Perjantai 5. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Laila, Leila
Julkaistu 18.1.2021 10:27

Salon helluntaiseurakunnassa joulukuussa kahdesti noin 150 tarvitsijan ruokajono – korona mutkistanut jakelua

Jari Mustonen toivoo, että mahdollisimman pian apua voitaisiin jälleen jakaa sisätiloissa. Kuva: Eero Ketola

Salon helluntaiseurakunta on jakanut säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa ruokakasseja ja samassa yhteydessä EU-apua.  Ennen joulua ruoka-apua saapui jonottamaan noin 150 kaupunkilaista. Tarpeesta johtuen ruokakasseja päätettiin jakaa uudelleen keskiviikkona 30. joulukuuta.

 

Vaikka joulukuun lopun ruokajakelu oli ylimääräinen, paikalle saapui jälleen 150 ihmistä. Ensimmäiset saapuivat paikalle jo puolitoista tuntia ennen jakelun aloittamista.  Yleensä ennen jakelua on kirkkosalissa puolen tunnin tilaisuus. Tilaisuudessa on lauluja sekä evankelioiva ja rohkaiseva puhe. Koronarajoitusten vuoksi ruokajakelu suoritetaan nyt ulkona, rukoushuoneen pihalla.


Ruokakasseja jakaa noin kymmenen hengen tiimi. Työn vastuuhenkilöinä toimivat Kauko Vierimaa ja Jari Mustonen. He toivovat, että jakelu voitaisiin mahdollisimman pian suorittaa sisätiloissa. Useat pihalla haastatellut henkilöt toivoivat ruokajakeluun myös hengellistä osuutta.

 

Salon helluntaiseurakunta on jakanut ruokakasseja säännöllisesti kahdeksan vuotta.  Ruokajonot paisuivat menneen vuoden loppupuolella huimasti – avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut useilla kymmenillä henkilöillä. Jaettavaa oli hetken vaikea saada riittämään. Seurakunnalla oli kuitenkin mahdollisuus liittyä Operaatio Ruokakassiin. Tätä kautta ruoka-apua saadaan tarpeeksi ja jaettava on monipuolista.

 

Operaatio Ruokakassin apu on haettava Turusta. Seurakunta saa lahjoituksena jaettavaa myös kaikista kaupparyhmittymien kaupoista. Jouluksi saatiin jaettavaksi jopa herkullista palapaistia.


Korona on mutkistanut sosiaalista työtä: perinteisiä työttömien ja vähävaraisten ruokailuja ei voi nyt järjestää, eikä ruoka-apua voi jakaa sisätiloissa. Apua hakevien joukossa on monenlaisia ihmisiä. Lapsiperheiden määrä on lisääntynyt helluntaiseurakunnan ruokajakelussa, ja sama on myös havaittu Salon pelastusarmeijan osaston ruoka-apujakelussa.

 

 

 

Eero Ketola



Jaa
Help ry – kaksi vuosikymmentä helluntaiseurakuntien työntekijöiden asialla
Sattumaa vai suunniteltua? Jumalauskon perusteita arvioimassa
Keravan helluntaiseurakunnassa kokoonnutaan ryhmissä – iso rakennus luo mahdollisuuksia
Puolisoa etsivät niin nuoret kuin uudelleen avioituvat – ”Tinder-palvelussa yhä enemmän kristittyjä”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!