Tiistai 22. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Mauri, Mauritz, Moritz
Julkaistu 30.7.2020 12:18

Turvapaikanhakijoiden määrä romahti

Suomeen on koronaviruspandemian aikana tullut vain vähän turvapaikanhakijoita. Kesäkuun loppuun mennessä hakemuksia oli jätetty 1 622. Näistä suurin osa on uusintahakemuksia. 

Eniten hakijoita, yhteensä 79, on Suomeen tänä vuonna tullut Turkista, kirjoittaa Kirkko ja kaupunki. Seuraavaksi eniten on Irakista ja Venäjältä tulevia ensihakijoita. 

Suomessa turvapaikanhakijoiden määrä on ollut jyrkässä laskussa viime vuodet. Vuonna 2015 turvapaikkahakemuksia jätettiin 32 477, vuotta myöhemmin 5 647 ja viime vuonna 4 550. 

Korona on vaikuttanut tänä vuonna myös kiintiöpakolaisten tuloon. 



Jaa
Kuoleman toive vaihtui elämään – Tuukka nauttii tavallisesta elämästä selvin päin
Tämän vuoden Syyspäivät verkossa
KAN ry:n kuntoutusohjaajalle yli viiden vuoden tuomio huumausainerikoksista
Saavuttavan työn resepti 2020-luvulla poikkeaa takavuosista
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!