Keskiviikko 14. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Iiris, Iris
Julkaistu 2.7.2018 13:39
Seurakunnissa asiat melko hyvin, korjattavaakin löytyy

Romanit toivovat tasavertaisuutta

Rainer Frisk haluaa haastaa sekä pääväestöä että romaneja eriarvoisuuskysymyksissä. - Emme ole avanneet kulttuuriamme riittävästi.Romanius on pysynyt outona ja mystisenä asiana. Kuva: Jani Alanko

Huittislainen Rai­ner Frisk (aik. Lindeman) teki keväällä ison ratkaisun. Hän vaihtoi sukunimekseen sukuhis­toriasta löytyneen Friskin.

 

Syy nimenvaihdokseen oli ki­peä. Friskin aikuinen poika Ron­nie oli kotiutumassa Suomeen ulkomailla vietetyn työjakson päätteeksi. Ajatus työnhausta ko­timaassa hirvitti jo valmiiksi. Lin­deman on Suomessa tyypillinen romanien nimi, ja työhaastattelui­hin on vaikeaa, ellei mahdoton­ta päästä.

 

Frisk oli Lindemaneille vapaas­ti käyttöön otettavissa, koska nimi löytyi kirkonkirjoista viiden suku­polven takaa.

 

Rainer Frisk toimii kristillisen romanijärjestön Elämä ja Valo ry:n toiminnanjohtajana. Hänet tun­netaan myös muusikkona.

 

 

Heti töihin toisella nimellä

Ovatko nimenmuutokset yleisty­neet suomalaisromanien parissa?

 

– En tiedä, onko mitään buu­mia, mutta nimiä on suomennet­tu jonkin verran. Esimerkiksi jot­kut Grönstrandit ovat nyt Vih­reärantoja.

 

– Ideana on ollut se, että nimes­tä ei heti tunnistettaisi romaniksi.

 

Frisk puntaroi omaa nimen­muutostaan vuosien ajan.

 

– Pohdin asiaa jo valmiiksi niin, että jos muutan pois Huittisista, vaihdan nimeä. Huittisissa mi­nut tunnetaan, täällä meillä ei ole mitään vaikeuksia. Mutta tiedän, että toisella paikkakunnalla ongel­mat alkavat.

 

Nimenmuutoksista on perhees­sä jo kokemusta. Toinen Friskin pojista otti vaimonsa sukunimen.

 

– Hän pääsi uudella nimellä sa­man tien työhaastatteluun ja töi­hin.

 

 

Koulutusta jo on – työllistyminen hankalaa

Romanien vaikeuksista pääs­tä työn syrjään kiinni on puhuttu jo vuosia. Kulttuurivähemmistön koulutustaso on noussut kohis­ten, mutta työelämään pääsemi­nen on silti melko hankalaa.

 

Rainer Frisk ei ole vihainen, mutta hän toivoo, että asiantila hiljalleen muuttuisi.

 

– Työnantajille haluaisin lähet­tää terveisinä, että uskaltakaa ot­taa riski. En voi luvata mitään sel­laista, että romani olisi välttämät­tä sen parempi työntekijä kuin pääväestöläinenkään, mutta us­kon, että romani on lojaalimpi työntantajalleen.

 

– Romanit eivät heti vilkuile muualle, koska tietävät miten vai­keaa työtä on saada.

 

 

”Liian tiivis porukka”

Romaneilla on ongelmia niin vi­rallisissa kuin epävirallisissakin yhteyksissä. Vapailta markkinoilta on haastavaa saada asuntoa. Jos verkon myynti-ilmoituksen takaa paljastuu romani, monien suhtau­tuminen muuttuu.

 

– Minulla on tuttu, jolla on suomalainen nimi, eikä ulkonä­kökään heti paljasta romaniut­ta. Autokauppaa tehdessä ostaja näki myyjän vaimon romanivaat­teissa. En muista, jäivätkö kaupat tekemättä, mutta ostajan reaktio kyllä näkyi kasvoilla välittömästi.

 

Frisk ihmettelee, miksi roma­neihin liittyvä karsastus vain jat­kuu ja jatkuu, sukupolvesta toi­seen.

 

– Haastan kyllä myös romanei­ta. Olemme olleet ehkä liian tii­vis porukka, emme ole avanneet omaa kulttuuriamme kenelle­kään. Romanius on Suomessa py­synyt outona tai mystisenä asiana. Tämä on omiaan luomaan pelkoja ja arvailuja.

 

 

Perinteiset elinkeinot haastettu

Onko romaneissa keskinäisiä ero­ja? Ovatko toiset romanit ”musta­laisempia” kuin toiset?

 

– Omat vanhempani rohkaisi­vat minua opiskelemaan. Kävin­kin ammattikoulun ja kauppa­opiston, eikä se ollut kaikille su­kulaisistani myönteinen asia. Joidenkin mielestä kunnon mus­talainen ei kouluja käy.

 

– Minussa tällainen nosti uhoa ja näyttämisen halua. Haaveilin arkkitehdin urasta. No, arkkiteh­tiä minusta ei tullut, mutta har­mistuminen nosti motivaatiotani, Rainer Frisk muistelee.

