Sunnuntai 5. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Irene, Irina, Ira, Iro, Irene
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Sählyturnaus sytytti Riihimäellä

Voittajajoukkue Järvenpää harjoittelee säännöllisen epäsäännöllisesti. Turnausvoitto tuli kuitenkin kovan työn tuloksena. Kuva: Tommi SalokangasUudenmaan ja Hämeen helluntaiseurakuntia osallistui pienimuotoiseen salibandyturnaukseen Riihimäellä toissa viikonloppuna. Osallistujapaikkakunnat olivat Riihimäki, Hyvinkää, Mäntsälä, Järvenpää, Hämeenlinna ja Forssa.

Pelaajia joukkueissa oli yhteensä noin 60.

Joukkueet jaettiin arvalla kahteen lohkoon, joiden voittajat pelasivat toisen lohkon kakkosia vastaan finaalipaikasta ja pronssiottelupaikasta. Lohkon kolmoset pelasivat sijoista 5 ja 6.

”Paras voitti”

Turnauksen voitti lopulta Järvenpää.

– En tiedä, oliko ketään erityistä ennakkosuosikkia, mutta Riihimäellä oli kuultu paljon Järvenpään kovasta tasosta, järjestäjä, nuorisopastori Ari Juntunen kertoi.

– Voittokin meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Yhteisiä turnauksia alueella on ollut vuosia aiemmin, mutta ei aivan viime vuosina.

– Idea tapahtumalle tuli melko luontevasti esille jossain keskusteluissa, kun olemme tehneet yhteistyötä Keski-Uudenmaan seurakuntien kanssa, Ari Juntunen valaisi.

Osallistujilla on innokkuutta järjestää pelejä vastaisuudessakin.


Anssi Tiittanen

Jaa
Ristin Voitto aloittaa hartauslähetykset
Pohjoissaamen raamatunkäännös huomioitiin - Tuomas Maggalle kunniamerkki
Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen
Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!