Suomi on hengellisten kesäjuhlien luvattu maa

Sanankuuloa ja leirielämää

Kalajoen Evankeliumijuhla kokosi viime kesänä yhteen kaikenikäistä kirkkokansaa. Myös perheen pienimmät pysyivät menossa mukana.

Tauotonta raamatunopetusta, musikaaleja, keskustelua ajankohtaisaiheista – kristillisten kesäjuhlien kävijöille on jälleen luvassa monipuolista ohjelmaa.

 

Suomi on kesätapahtumien luvattu maa, ja erityisesti suuret hengelliset kesäjuhlat ovat perinne, jolle ei löydy vertaa muualta maailmasta. Kesäjuhlia järjestävät niin herätysliikkeet, luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt kuin vapaakristilliset yhteisötkin. Useimmat kesäjuhlista kiertävät vuosittain eri puolilla maata.

 

Yksi suosituimmista ajankohdista hengellisille kesäjuhlille on tänä vuonna ollut juhannusta edeltävä viikonloppu, jolloin vietettiin Sanan Suvipäiviä Vivamossa, Lähetyksen kesäpäiviä Hyvinkäällä, adventtiseurakuntien alueellista kesäjuhlaa Nummelassa ja Baptistikirkon kesäjuhlia Kokkolassa. Kokkolassa ohjelmaan kuului kymmenten ihmisten voimin toteutettu musikaali Rohkeusliekki, jossa seurattiin neljän merkittävän baptistivaikuttajan elämänvaiheita.

 

Vapaakirkon 5.–7. heinäkuuta järjestettävien kesäjuhlien teema on tänä vuonna ”Suuri armo”. Kuopio on isännöinyt kesäjuhlia keskimäärin noin joka viides vuosi.

 

Vapaakirkon kesäjuhlien kanssa samaan aikaan järjestetään nyt vanhoillislestadiolaisten Suviseurat, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen Suomen suurimmat kesäjuhlat noin 75 000 vieraallaan. Paikkakunta on tällä kertaa Muhos.

 

 

Raamattua nonstoppina

Kansanlähetyspäivillä voi tänä vuonna seurata lauantaipäivän 6. heinäkuuta ajan tauotonta raamatunopetusta, jossa käydään uskon ydinkohdat läpi. Myös Suomen Raamattuopiston Hengellisillä syventymispäivillä kuullaan nonstop-raamattuopetusta lauantaina 24. elokuuta. Siinä missä Kansanlähetyspäivillä edetään temaattisesti, Hengellisillä syventymispäivillä käsitellään Markuksen evankeliumi luku luvulta kahdeksan raamatunopettajan ja yhden radioraamattupiirin voimin.

 

 

Taivasalla tai kauppakeskuksessa

Herättäjäjuhlat Nivalassa 5.–7. heinäkuuta huipentuvat tuttuun tapaan taivasalla järjestettäviin päätösseuroihin, joissa loppurukous vetää koko kirkkokansan polvilleen. Viikonlopun ohjelmassa on monipuolista kulttuuritarjontaa ja muun muassa baritoni Esa Ruuttusen ja Risto Laurialan levynjulkaisukonsertti.

 

Hengen uudistus kirkossamme jalkauttaa kesäjuhlansa tavallisten suomalaisten keskelle, sillä sen KesäSpirit-tapahtuma järjestetään Lempäälän Ideaparkissa 2.–4. elokuuta. Juhlien pääohjelma toteutetaan Ideaparkin urheilualueella, ja kanavatyöskentelyissä vieraat hajaantuvat erilaisiin ryhmätiloihin.

 

Hengellisten kesäjuhlien kausi alkoi toukokuun lopulla, kun Medialähetys Sanansaattajat vietti Valtakunnallisia Medialähetyspäiviä Vantaalla teemalla ”Näkemisen arvoinen”.

 

 

 

 

 

 

Tulevia kesäjuhlia

 19.–23.6. Juhannuskonferenssi

27.–30.6. Metodistikirkon kesäjuhlat

28.6.–30.6. Evankeliumijuhla

28.6.–1.7. Suviseurat

5.–7.7. Kansanlähetyspäivät

5.–7.7. Herättäjäjuhlat

5.–7.7. Vapaakirkon kesäjuhlat

10.–14.7. New Wine -kesätapahtuma

2.–4.8. KesäSpirit

16.–19.8. Orpokotijuhlat

22.–25.8. Hengelliset syventymispäivät

 

 

 

Inkeri Tuikka




25/2019

UutisetRoberto Brandãon puheeseen on tarttunut Suomessa ripaus Karjalan murretta, mikä onkin mainio yhdistelmä brasilialaisen välittömyyden kanssa.
PääkirjoitusVielä muutama vuosikymmen sitten herätyskristityt uskoivat, että Herran työ edellytti oman perheen tarpeiden sivuuttamista. Evankelioinnilla oli niin kiire, että se oikeutti jopa kaikista lä...
UutisetHelluntailaisuus ei välttämättä näy uuden seurakunnan nimessä vaan teologiassa.
UutisetSuomessa järjestetään valtakunnallisia hengellisiä kesäjuhlia tänäkin vuonna parikymmentä.
UutisetTapahtuma keräsi kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina eduskuntatalon edustalle noin 1 500 osallistujaa.
Raamatun äärelläKlassisen helluntailaisuuden piirissä on kirjoitettu varsin vähän luodun ihmisen turmeltumattomasta alkutilasta.
UutisetFida lopettaa 20 vuotta jatkuneen Pohjois-Korean auttamisen maailmanpoliittiseen tilanteeseen vedoten.
KolumniKoska uskon, että olemalla avoin voi tehdä suurimman vaikutuksen, teen heti tähän alkuun (ehkäpä) järkyttävän tunnustuksen: en ole oikein nauttinut lukemisesta noin kymmenen viime vuoden aik...
UutisetAborttiluvut voisivat yhä pienentyä yhteiskunnan tuen ja asennemuutoksen avulla.
UutisetJotkut Mika Karolan unelmista ovat saaneet alkunsa synkissä elämänvaiheissa ja toteutuneet heikkouden tai epäonnistumisten keskellä.
MielipideSuuret kiitokset päätoimittaja Petri Mäkilän kirjoituksesta ”Jumalan Sana avaa siunauksen tien” Ristin Voitto -lehden numerossa 19. Juuri tällaista opetusta me kaikki uskovat tarvitsemme. Kirjoitus ol...
MielipideMatti Kankaanniemen vastine (RV 23/2019) Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa helluntailaisuutta mustamaalattiin kasvupohjaksi äärioikeistolaisille populismille, oli erinomaisen hyvin peruste...
Mielipide”Älä laiminlyö armolahjaasi joka sinussa on” (1. Tim. 4:14). Armolahjojen käyttäminen useissa seurakunnissa on tänä päivänä yhä vaikeampaa. Armolahjoja jopa pelätään, eikä Pyhän Hengen työhön...
MuutEveliina Mäki-Reini iloitsee siitä, että hän saa aviopuolisonsa Ossin kanssa kertoa Jumalan rakkaudesta musiikin välityksellä.
Swahilista tuli rukouspiirin yleisin äidinkieli
Kun vuoden työ kiteytyy viiteen päivään
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!