Teopoliksessa halutaan rakentaa yhteyttä

Elokuussa avatun Teopoliksen päärakennus (oik.) on toiminut aikanaan sairaalana. Uutta tarkoitusta varten kiinteistön sisä- ja ulkotiloja on remontoitu toukokuusta asti. Lisäksi alueelle rakennettiin 60 vuodepaikan opiskelija-asuntola (vas.)Kansanopistot ovat jo vuosia käyneet eloonjäämiskamppailua kaikkialla Suomessa. Niin on tehnyt myös Suomen teologinen opisto, joka käynnisti syyskautensa uudessa Teopoliskeskuksessa Tampereella lähes 40 prosenttia edellisvuotta suuremmalla opiskelijamäärällä.

– Uusia päätoimisia opiskelijoita aloitti viime vuonna yhdeksän, tänä vuonna 32. Kaiken kaikkiaan meillä on nyt 50 päätoimista opiskelijaa, opintojohtaja Timo Lehikoinen kertoo.

Vapaakirkon omistamassa koulutuskeskuksessa on ollut yhtä paljon opiskelijoita viimeksi 1990-luvun puolivälissä. Pääosin verkkokurssina toteutettaviin monimuotokoulutuksiin, kuten teologisen seminaarin etäpakettiin ja mentorikouluun, tulijoita olisi ollut enemmän kuin pystyttiin ottamaan.

– Monimuotokoulutusten aloitusviikonlopussa oli 70 opiskelijaa. Alku on ollut monin tavoin rohkaiseva, rehtori Simo Lintinen sanoo.

Yhteistyöstä yhteiseen näkyyn

Vapaakirkon eri toimialojen yhteinen kiinteistöhanke virisi nimenomaan tarpeesta parantaa teologisen opiston toimintaedellytyksiä. Opiston syrjäinen sijainti Hangon Santalassa oli nähty opiskelijamäärän rajoittajana kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorisen sanoin ”ties kuinka kauan”.

Mahdollisuuksia siirtää opisto keskeisemmälle paikalle oli vuosien mittaan etsitty useita kertoja.

– Ymmärsimme, ettei yksittäinen opiston opiskelija ole ainut, jota pitää ajatella. Jos hänellä on perhettä, on tärkeää, että perheenjäsenillekin on paikkakunnalla hyvät työ- ja opiskelumahdollisuudet, Vuorinen kertoo.

Noin seitsemän vuotta sitten Vapaakirkossa perustettiin toimikunta, jonka tehtävänä oli pohtia opiston toimintaedellytysten parantamista.

– Siinä vaiheessa aloimme miettiä, kannattaako Vapaakirkon olla kolmessa eri paikassa: Hämeenlinnassa, Santalassa ja Vesangan Kiponniemessä.

Ajatus kirkkokeskuksen, kustannustalo Päivä Osakeyhtiön ja teologisen opiston yhteisestä osoitteesta lähti siis liikkeelle hyvin käytännöllisistä syistä.

– Kyse ei kuitenkaan ole ollut vain seinistä. Yhteinen projekti on ollut impulssi toimintakulttuurin muutokselle. Sen myötä aloimme laajassa johtoryhmässä miettiä, millä tavalla voisimme suuntautua tulevaisuuteen yhdessä. Siitä syntyivät yhteiset arvot, näky ja strategia.

Kysyntä pakottaa kehittymään

Kasvukeskuksena tunnettu Tampere valikoitui parhaaksi paikkakunnaksi, kun selvisi, ettei pääkaupunkiseudulta heltiäisi opistolle ylläpitämislupaa.

– Tämän paikan sijainti on todella hyvä. Uskon, että on Jumalan johdatus, että olemme täällä, Timo Lehikoinen sanoo mutta tähdentää samalla, ettei sijainnin myötä kasvanut kiinnostus anna aihetta tuudittautua opiskelijavirran jatkumiseen.

– Se myös pakottaa laadun säilyttämiseen ja koulutuksen kehittämiseen.

Kehitystyötä opistolla onkin jo tehty. Eniten muutoksia on tapahtunut nelivuotisessa pastoritutkinnossa, joka lyheni kolmeen vuoteen ja muuttui nimeltään teologiseksi tutkinnoksi.

– Työssäoppimisjaksot putosivat pois, mutta sen sijaan opiskelijoiden tulee osallistua aktiivisesti koko opintojen ajan jonkin seurakunnan toimintaan, opintojohtaja selventää.

Lisäksi Vapaakirkon työhön suuntautuvan henkilön on pastorin valtakirjan saamiseksi suoritettava vuoden pituinen työssäoppimisjakso.

– Uudessa opintosuunnitelmassa jokaisella opiskelijalla on myös koko koulutuksen ajan mentori, joka tukee persoonallista ja hengellistä kasvua yksilöllisesti.

