Tiistai 19. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Heikki, Henrik, Henrikki
Julkaistu 2.12.2020 10:48

Ruoka-apu niukentunut, vaikka tarvitsijoita enemmän – avunpyynnöt kohdistuvat nyt vapaaehtoisjärjestöihin

Kuva: Unsplash / Joel Muniz

Koronakriisi on aiheuttanut niin suurta kysyntää ruoka-avulle, että seurakunnat ja järjestöt eivät ole pystyneet vastaamaan avuntarpeen kasvuun. Asia kävi ilmi Kirkkopalvelut ry:n Osallistava yhteisö -hankkeen selvityksessä.

 

Avunpyynnöt ovat tänä vuonna kohdistuneet voimakkaammin vapaaehtoiseen hyväntekeväisyystoimintaan yhteiskunnan virallisten auttamiskanavien sijaan. Myös hävikkiruoan saatavuudessa oli kriisin takia ongelmia.


Lastensuojelun keskusliiton mukaan niukkuutta kokevien lapsiperheiden määrä on kaksinkertaistunut tämän vuoden aikana. Koronakriisin vaikutuksia summasi 23. marraskuuta.

Jaa
Salon helluntaiseurakunnassa joulukuussa kahdesti noin 150 tarvitsijan ruokajono – korona mutkistanut jakelua
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!