Lauantai 31. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Artturi, Arto, Arttu, Artur
Julkaistu 21.9.2020 10:22

Tämän vuoden Syyspäivät verkossa

Viime vuonna Syyspäivät toteutuivat Seinäjoen helluntaiseurakunnassa. (Ruut Ahonen)

Jyväskylään täksi syksyksi suunnitellut Helluntaiherätyksen Syyspäivät pidetään päivän verkkoseminaarina lauantaina 26. syyskuuta. Vuotuinen herätysliikkeen työntekijöiden ja vastuunkantajien kokoontuminen pidetään koronaepidemian vuoksi ensimmäistä kertaa nettivälitteisenä.

 

Päivän kestävä verkkoseminaari on otsikoitu innostavasti nimellä Yhdessä kohti valloittavaa tulevaisuutta.

 

”Tapahtuman keskiössä ovat tänä vuonna yhteys, arvot, osallisuus ja tulevaisuus. Sisältöä on pohdittu erityisesti pienempien seurakuntien kannalta, ja aiheita lähestytään seurakuntien arjesta lähtien ja keskustellen”, päivän tiedotuksessa linjataan.

 

”Netti-Syyspäivät” sisältää seitsemän sessiota eri aiheista. Muun muassa yhteistyöstä ja yhteydestä alustavat Esa Hyvönen ja Mira Kariluoto sekä arvoista ja arvojohtamisesta Leevi Launonen ja Markku Ojaniemi.

 

Verkkoseminaarin aikana käsitellään myös Helluntaiherätyksen yhteistä strategiaa sekä siunataan uusia työntekijöitä ja muistetaan poisnukkuneita.

 

Seminaaripäivän avainkysymys on, kuinka voisimme olla elinvoimainen, alueemme ihmisiä Kristukselle voittava seurakunta, yhteisö ja herätysliike myös ensi vuosikymmenellä.

 

Verkkoseminaariin liittyvä informaatiota löytyy osoitteesta .



Jaa
Rauhan Majatalo kutsuu hiljentymään
Kutsumuksena lähetystyö – Tedderit pääsivät pitkän odotuksen jälkeen lähtemään Etiopiaan  
Åström konsertoi platinalevyn merkeissä
Ihmissuhdeongelmiin haetaan apua 
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!