Yhteiskristillinen DNA

Suomen teologisen opiston uudistuksiin lukeutuu niin ikään yhteistyö yhteiskristillisen lähetysja koulutusjärjestön Youth With A Mission (YWAM) Finlandin kanssa, jonka toisen asteen koulutuksia ja opetuslapseuskoulua aletaan pitää Teopoliksessa.

– Lähitulevaisuudessa olemme luomassa myös seurakunnan istuttamiseen opinto-ohjelmaa, jonka kanssa aiomme jalkautua seurakuntiin, Simo Lintinen kertoo.

Rehtori huomauttaa, että kaikkien uudistusten on tarkoitus palvella kristillistä kenttää yli kirkkokuntarajojen. Opiskelijoina onkin ollut jo aiemminkin monenlaisista taustoista tulevia evankelisia kristittyjä, kuten luterilaisia, metodisteja, baptisteja ja helluntailaisia.

Samaa yhteiskristillistä linjaa haluaa jatkaa myös kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen. Esimerkkinä tästä on lokakuussa Teopoliksessa järjestettävä uskontokasvatusseminaari, jota on suunniteltu yhteistyössä Opetushallituksen, Suomen vapaakristillisen neuvoston ja helluntailiikkeen koulupalvelun edustajien kanssa.

– Uskon, ettei Jumala ole johdattanut meitä tänne pelkästään Vapaakirkon työn vuoksi vaan Teopoliksella tulee olemaan laajempikin merkitys. Kirkkokuntamme DNA:ssa oleva yhteistyö on välttämätöntä, jotta voimme palvella myös Tampereen kaupunkia ja asukkaita sekä kristillistä kenttää laajemminkin.


Elina Rautio


36/2016

UutisetKristityn koulutyöntekijän repertuaariin kuuluvat nyt myös täysin uskonnottomat tunnit.
PääkirjoitusUusi testamentti puhuu lapsen kaltaisuudesta kahdessa eri merkityksessä. Yhtäältä lapsen osoittama yksinkertainen luottamus on esimerkki sydämen asenteesta, jota Jumalakin lapsiltaan toivoo. Toisaalta...
Miten onSuomen Royal Rangers -työtä viritellään uuteen iskuun. Saksassa työ on kasvanut vuosia, mutta Suomessa on totuteltu hienoiseen hiipumiseen.

Suomen koordinaattori Milka Myllynen, miksi 18 000:n...
UutisetMertiörannan keskuksessa järjestettiin 20.–21. elokuuta Torreviejan Kotikirkon eli suomalaisen helluntaiseurakunnan järjestämä kokoontuminen.

– Olemme kokeneet hyväksi järjestää tapaamisen Suom...
UutisetLuterilaisen kirkon piispainkokous antoi viime viikolla selonteon, jossa se kuvasi vallitsevan tilanteen kirkon kannalta, kun uusi, sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan. Yksimielisen selont...
UutisetVapaakirkon uudet toimitilat ovat avanneet uusia näkymiä erityisesti Suomen teologiselle opistolle.
UutisetHelluntaiseurakunnan 80-vuotisen lähetystyön juhlaan on saatu uutta tietoa ensimmäisestä lähetistä.
UutisetKaksikymmentä evankelistapolun käynyttä henkilöä eri puolelta Suomea kokoontui elokuun lopulla Larsmon lähetyskotiin.

Perjantaina he suuntasivat kohtaamaan ihmisiä Pietarsaaren keskustaan ja la...
UutisetHUS:N keräämän palautteen mukaan sairaalapapin läsnäolon koetaan tuovan turvaa ja rauhaa potilaille, omaisille ja henkilökunnalle.

Erityisesti palovammapotilaiden kohdalla papin läsnäolo koetti...
UutisetVuorovaikutus auttaa aina, dialogin valmisteluihin osallistunut Kaisamari Hintikka sanoo.
UutisetKorson helluntaiseurakunnan nuorten H4H-syyskausi avattiin juhlavasti toissa lauantaina. Mukana Take the step -illassa oli Bros&Sis-yhtye.

– Illan tavoite oli innostaa jokaista ottamaan roh...
UutisetSuomen Lähetysseuran vuotuinen Tasaus-kampanja puhuu tänä syksynä maattomuudesta. Kehitysmaissa maattomuus aiheuttaa köyhyyttä, nälkää, pakolaisuutta ja turvattomuutta. Suuri osa kehitysmaiden ihmisis...
UutisetAvainmedian ja Fidan edustajat kävivät tutustumassa tilanteeseen Moskovassa.
UutisetKahdella kolmesta britannialaisesta kristitystä on henkilökohtainen kokemus yliluonnollisen olemassaolosta, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

Haastateltujen kokemukset vaihtelivat rukouksen tai...
UutisetMarokossa puhuttavalla arabian murteella tehty kristillinen ohjelmasarja on saanut odottamattoman huomion.

