Rukouspäivä 18.1. aloittaa ekumeenisen rukousviikon – teemana "Pysykää minun rakkaudessani"

Kristittyjen ykseyden rukouspäivää vietetään 18. tammikuuta. Kuva: Priscilla du Preez / Unsplash

Kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.–25. tammikuuta. Maanantai 18. tammikuuta on nimetty erityiseksi rukouspäiväksi.

 

Vuoden 2021 ekumeenisen rukousviikon teema on Johanneksen evankeliumin 15. luvusta nouseva ”Pysykää minun rakkaudessani, niin tuotatte paljon hedelmää”. Johanneksen evankeliumin jakeiden 15:5–9 lisäksi viikon muut raamatuntekstit ovat Ps. 1:1–3 ja Hepr. 13:20–21.

 

Tämän vuoden rukousviikon teeman valitsi sveitsiläinen Grandchampin luostariyhteisö, johon kuuluu nykyään 50 eri taustoista tullutta sisarta ja jonka elämän keskukseen on yhteisön perustamisesta 1930-luvulta asti kuulunut rukous kristittyjen yhteyden puolesta.

Suomessa on 1500-luvulta lähtien vietetty vuosittain valtion määräämiä rukouspäiviä. Kirkot ovat päättäneet rukouspäivistä vuodesta 2004 lähtien, mutta samasta vuodesta alkaen presidentti, aluksi Tarja Halonen ja sittemmin Sauli Niinistö, on allekirjoittanut rukouspäiväjulistuksen.

 

Niinistö kiittää rukouspäiväjulistuksessaan tämän vuoden teeman ajankohtaisuutta: ”Rukouspäivän teema rakkaudessa pysymisestä ja hedelmällisestä työstä on pandemian keskellä hyvin käytännönläheistä. – – Jokainen voi pitää lähipiiristään huolta. Oikealla hetkellä lausutut hyvät sanat kantavat arjen keskellä. – – Rukousviikko muistuttaa, että rakkaus ei näy vain puheissa, vaan teoissa. Vaikeina aikoina meidän sanamme ja tekomme punnitaan. Osallisuus on usein oman ja kanssaihmistemme vajavuuden kantamista.”

 

Monilla paikkakunnilla kristittyjen ykseyden rukousviikko näkyy kristittyjen yhteisinä rukoustapahtumina. Vuoden toinen ekumeeninen rukouspäivä sijoittuu ekumeeniselle vastuuviikolle ja on 24. lokakuuta.

 

 

Anna Vuorinen




2/2021

UutisetHelluntaiseurakuntien maahanmuuttajatyön tukiyksikkö rakentuu Helluntaikirkon alaisuuteen.
KolumniKristittyjen ykseyden rukouspäivä avaa ekumeenisen viikon, jonka aikana kristityt ympäri maailmaa rukoilevat ykseyden puolesta ja koronarajoitusten niin salliessa toteuttavat käytännön ekumeniaa y...
MuutKun uskova pääsee Pyhän Hengen koskettamana kokemaan, että Kristus asuu hänessä, alkaa Kristuksen rakkauden suuruus valjeta.
MuutJuutalaisen Messiaan ja kristinuskon perustajan saapuminen oli ennustettu heprealaisten profeettojen kautta ja kaikki hänen valitsemansa seuraajat olivat juutalaisia. Kuitenkaan ei kestänyt kovin...
UutisetKapellimestari Juha Törmä on Saalem Brassin kymmenes luotsi.
UutisetPerhetyössä palataan sen äärelle, mikä seurakunnassa on oikeasti tärkeää.
PikavisiittiItävallassa asuva Tiia-Maria Heikkilä ilahtuu siitä, kun saa kohdata erilaisia ihmisiä ja löytää heihin yhteyden esimerkiksi huumorin kautta.
ArtikkelitVuosi 2020 myllerryksineen hakee vertaistaan. Tuli koronavirus ja otti hallinnan. Sen myötä yhteiskuntaa riepottelivat tiheät käänteet. Säädökset vaihtelivat, ja toden ja epätoden raja alkoi häily...
UutisetKaikkiaan viisi kantta sai lähes saman verran ääniä Ristin Voiton viime vuoden parhaan kannen äänestyksessä. Kuitenkin voittajaksi kohosi maaliskuinen sydänaiheinen kansi, joka kisasi eh...
UutisetVuosi 2020 sai ihmiset lukemaan jälleen kirjoja. Jo ennen joulumyyntejä monet kustantajat raportoivat ennätysvuodesta. Esimerkiksi WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen kertoi Ylen...
UutisetKristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.–25. tammikuuta. Maanantai 18. tammikuuta on nimetty erityiseksi rukouspäiväksi.


Vuoden 2021 ekumeenisen rukousvii...
UutisetMaailmassa tehtiin vuonna 2020 yli 42,6 miljoonaa aborttia. Tieto perustuu Maailman terveysjärjestö WHO:n siteeraamiin Worldometers.info-sivuston lukemiin.


WHO:n mukaan m...
ArviotMichael Brown & Craig S. Keener: Älä pelkää antikristusta. KKJMK 2020. Nid. 280 s.


1980-luvulla lopulla näin uskovien tempausta käsittelevän A Thief in the Night(Kuin varas yöl...
UutisetKirkkaita valoja, tarkkoja käsikirjoituksia ja repliikkiharjoituksia. Kun suoraa lähetystä tekee Fidan globaalikasvatustiimi, 11 ysiluokkalaista ja kameratiimi, ei vilskettä puutu. Mutta kun lähet...
Romanikulttuuria digitaalisesti – Valfrid Åkerlund aloitti taiteenteon jo 1980-luvulla Freidiba Boodoksen keikkojen lomassa
Sattumaa vai suunniteltua? Jumalauskon perusteita arvioimassa
Keravan helluntaiseurakunnassa kokoonnutaan ryhmissä – iso rakennus luo mahdollisuuksia
Puolisoa etsivät niin nuoret kuin uudelleen avioituvat – ”Tinder-palvelussa yhä enemmän kristittyjä”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!