Sunnuntai 17. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Anton, Antto, Anttoni, Toni
Julkaistu 15.12.2016 00:00

Uskovien yhteyttä urdun kielellä

Pastori Kyösti Frestadius (oik.) toi Shahzad Samuelin kanssa Urdu Hindi Fellowshipin kaksivuotisjuhlaan rohkaisevan sanoman.Espoon helluntaiseurakunnassa pidetään urdunkielisiä jumalanpalveluksia. Joulukuussa Urdu Hindi Fellowship täytti kaksi vuotta. Toiminta sai alkunsa, kun ihmisiä alkoi tulla uskoon ja mennä kasteelle.

– Nimikristittyjen elämä muuttui täysin, toimintaa johtava Shahzad Samuel kertoo.

Pyhän Hengen johdossa

Urdua puhutaan etenkin Pakistanissa. Musiikki vaihtelee pakistanilaisista ylistyslauluista englanninkieliseen palvontaan nuorten johdolla.

– Jumala on puhunut minulle Psalmin 23 sanoilla, Samuel kertoo.

– Monet sanovat, että tuntevat tänne tullessaan jotain, mitä eivät ole aikaisemmin kokeneet.

– Uskon, että Pyhä Henki haluaa tehdä jotain uutta keskuudessamme. Myös jouluaattona tullaan seurakuntaan.

– Pidämme ensin jumalanpalveluksen ja sen jälkeen nautimme jouluaterian, kertoo Samuel.

Tarjolla on myös suomalainen jouluateria, jonka äärelle kutsutaan kaikkia yksinäisiä.

– Ja jos lapset ovat olleet kilttejä, voi joulupukkikin vierailla, Samuel naurahtaa.


Outi Lepistö

Jaa
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan Aito Avioliitto ry:tä syrjittiin Educa-tapauksessa – useat uhkasivat boikotoida messuja, jos yhdistys osallistuu
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!