Avainmedian Al Hayat -kanavan tuottaman ohjelmasarjan ensimmäinen jakso ladattiin Yout...
MielipideRistin Voitossa on ollut kirjoituksia, joissa on pohdittu, miksi helluntailiike polkee eräällä tavalla paikallaan ja miksi sen kasvu on pysähtynyt.

Voisimme ehkä oppia luonnosta, mitkä tekijät...
MielipideYlistyksessä ei ole ”mitään uutta auringon alla”, vaan se on kokemuksellisen helluntailaisuuden ydintä. Samat sisaret ja veljet, jotka vierastavat nykyisiä tyyliltään moderneja ylistyslauluja, yhtyvät...
MielipideSimon J. Kok kommentoi kirjoitustamme avoimesta keskustelukulttuurista (RV 34), mistä kiitos hänelle. Keskustelua on hyvä käydä, koska vain siten erilaiset mielipiteet saadaan esiin ja niitä voidaan a...
MielipideHaluaisin puuttua arkaan asiaan, jolle toivoisin tulevaisuudessa tehtävän jotain konkreettista.

Niin sanotuissa hyvissäkin raamatunkäännöksissä toistuu sama käännösvirhe, jota sanoisin tahallis...
MielipideRistin Voiton mielipidepalstalla (RV 31) toimituspäällikkö Anssi Tiittanen tulkitsee ja tekee vääriä johtopäätöksiä Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n julkaisemasta kannanotosta.

HSM ry:n kann...
MielipideKiitos Aino-Maija Riutamaa de Mata hyvästä kirjoituksestasi (RV 34). Yhdyn mielipiteeseesi.

On järkyttävää ajatella, että (ylipainoiset) uskovat elävät itsekkäästi pullaa, karkkia, lihaa ja mät...
KolumniJo vuosien ajan on keskusteltu paljon siitä, mikseivät seurakuntamme kasva. Missä on herätys? On ollut monenlaisia seminaareja, keskustelufoorumeita, rukouskokouksia ja erilaisia yrityksiä etsiä ratka...
MuutLuomiskertomuksen mukaan työn tekemisellä on itseisarvo. Kaupan kassa ja bussikuski voivat toteuttaa Jumalan tarkoitusta yhtä lailla kuin pastori tai rofessori.
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
MuutSana-albumi kokoaa Iso Kirja -opiston vuodesta 1997 asti tuottamien musiikkiryhmien, bändien ja kuorojen parhaimmiston. Opistoon on aina tullut taitavia muusikoita, ja kuten levy osoittaa, ei musiikin...
MuutOn aina mukava kuulla uusia lauluja, ja tällä kertaa niitä on koko levyllinen. Monen artistin säestäjänä ja monipuolisena muusikkona tunnettu Risto Huvila on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut laul...
UutisetEuroopan Helluntaiyhteisön lähetysjaoston PEM:n ja espanjalaisen DEMADE-järjestön yhteinen lähetyskurssi kokosi elokuussa 29 opiskelijaa yhdeksästä maasta Etelä-Espanjan Fuengirolaan. Kaksi...
MuutPastori Heikki Lehtiselle seurakunta on ollut “siunattu kahle” lapsesta asti. Nyt eläke alkaa, mutta kutsumus jää.
MuutMitä tarkoittaa Hengen hedelmä, ja miten se ilmenee arjessa?
MuutVastaa kysymyksiin ja ota selvää, onko korisi täynnä Hengen hedelmiä vai odotatko vielä raakileiden kypsymistä.

1. Lehtimyyjä kauppaa tuotteita, joita et halua ostaa. Miten käyttäydyt?
A) Jo...
PikavisiittiMatias Villberg on kohta 25-vuotias radiotoimittaja. Tällä hetkellä hän pitää ”raamattubreikkiä” Ison Kirjan Follow-opetuslapseuskoulussa tyttöystävänsä kanssa ja on jo ehtinyt heittää opiston frisbee...
MuutKotimaa-lehti (34/16) herättelee keskustelua uskoontulosta. Marjaana Kanerva kertoo kasvaneensa uskoon.

– Usein ajatellaan, että uskoontulo tarkoittaa kääntymystä, jolla on oma dynamiikkansa, k...
MuutSatavuotias itsenäinen Suomi saa lasten hengellisen laulukiertueen.
MuutEero Marttisen kertomus valaa uskoa Kaikkivaltiaaseen ja hänen lupauksiinsa.
Kesän Fifteen-leireillä kastettiin 84 nuorta
Syksyn abiturientti Elsa Karmitsa: ”Rukous on kaiken A ja O”
Suosittu Chosen-sarja saa jatkoa
”Kaikki alkaa nyt alusta” – Petri Kosonen on sujut sen kanssa, että monet Suomessa mieltävät hänet ”vain” ylistyksenjohtajaksi
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!