Teologi omenatarhassa saavutti televisionkatsojat Ruotsissa 

Entinen helluntaipastori Niklas Hallman opiskelee pomologiksi, työskentelee omenatarhassa ja tekee tv-hartauksia. Omenatarha kukoisti jo toukokuussa ja muistutti Luojan luomistyöstä. Kuva: Kaj Aalto

Kun Niklas Hallman jätti pastorin tehtävät Jönköpingin helluntaiseurakunnassa Ruotsissa viime syksynä ja otti pestin omenapuutarhassa, hän ei arvannut, että hänen kuulijakunta kasvaisi entisestään. Ruotsin televisio SVT pyysi häntä juontamaan tv-hartauksia, jotka sitten osuivatkin koronakevääseen ja kesään, jolloin katsojaluvut ovat olleet tavanomaista suurempia.

 

Ennakkosuunnitelmat menivät uusiksi ja luovuutta tarvittiin sisällön muokkaamisessa tilanteeseen sopivaksi. Pomologiksi eli omenanviljelyn asiantuntijaksi opiskeleva teologi kutsui tv-tiimin työpaikalleen Huskvarnan lähelle Vättern-järven liepeille. Puutarhassa olisi turvallista ja kaunista tehdä luonnonläheinen tv-jumalanpalvelus, kun useimmat kirkot olivat kiinni, eikä matkustaminen ollut suotavaa.

 

– Olemme ymmärtäneet, että ihmiset ovat väsyneitä puhumaan pandemiasta. Sen sijaan monet kertovat löytäneensä luonnossa liikkumisen ja puutarhan, Hallman toteaa.

 

Niinpä viiden hartauden sarja toteutettiin puutarhassa omenapuiden katveessa ja luonnon helmassa. Palautteesta päätellen valinta oli onnistunut ja rennosti toteutettuna ohjelmat ovat löytäneet myös uusia katsojia, jotka eivät käy kirkossa eivätkä yleensä katso tv-jumalanpalveluksia. 

 

– Ihmiset ovat iloinneet luonnonläheisyydestä ja kiitelleet sitä, että toteutus poikkesi totutusta hartauskaavasta. Keskustelemme ensimmäisessä jaksossa ihmisten luonnosta etääntymisestä ja Jeesuksen vertauksista, jotka liittyivät luontoon.

 

Yhtymäkohtia ei ollut vaikea löytää, kun Uudessa testamentissa puhutaan hedelmän kantamisesta, oksastamisesta ja puiden leikkaamisesta.

 

Yli 25 vuotta helluntaipastorina työskennellyt Niklas Hallman oli väsynyt pastorin työssä toiminnalliseen puoleen, jota hän ei kokenut omakseen. Opetus- ja julistus olivat mieluisia. Kysymys kutsumuksen hylkäämisestä peilaa yleistä käsitystä pastorin palvelutehtävästä syvimmiltään.

 

– Kutsumus mielletään usein tehtävään sidotuksi. Minulle kyse on siitä, kuka minä olen. Olen kutsuttu Kristukseen. Nyt olen vaihtanut ympäristöä. Teologista on tullut pomologi, enkä suinkaan jätä kutsumustani Kristuksen palvelijana.

 

Myös lauluntekijänä kunnostautunut Hallman vertaa itseään muusikkoon, joka vaihtaa soitinta mutta soittaa silti samaa kappaletta.

 

– Tämä on tärkeätä, ja olenkin utelias näkemään, miten kutsumukseni toteutuu kirkon seinien ulkopuolella, Niklas Hallman sanoo.

 

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT lähettää tv-jumalanpalveluksen joka sunnuntai.

 

 

 

Kaj Aalto




RV 27-31

UutisetPastori, ylistyksenjohtaja Petri Kosonen on uudessa tilanteessa.


– Seurakunnanistutus on hyvin erilaista siinä mielessä, että aikaisemmin olen ollut muutaman kerran ikään kuin...
UutisetTe suljette meidät telkien taakse, ja me rakastamme teitä silti. -- Saatte olla varmoja, että meillä on voimia kestää kärsimyksiä kunnes koittaa se päivä, jolloin voitamme ja meistä tulee vapaita...
UutisetMitä helluntaiherätyksen vastuunkantajat nykypäivänä ajattelevat Jeesuksen toisesta tulemuksesta ja eskatologiaan liittyvien teemojen tärkeydestä? RV lähetti asiasta kyselyn, johon vasta...
UutisetKeuruun IK-opiston alueelta 19.–21. kesäkuuta lähetettyä Nettikonffaa katseltiin ahkerasti, ilmenee tapahtuman teknisestä toteutuksesta vastanneen Avainmedian katselutilastoista.

...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
UutisetKun Niklas Hallman jätti pastorin tehtävät Jönköpingin helluntaiseurakunnassa Ruotsissa viime syksynä ja otti pestin omenapuutarhassa, hän ei arvannut, että hänen kuulijakunta kasvaisi e...
PääkirjoitusKoronapandemian aika on kiihdyttänyt poleemista keskustelua sosiaalisessa mediassa monella saralla. Salaliittoteoriat, spekulaatiot ja tiedon nimellä kulkevat valhetiedot leviävät kulovalkean tavo...
KolumniTulin helluntailiikkeeseen 1990-luvun puolivälissä luterilaisesta herätysliiketaustasta. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin minulle alkoi valjeta, millaisia Jeesuksen toiseen tulemiseen, lopunaik...
UutisetOlen syntynyt vuonna 1963 Hattulan Parolassa, samalla kadulla, jossa sijaitsi helluntaiseurakunnan rukoushuone. Siinä kokoontui äitini kotiseurakunta. Olen siten jo äidinmaidossa saanut aimo a...
Kuorot tauolla, paikoin myös ylistys
Suosittu Chosen-sarja saa jatkoa
”Kaikki alkaa nyt alusta” – Petri Kosonen on sujut sen kanssa, että monet Suomessa mieltävät hänet ”vain” ylistyksenjohtajaksi
Vähän erilainen leiri
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!