Tiistai 23. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Severi, Severin, Sören
Julkaistu 8.6.2018 14:28

Vireä seurakunta kasvaa keskellä lähiötä

Kontulan Metrokappelin sali on saanut kevään aikana uuden ja viihtyisän ilmeen. Kuva: Roni LempiäinenNyt Kontulan Metrokap­pelissa jaksaa kuunnel­la vähän pitempääkin saarnaa, kun seurakunta on vaih­tanut jumalanpalvelustilansa tuo­lit uusiksi. Tuolien uusiminen on osa seurakunnan tiloissa tehtyä suurempaa remonttia.

 

Tämä on tullut tarpeeseen, sil­lä tilat ovat viikoittain tehokkaas­sa käytössä. Muun muassa sun­nuntaisin seurakunnan toimitila­rakennuksessa keskellä Kontulan lähiötä pidetään kolmet jumalan­palvelukset; Metrokappelin omat ja sen lisäksi etiopialaisen ja ve­näläisen seurakunnan tilaisuu­det. Ne vetävät yhteensä par­haimmillaan arviolta yli kolme­sataa henkeä.

 

Seurakunnan pastorin ja evan­kelistan Kari KK Korhosen pu­heista kuuluu, että lähiöseura­kunnan elämä on vilkasta.

 

– Meillä on jäseniä 310. Tänä­kin keväänä on sali ollut useasti melkein täynnä. Ja viime vuon­na kastoimme ihmisiä enemmän kuin aikoihin.

 

 

Ulospäin suuntautunut yhteisö

Korhonen kertoo, että useilla seurakuntaan tulevilla uusilla jäsenillä ei ole ennestään ollut seurakuntataustaa. Metrokap­peli onkin aina halunnut olla ulospäinsuuntautuva yhteisö. Tänä kesänä sillä on tarkoitus jalkautua torille kerran viikos­sa musiikillisella tilaisuudella. Myös Korhonen itse viihtyy hy­vin katupuolella.

 

– Meillä oli toukokuun lo­pussa remontin valmistumi­sen kunniaksi järjestetty kiitos­juhla. Kun nuoret pitivät salissa hiphop-tapahtumaa, minä läh­din ulos kutsumaan ihmisiä.

 

Kari KK Korhonen toteaa, että hyvä työtiimi on ollut suurena syynä siihen, että seurakunta on saanut nauttia menestyksestä.

 

– Kaikki ovat löytäneet oman palvelupaikkansa.

 

Mutta tähänkään ei haluta jä­mähtää.

 

Korhonen pohtii jo, missä oli­si seuraava maa-ala vallattavak­si. Remontin tarkoituksena esi­merkiksi oli pintojen päivityksen lisäksi rakentaa saliin sellainen tekniikka, että tulevaisuudes­sa seurakunta voi halutessaan aloittaa mediatyön.

 

Entä maahanmuuttajat?

 

Kontula ei ole kaukana Itäkes­kuksesta, jonka ostoskeskuksis­ta on tullut maahanmuuttaja­taustaisten suosikkikohtaamis­paikkoja Helsingissä.

 

– Heidän tavoittamiseen tar­vitaan paljon voimavaroja, eivät­kä meidän resurssimme siihen riitä, Korhonen toteaa.

 

Mutta siitä Korhonen pitää, että Suomen romaneja on alka­nut pyöriä mukana.

 

– Se on minusta elämän merkki.

 

 

Lämminhenkisyys teki vaikutuksen

Irene Pöllänen ja hänen tyttä­rensä Marika Pöllänen löysi­vät tiensä Metrokappeliin neljä vuotta sitten.

 

– Silloinen työkaverini lau­loi seurakunnassa erilaisissa kokoonpanoissa, ja kerran hän kutsui minut kuuntelemaan. Me menimme sinne tyttäreni kans­sa ja kummatkin tykästyimme. Paikka oli lämminhenkinen. Meininki oli elävää ja ihmiset tu­tustuivat toisiinsa.

 

Pelkästään luterilaiseen juma­lanpalveluselämään tottuneena helluntailainen meno tuntui Pöl­läsille mielekkäältä vaihtelulta. Nyt he ovat monessa mukana, jopa niin aktiivisesti, että muita harrastuksia perheen ja liikun­nan lisäksi Irene ei enää koe tar­vitsevansa.

 

 

Niina Tuovinen



Jaa
Kielimiehen kutsumus
Radio Dei haluaa nyt haastaa kuulijaansa
Kun helluntailaisuus nähtiin uhkana
Tulevaisuus puikoissa
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!