Keskiviikko 19. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Siiri, Sigrid, Siri
Julkaistu 5.6.2019 05:58
Leirejä, viikkotilaisuuksia, valtakunnallisia jumalanpalveluksia

Työ laajenee Suomen rajojen yli

Pääkaupunkiseudun Käsi Kädessä -ryhmä lauloi valtakunnallisessa kehitysvammaisten jumalanpalveluksessa Keravalla 28. huhtikuuta. Kuva: Inkeri Tuikka

Kehitysvammaisten parissa tehtävä Käsi Kädessä -työ on laajenemassa Venäjälle. Tänä keväänä järjestettiin kaksi viikon mittaista seminaaria vammaistyöstä Angarskissa Siperiassa ja Smolenskissa Länsi-Venäjällä.

 

– Venäjän uskoville on syntynyt halu tehdä vammaistyötä, mutta heiltä puuttuu tietoa ja kokemusta vammaisten auttamisesta, kertoo seminaarin kouluttajana toiminut Marjukka Anttila.

 

Anttila on Hyvän Sanoman Diakonian ohjausryhmän sihteeri ja kehitysvammatoimikunnan puheenjohtaja.

 

– Puhuin seminaarissa ihmisen arvosta. Luomistyön perusteella jokainen on Jumalan edessä samanarvoinen.

 

Osallistujat kokivat sanoman mullistavaksi.

 

– Monet kirjoittivat palautteisiin, että heidän asenteensa vammaisia kohtaan olivat täysin muuttuneet. Pyysin heitä rukoilemaan, että Pyhä Henki tekisi muutostyötä.

 

Seminaarissa opeteltiin myös kertomaan evankeliumia selkokielellä ja käsiteltiin erilaisten ihmisten kohtaamista.

 

– Osallistujat kertoivat itsekin oppineensa enemmän Jeesuksesta ja pelastuksesta.

 

Heistä osa oli vastikään itse tullut uskoon.

 

Käsi Kädessä -tilaisuuksien järjestäminen aloitettiin Angarskissa välittömästi: ensimmäinen tilaisuus oli heti seminaarin päätteeksi. Toimintaa aloitettiin myös muilla paikkakunnilla, joilta seminaariin oli saapunut osallistujia.

 

– Erityisesti rukoilin, että tämä johtaisi käytäntöön eikä jäisi teorian tasolle, Anttila iloitsee.

 

Seminaari oli innostanut joitain osallistujia myös aloittamaan lapsityötä omalla paikkakunnallaan. Materiaalit ovat monikäyttöisiä.

 

– Monet kehitysvammatyötä tekevät ja vammaiset itse muistivat matkaa rukouksin, joten sekin oli osa yhteistä matkaamme.

 

Yhteys vammaistyön aloittamisesta kiinnostuneisiin venäläisiin seurakuntiin löytyi lähetti Kari Halosen kautta.

 

 

Työ laajenee Suomessakin

Käsi Kädessä on kehitysvammaisten oma toimintamuoto, joka alkoi Turussa vuonna 2004. Käsi Kädessä -iltoja järjestetään Turun lisäksi Helsingissä, Lahdessa ja viime vuodesta alkaen myös Porvoossa. Toimintaa ollaan aloittamassa lisäksi Aurassa.

 

Käsi Kädessä -tilaisuuksia järjestetään yleensä kerran kuussa, ja jokaisella paikkakunnalla ne ovat hieman erilaisia. Yhteistä niille kaikille on selkokieli, konkreettisuus ja havainnollisuus. Raamatunkertomuksia havainnollistetaan näytelmien, kuvien ja esineiden avulla. Osallistujat toimivat tilaisuuksissa itse aktiivisesti. Joku esittää laulun, toinen lausuu runon, joku johtaa rukousta ja toinen todistaa.

 

 

Kehitysvammaisten leirityön merkkivuosi

Kehitysvammaisten leirityötä on tehty jo yli 10 vuotta. Ensimmäinen kehitysvammaisten Fifteen -leiriä vastaava Fifty Fifty -leiri järjestettiin Keuruulla kesällä 2008.

 

Leirityö on laajentunut siten, että ensi kesänä järjestetään peräti kolme kehitysvammaisten leiriä Isossa Kirjassa. Kaikki leirit ovat täynnä leiriläisiä, ja myös avustajia on kertynyt vuosien varrella iso reservi.

 

– Toki uudetkin avustajat ovat aina tervetulleita mukaan, toteaa Marjukka Anttila.

 

Erityisesti nuoria miehiä kaivataan lisää. Jalkapallon pelaaminen, sähly ja frisbeegolf ovat leiriläisten suosikkilajeja, joten näille taidoille olisi myös ohjaajajoukossa käyttöä. Tänä kesänä yhdellä leirillä päästään myös ratsastamaan viereisellä Ponilaakson tallilla.

 

 

Marjukka Anttila, Inkeri Tuikka



Jaa
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
Turvallisuudesta ei saa tinkiä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!