Lauantai 19. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Reija, Torborg
Julkaistu 27.8.2020 11:52

Seurakuntien kokoussyksy käynnistynyt - koronarajoituksiin jo totuttu

Helluntaiseurakunnissa eri puolilla maata on viimeistään elokuussa käynnistelty jälleen yleistä kokoustoimintaa. Kokoontumisia ohjaavat viranomaisten suositukset, joita on Ristin Voiton tietojen mukaan pyritty seurakunnissa soveltamaan mahdollisuuksien mukaan. 

 

Tilaisuuksissa vältetään kättelyä, ja tarjolla on käsidesiä sekä usein myös kasvomaskeja. Joissakin seurakunnissa vältetään yhdessä laulamista. Turvaetäisyyksiä salissa on varmistettu vähentämällä istuimia tai merkitsemällä käytettävät istumapaikat esimerkiksi teipeillä.

 

– Väki on löytänyt tiensä kokouksiin kohtuullisen hyvin. Ei samoissa määrin kuin ennen rajoituksia, mutta olosuhteisiin nähden olemme tyytyväisiä, johtava pastori Kari Ketoja Kotkan helluntaiseurakunnasta kertoo. 

 

– Ihmiset ovat myös tottuneet korona-ajan järjestelyihin. 

 

Turvaetäisyyksien varmistamiseksi Kotkan salissa penkkejä on otettu pois käytöstä niin, että vain joka toisella penkkirivillä istutaan. 

 

– Salimmehan on seurakunnan kokoon nähden iso. Nyt on näyttänyt kokouksissa siltä, että sali on väljästi täynnä, mikä on tietysti tuntunut mukavalta, Ketoja hymyilee. 

 

Pietarsaaren helluntaiseurakunta aloitti yhteiset tilaisuudet jo heti suositusten salliessa kesäkuussa. Syksyn alkaessa väkeä on ollut pastori Tuomas Vuorisen mukaan liikkeellä jälleen mukavasti. 

 

– On muutamia, jotka vielä haluavat pitää karanteenia, mikä on ihan ymmärrettävää. 

Pietarsaaren alueella on ollut koko pandemian ajan vain viitisen tartuntatapausta. Tämä on vaikuttanut myös paikallisten intoon toteuttaa koronatoimia. Käsidesiä on jaossa, metrin turvaväli halutaan pitää, mutta ihmisiä ei Vuorisen mukaan aleta kovin tarmokkaasti ohjata salissa. 

 

Kotkassa ehtoollinen toteutetaan nykytilanteessa niin, että se jaetaan salin etuosasta. Ehtoollinen noudetaan yksi penkkirivi kerrallaan kontaktien minimoimiseksi. 

Kotkassa aktivoiduttiin myös verkkolähetysten merkeissä koronakeväänä. Kokoukset striimataan edelleen, ja ne ovat katsottavissa YouTubessa.

 

Pietarsaaressa on tavoitteena, että jatkossa tehtäisiin yksi tilaisuus kuukausittain myös verkkoon. 

 

– Pääsiäisen verkkokokous oli todella hyvä, ja tavoitimme sillä paljon paremmin ihmisiä kuin salissa konsanaan, Tuomas Vuorinen kuvailee. 

 

Sekä Kotkassa että Pietarsaaressa seurakunnan talous on kestänyt hyvin poikkeusajat. Pietarsaaressa kevät toi tullessaan selkeän talouden vahvistumisen. 

 

– Ehdimme pitää vuosikokouksen ennen kuin kokoontumiset kiellettiin. Keväällä seurakuntalaiset ovat olleet hyvin aktiivisia ja talous on tasapainossa, Tuomas Vuorinen kertoo.

 

 

Anssi Tiittanen



Jaa
Suomen sananvapaustapausta seurataan
Simon Kyreneläinen taas lavalle
KAN ry:n kuntoutusohjaajalle yli viiden vuoden tuomio huumausainerikoksista
Saavuttavan työn resepti 2020-luvulla poikkeaa takavuosista
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!