Tiistai 19. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Heikki, Henrik, Henrikki
Julkaistu 3.12.2020 15:42

Turun piispaksi Mari Leppänen, ensimmäinen papiksi vihitty vanhoillislestadiolainen nainen

Turun hiippakunnan piispaksi on tänään valittu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaani Mari Leppänen. Leppänen on aiemmin toiminut myös tammikuussa eläköityvän nykyisen piispan Kaarlo Kallialan erityisavustajana. 
Mari Leppäsen tausta on vanhoillislestadiolaisuudessa, ja hän on ensimmäinen pappisvihkimyksen saanut vanhoillislestadiolaisnainen. Leppänen on myös ensimmäinen naispiispa Turun hiippakunnassa.

Alustavan ääntenlaskennan mukaan Mari Leppänen sai toisen kierroksen äänistä 54,6 prosenttia. Vastaehdokkaana toisella kierroksella oli Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen.

Uusi piispa aloittaa virassaan 1. helmikuuta, ja hänet vihitään piispaksi Turun tuomiokirkossa 7. helmikuuta.


Jaa
Salon helluntaiseurakunnassa joulukuussa kahdesti noin 150 tarvitsijan ruokajono – korona mutkistanut jakelua
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!