Sanasta tulee aikakauslehti 

Kansan Raamattuseuran julkaisema Sana-lehti harventaa vuodenvaihteen jälkeen ilmestymisväliään ja muuttuu aikakauslehdeksi. Tällä hetkellä lehti ilmestyy viikoittain – uudistuksen jälkeen kaksi kertaa kuussa. Uuteen 60-sivuiseen julkaisuun yhdistyy myös SanaPlus, joka nykyään ilmestyy kerran kuussa. Sana-lehden päätoimittaja on Heli Karhumäki.

Ensimmäinen Sana julkaistiin vuonna 1945, ja tänä vuonna sekä lehti että Kansan Raamattuseura täyttivät 75 vuotta. 

Uudistuksen jälkeen Suomessa viikoittain ilmestyviä kristillisiä lehtiä ovat Ristin VoittoKotimaaUusi Tie ja Suomen Viikkolehti.




43/2020

UutisetHengellisen musiikin äänitteet eivät Suomessa usein ylitä platinalevyn myyntirajaa. Nina Åströmin vuonna 2012 julkaistu albumi Avoin taivas tekee tässä poikkeuksen. Albumimyynn...
UutisetKansan Raamattuseuran julkaisema Sana-lehti harventaa vuodenvaihteen jälkeen ilmestymisväliään ja muuttuu aikakauslehdeksi. Tällä hetkellä lehti ilmestyy viikoittain – uudistuksen jälkeen kak...
Pääkirjoitus2000-luvulle tultaessa helluntailiikkeen kulttuurin muuttuessa moniäänisyyskin on lisääntynyt eikä paluuta 50 vuoden takaiseen opilliseenkaan yhtenäiskulttuuriin enää ole.
Muuttuva t...
UutisetMahdollisuus lukea Raamattua äidinkielellä on etuoikeus. Yli puolelle maailman noin 6000 kielestä ei ole käännetty mitään raamatuntekstiä.
Kun raamatunkääntäjä Mirjam Makkonen on aamulla lähettänyt...
ArtikkelitSunnuntaina 1. marraskuuta vietetään kansainvälistä rukouspäivää vainottujen kristittyjen puolesta. Uskonnoittain tarkasteltuna kristityt ovat kaikkein vainotuin ihmisryhmä. Open Doors -järjestön...
UutisetKansan Raamattuseuran julkaisema Sana-lehti harventaa vuodenvaihteen jälkeen ilmestymisväliään ja muuttuu aikakauslehdeksi. Tällä hetkellä lehti ilmestyy viikoittain – uudistuksen jälkeen kak...
Åström konsertoi platinalevyn merkeissä
Ihmissuhdeongelmiin haetaan apua 
Risto Huvila: Israel solmii diplomaattisuhteita – jännitteet ennallaan?
Olli Helenius tietää, kuinka unelmat toisaalta motivoivat, toisaalta raastavat rikki
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!