Torstai 3. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Vellamo, Meri, Urda
Julkaistu 11.11.2020 15:51

 Sanaa suoraan korviisi

Pipliaseuran UT2020-käännös ja -äänikirja ovat kiinnostaneet ihmisiä paljon. Piplia-sovelluksella on nyt noin 12 000 käyttäjää, ja keskimääräinen sovelluksessa vietetty aika on kasvanut noin 26 minuuttiin, Antti Siukonen kertoo. (Katri Saarela)Anssi Rönnqvist paljastaa, että Raamatun lukemisessa äänikirjaksi haasteeksi voi muodostua tekstin tuttuus - jos lukiessa intoutui puhumaan tekstiä ulkomuistista, siinä saattoi olla jotakin korjattavaa. (Antti Seppälä)Ääniraamatuissa on valinnanvaraa myös suomen kielellä.

Jaa
Ruoka-apu niukentunut, vaikka tarvitsijoita enemmän
”Leirien merkitys vammaiselle nuorelle suuri”
Mariia ja Jüri Aro-Panula: Lasten muutto kotoa herättää iloa ja ikävää
Jumalan äänen kuulemista oppimassa 
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!