat oman valtakuntansa parhaaksi. Kun häneen luottamuksensa asettaneet uskovat ovat nousseet pe...
UutisetVarhain perustettu ammattimainen levytysstudio mahdollisti musiikkituotannon komean kaaren.
Helluntailaisen musiikkihistorian tärkeimpänä yksittäisenä päätöksenä voidaan pitää Prisma-studion...
UutisetVenäjän hallitus esitteli maan eduskunnalle eli duumalle muutama viikko sitten uuden uskonnollista elämää rajoittavan lakiehdotuksen.


Lakiehdotus, artikla 7, kuuluu omantunnon ja...
UutisetMarkku Ovaskan lähettiperheen perinteinen, Suomen kesään kuuluva kokouskiertue on viimeistä puristusta vaille valmis. Ennen Saksaan palaamista Markku osallistuu vielä rakkaan lähettäjäseuraku...
UutisetUskonnollisuuden ja hyvinvoinnin suhdetta on tutkittu Suomessa määrällisesti vain vähän – Harri Koskelan psykologian väitöstutkimus paikkaa vajetta.


Kiistelty teema, josta kaikill...
ArtikkelitTavoitteemme elämässä on menestyä ja saavuttaa monenlaista hyvää: löytää hyvä aviopuoliso ja saada lapsia ja toivoa myös heille menestystä elämässä. Nämä kun toteutuvat, niin voi tuntea itsensä ty...
UutisetPelastusarmeija uudistaa kirpputori- ja kierrätystoimintaansa. Kirpputorit tullaan jatkossa tuntemaan iCare-myymälöinä. Uuden konseptin myötä liikkeistä tulee entistä kiinteämmin osa Pelastusarmei...
UutisetArkisena elokuun alun tiistai-iltapäivänä puhelimeeni kilahtaa viesti Pohjois-Pohjanmaan helluntaiseurakuntien koulupastorilta Raino Ojalalta: ”Larsmossa viisi nuorta tuli uskoon ja viis...
Strategia tähtää vuoteen 2035
Åström konsertoi platinalevyn merkeissä
Ihmissuhdeongelmiin haetaan apua 
Risto Huvila: Israel solmii diplomaattisuhteita – jännitteet ennallaan?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!