Torstai 28. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Kaarlo, Kalle, Kaarle, Mies
Julkaistu 16.6.2016 00:00

Soini: ”Suomi on Israelin ystävä”

Suomen ulkoasiainministeri Timo Soini tutustui Jad Vashemin Vainojen museoon ja koulutuskeskukseen Israelin valtiovierailunsa aikana. Soini laski Suomen valtion seppeleen vainojen uhrien muistolle.

Vierailunsa aikana hän tapasi myös Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun ja palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin. Soini totesi, ettei Suomi boikotoi Israelia. ”Suomi on Israelin ystävä”, hän kirjoittaa blogissaan ja jatkaa: ”Uskon sopuun, vaikka siihen ei paljon tällä hetkellä eväitä ole. Jerusalemissa on ennenkin tapahtunut ihmeitä.”

Jaa
Fida aloittaa katastrofiavun Pohjois-Etiopiassa, jossa aseellinen konflikti ja korona pahentavat nälkää 
Marssimusiikkia ja kapinan tuntua – kun rummut tulivat seurakuntaan
Mitä kristityn tulisi ajatella koronarokotteesta? 
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!