Tiistai 31. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Irma, Irmeli
Julkaistu 14.7.2016 07:00

Suomen uskonnollisuus murroksessa

Suomalaisten uskonnollisuus muuttuu kovaa vauhtia, uutisoi Yle (1.7.)

– Voidaan sanoa, että 5–10:n viime vuoden aikana on tapahtunut isoja muutoksia ––, vahvistaa tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Uskontomaisema alkoi repeillä 1960-luvulla. Nyt ihmiset valitsevat laajasta kirjosta uskonnollisuuden muotoja itselleen mieleisimmät. Tyypillistä on ainesten sekoittuminen, mitä kuvastaa vaikkapa Jeesus-jooga.

Samalla kun maallistuminen ja uskonnottomuus valtaavat alaa, kirkkoon liittyvien määrä kasvaa.

Jaa
Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen
Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
Ensin tutkintapyyntö pamfletista, nyt radio-ohjelmasta – molemmat tutkintapyynnöt ovat saman henkilön tekemiä, kertoo Päivi Räsänen.
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!