Sunnuntai 23. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Mielikki, Tekla
Julkaistu 14.9.2018 13:42

Tampereella visioidaan konferenssissa

Tampereen Visio-seurakuntakonferenssin suunnittelussa nuoret aikuiset ovat keskeisessä osassa. Pohjalla on silti yhteinen näky. Kuva: Jarkko Lindqvist

Suomessa on jo tarpeeksi hen­gellisiä tapahtumia; tässä on kyse muustakin, sanoo Tampereen seurakuntakonferenssin koordi­naattori Jarkko Lindqvist ku­vaillessaan Visiokonferenssia, joka järjestetään Tampereen hel­luntaiseurakunnassa 28.–30. syyskuuta.

 

Tampereen helluntaiseura­kunta on tullut tunnetuksi solu­jen ja pienryhmien seurakunta­na. Kymmenisen vuotta sitten nuorisotyössä menestyneestä so­lunäystä tuli koko seurakunnan kantava ajatus. Sittemmin seura­kunta on tukenut muiden seura­kuntien pienryhmätavoitteita.

 

 

Vain soluihmisten juttu?

Vuosittainen solukonferenssi on koonnut solunjohtajia ja palvellut asiasta kiinnostuneita. Vuoden 2017 solukonferenssi oli viimei­nen laatuaan. Tänä syksynä tam­perelaiset järjestävät Visio-seura­kuntakonferenssin.

 

– Puhe soluista ja solunäystä on voinut johtaa tavallaan vähän harhaan, Jarkko Lindqvist sanoo.

 

– Monilla on ollut ajatus, että solunäky on tietyn porukan, nii­den “soluihmisten” juttu, tai on kuviteltu, että asia tiedetään jo, eikä se kiinnosta. Meillä on kui­tenkin seurakuntana vain yksi näky Jeesuksen seuraamisesta. Se on aina tuore ja koskee jokaista.

 

– Visiokonferenssissa halu­taan syttyä yhdessä tuosta näys­tä ja kuulla, mihin Jumala on mei­tä viemässä. Samalla voimme pal­vella muita seurakuntia yhdellä kertaa.

 

 

Mihin seurakuntaa tarvitaan?

– Konferenssi on kaikille usko­ville, vaikka toki illalla on myös nuortentilaisuuksia. Tästä on koi­tettu tehdä yhdistävä, ei erottava tapahtuma, Lindqvist sanoo.

 

– Olen iloinen, että moni nuo­ri aikuinen on tullut suunnittelu­tiimeihin ja heille on annettu va­pautta. Se myös näkyy lopputu­loksessa, mutta kaiken pohjalla on meidän vanhimpien ja pasto­ritiimin antamat suuntaviivat ja siunaus.

 

Puhujavieraina tapahtumassa oat muun muassa Colin Dye, Ari Puonti, Aaron Avainmediasta ja Hillsong Lontoon nuorisotyötii­miläisiä.

 

– Tapahtuma käsittelee ajan­kohtaista asiaa; sitä, mihin usko­va tarvitsee seurakuntaa ja mikä tavallisen uskovan osa on oman uskonyhteisön rakentamisessa.

 

– Tämä on mielestäni tärkeää, koska nykyään soolokristillisyys on muodissa.

 

Visio ei ole tamperelaisille pelk­kä tapahtuma, vaan se palvelee pari vuotta sitten lanseerattua Näky 2021 -strategiaprosessia.

 

– Aiheet, joita tänä vuonna kä­sitellään, jäävät myös elämään. Erityisen innoissani olen Ihmis­suhteet ja sielunhoito -kanavasta, jonka teema jatkuu syksyllä Hoi­tava seurakunta -kurssilla, Jarkko Lindqvist sanoo.

 

 

Maksuton Visio-seurakuntakonfe­renssi Tampereen helluntaiseura­kunnassa 28–30.9.2018.

 

 

Anssi Tiittanen



Jaa
Auttajan on huolehdittava jaksamisestaan
Pianovirtuoosin pitkä matka
Matematiikka on avain oppimiseen eri tasoilla
Daniel Kolendan sydämessä palaa Jumalan tuli
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!