Yksi, kaksi, kolme – lähetys käyntiin! – Fidan ensimmäisessä koululaiswebinaarissa puhuttiin nuorten vaikuttamisesta

Pekka Hyysalo teki vaikutuksen Fidan globaalikasvatuksen koordinaattoriin Iina Mattilaan ja webinaarin nuoriin tekijöihin. Fight Back -brändistä tunnettu Hyysalo kertoo omalla esimerkillään, että ihan jokainen voi vaikuttaa. Suomalaisena meillä on siihen erinomaiset edellytykset. (Ninarose Maoz)

Kirkkaita valoja, tarkkoja käsikirjoituksia ja repliikkiharjoituksia. Kun suoraa lähetystä tekee Fidan globaalikasvatustiimi, 11 ysiluokkalaista ja kameratiimi, ei vilskettä puutu. Mutta kun lähetys alkaa, kaikki sujuu.

 

Tällainen oli tunnelma viime kuussa studiossa Helsingissä. Sieltä tehty webinaari antoi noin 300 yläkoululaiselle ympäri Suomea tilaisuuden kuulla nuorten mahdollisuuksista vaikuttaa Suomessa ja maailmalla.

 

Webinaarin juonsivat espoolaisen Tiistilän koulun Rafiki- eli hyvän tekemisen kerhon oppilaat, jotka myös haastattelivat kerhon vetäjäopettajaa Mervi Salmista ja webinaarin tähteä Pekka Hyysaloa.

 

Oppilaiden tekemien tietoiskujen lisäksi nähtiin videoita kouluista Tansaniasta, Toholammilta ja Toivakasta. Viimeisissä auttoivat Fidan kumppanit, Hyvä Sanoma ry:n koulutyöntekijät.

 

 

Tapahtuman ideoinnista ja järjestämisestä vastannut Fidan globaalikasvatuksen koordinaattori Iina Mattila hämmästeli hienoa lopputulosta. 

 

– Teimme suunnitelmat ja valmistelut oppilaiden kanssa etäyhteyksin. Muuttuvia osasia oli paljon. Jännitimme viimeiseen saakka, miten kaikki sujuu – olimmehan kaikki liikkeellä ensimmäistä kertaa.

 

– Korona toi oman jännitysmomenttinsa, ja vasta edellisenä aamuna varmistui, että rajoituksista huolimatta voimme hoitaa lähetyksen turvallisesti ja oppilaat voivat osallistua sen tekoon.

 

 

Webinaari syntyi vastauksena koronarajoituksille: kouluvierailut ovat vähentyneet, mutta pitkälti järjestöjen materiaaleihin nojautuva globaalikasvatus on yhä osa opetussuunnitelmaa. Fidan vierailut ovat kysyttyjä, ja etenkin sen tuottama Epäreilupeli on hyvin suosittu. Nyt webinaari vei globaalikasvatustunnin 300 yläkoululaiselle yhtä aikaa.

 

– Ajattelen globaalikasvatusta lähimmäisyyskasvatuksena. Kaikki lähtee läheltä. Jos ei koe myötätuntoa lähipiirissä, on vaikea tuntea sitä kaukana olevia kohtaan, Mattila pohtii.

 

– Kun globaalit haasteet ovat suuria ja yhteiskunnalliset asiat mediassa paljon esillä, voivat ne tuntua nuorista ahdistavilta. Yritämme tarjota palikoita oman ajattelun rakentamiseen. On tärkeää puhua haasteista siitä näkökulmasta, että voimme yhdessä vaikuttaa, emmekä ole vain synkän tulevaisuuden uhreja.

 

Fidan globaalikasvatustyö on osa kehitysyhteistyöhön kuuluvaa, Ulkoministeriön rahoittamaa kotimaan ohjelmaa, joka pyrkii tukemaan nuorten kasvua aktiiviseen maailmankansalaisuuteen. Fida tekee globaalikasvatusta Helluntaiseurakuntien koulupalvelun ja Hyvä Sanoma ry:n kanssa.

 

 

Ninarose Maoz




2/2021

UutisetHelluntaiseurakuntien maahanmuuttajatyön tukiyksikkö rakentuu Helluntaikirkon alaisuuteen.
KolumniKristittyjen ykseyden rukouspäivä avaa ekumeenisen viikon, jonka aikana kristityt ympäri maailmaa rukoilevat ykseyden puolesta ja koronarajoitusten niin salliessa toteuttavat käytännön ekumeniaa y...
MuutKun uskova pääsee Pyhän Hengen koskettamana kokemaan, että Kristus asuu hänessä, alkaa Kristuksen rakkauden suuruus valjeta.
MuutJuutalaisen Messiaan ja kristinuskon perustajan saapuminen oli ennustettu heprealaisten profeettojen kautta ja kaikki hänen valitsemansa seuraajat olivat juutalaisia. Kuitenkaan ei kestänyt kovin...
UutisetKapellimestari Juha Törmä on Saalem Brassin kymmenes luotsi.
UutisetPerhetyössä palataan sen äärelle, mikä seurakunnassa on oikeasti tärkeää.
PikavisiittiItävallassa asuva Tiia-Maria Heikkilä ilahtuu siitä, kun saa kohdata erilaisia ihmisiä ja löytää heihin yhteyden esimerkiksi huumorin kautta.
ArtikkelitVuosi 2020 myllerryksineen hakee vertaistaan. Tuli koronavirus ja otti hallinnan. Sen myötä yhteiskuntaa riepottelivat tiheät käänteet. Säädökset vaihtelivat, ja toden ja epätoden raja alkoi häily...
UutisetKaikkiaan viisi kantta sai lähes saman verran ääniä Ristin Voiton viime vuoden parhaan kannen äänestyksessä. Kuitenkin voittajaksi kohosi maaliskuinen sydänaiheinen kansi, joka kisasi eh...
UutisetVuosi 2020 sai ihmiset lukemaan jälleen kirjoja. Jo ennen joulumyyntejä monet kustantajat raportoivat ennätysvuodesta. Esimerkiksi WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen kertoi Ylen...
UutisetKristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.–25. tammikuuta. Maanantai 18. tammikuuta on nimetty erityiseksi rukouspäiväksi.


Vuoden 2021 ekumeenisen rukousvii...
UutisetMaailmassa tehtiin vuonna 2020 yli 42,6 miljoonaa aborttia. Tieto perustuu Maailman terveysjärjestö WHO:n siteeraamiin Worldometers.info-sivuston lukemiin.


WHO:n mukaan m...
ArviotMichael Brown & Craig S. Keener: Älä pelkää antikristusta. KKJMK 2020. Nid. 280 s.


1980-luvulla lopulla näin uskovien tempausta käsittelevän A Thief in the Night(Kuin varas yöl...
UutisetKirkkaita valoja, tarkkoja käsikirjoituksia ja repliikkiharjoituksia. Kun suoraa lähetystä tekee Fidan globaalikasvatustiimi, 11 ysiluokkalaista ja kameratiimi, ei vilskettä puutu. Mutta kun lähet...
Romanikulttuuria digitaalisesti – Valfrid Åkerlund aloitti taiteenteon jo 1980-luvulla Freidiba Boodoksen keikkojen lomassa
Sattumaa vai suunniteltua? Jumalauskon perusteita arvioimassa
Keravan helluntaiseurakunnassa kokoonnutaan ryhmissä – iso rakennus luo mahdollisuuksia
Puolisoa etsivät niin nuoret kuin uudelleen avioituvat – ”Tinder-palvelussa yhä enemmän kristittyjä”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!