 

Friskin mukaan perinteisten romanien suhde koulutukseen on kaksijakoinen. Toisaalta opiskelua saatetaan vähätellä, mutta sitten kun joku menestyy, osataan kyl­lä olla ylpeitä.

 

Asetelma voi olla nuorelle haas­tava.

 

– Kyllä jokainen toivoo, että oma perhe ja suku olisivat mielis­sään.

 

Friskin mukaan nykyisin van­hempi sukupolvikin ymmärtää, ettei perinteisellä elannonhankin­nalla eli sekalaisella kaupankäyn­nillä pärjää.

 

– Kaupanteko on nyt haasta­vampaa kuin aiemmin. Tarjontaa on paljon. Aikuisetkin ovat alka­neet opiskella ja hankkia ammat­teja.

 

Frisk kiersi itsekin nuorempana kaupoilla. Mentiin ovelta ovelle, myytiin harjoja ja vaatteita.

 

– Silloin ovikauppa oli palvelua. Nyt myyjät tavoittavat asiakkaan netin kautta. Kilpailussa jää hel­posti jalkoihin.

 

Vuosia sitten Friskillä oli maa­hantuontiyritys veljensä kanssa. Se muistutti jonkin verran perin­teistä romanien kauppaa.

 

– Toimme maahan nahkatak­keja ja keramiikkaa. Ei meillä ol­lut suurta asiantuntemusta, mut­ta tiesimme hieman siitä, mitä asi­akkaat halusivat.

 

Esimerkiksi keramiikassa tai huonekaluissa romanien maku on usein pääväestöä krouvimpi.

 

 

Kotona oma kulttuuri

Rainer Frisk on ollut pääväestön ihmisten kanssa tekemisissä elä­mässään kenties keskimääräistä enemmän nuoresta asti.

 

– Kyllä se joskus oli jopa tietoi­nenkin ratkaisu. Ei kuitenkaan koskaan niin, että olisin halunnut erottautua romaneista.

 

Sari-vaimo kuuluu pääväes­töön, eikä esimerkiksi pukeudu romaniasuun.

 

– Kyllä siinä omat opettelemi­sensa oli. En ole halunnut tehdä Sarista romania, eikä hän minus­ta pääväestöläistä.

 

– Kotona meillä on oma kult­tuuri, jonkinlainen sekakulttuu­ri. Olen halunnut säilyttää jotain, mitä olen halunnut pitää romani­kulttuurista.

 

Perheen kolme poikaa eivät myöskään pukeudu perinteisen romanimiehen tavoin.

 

– Identiteetiltään he kuitenkin ovat vahvasti romaneja. Arvostan sitä heissä. Romanius ei ole kiinni vaatteista, vaan arvoista, joita ro­manikulttuuriin kuuluu.

 

– Ehkä olen osannut istuttaa jo­tain, ja he ovat luoneet oman kult­tuurinsa, sekoituskulttuurin, Rai­ner Frisk pohtii.

 

 

Rasismia vai eriarvoisuutta?

Minkälaista rasismia romanit koh­taavat seurakunnissa – vai koh­taavatko?

 

– En mielelläni käytä rasismi-sanaa. Itä-Euroopassa olen näh­nyt, mitä rasismi voi olla. Se on pahimmillaan hengenvaarallista.

 

– Se, mitä Suomessa tapahtuu, on eriarvoisuutta. Se on lievem­pää, ja meillä Suomessa on peri­aatteessa samat oikeudet ja velvol­lisuudet kuin kaikilla muillakin. Eriarvoisuuskaan ei ole hyväksyt­tävää.

 

Mutta seurakunnat, kohtaavat­ko romanit siellä haastavia ennak­koasenteita?

 

– Seurakunnissa tilanne on suhteellisen hyvä. Usein roma­nin pitää kuitenkin olla kaksi-kol­me kertaa parempi, että pääsee sa­malle viivalle muiden kanssa.

 

– Usein sanotaan, että ota kita­ra ja laula. Eivät kaikki romanit ole muusikoita. Meissä on opettajia, pastoreita, siivoojia, vaikka mitä.

 

Seurakunnissa vastaan tulee harmittavaa romanihuumoria ja esimerkiksi äänen muuntamista romanimaiseksi hauskuuttamis­tarkoituksessa. Vähemmistöön kuuluvasta se ei useimmiten tun­nu mukavalta.

 

Romanit vitsailevat keskenään romaniudella.

 

– Se voi olla raakaakin, Frisk nauraa.

 

Mutta kun muut vitsailevat ro­maniudella, siihen ei voi lähteä mukaan.

 

– Se ei vaan tunnu mukavalta.

 

 

Heikko itsetunto vaikuttaa

Osan nuoruuttaan Rainer Frisk vietti Ruotsissa. Niitä vuosia hän muistaa lämmöllä. Toisessa maas­sa ei tarvinnut olla niin erilainen kuin kotimaassa.

 

– Suomalaisuus yhdisti ihmisiä, romanius ei ollut niin iso asia.

 

Romaneilla on usein hyvä ih­mistuntemus.

 

– Olemme joutuneet olemaan selviytyjiä.

 

Joskus tutka on turhan herkkä. Keskustelukumppanista saadaan väärä käsitys oman heikon oman­arvontunnon vuoksi.

 

– Minulla ei ole mitään tutki­mustietoa, mutta oma tuntumani on, että romaneilla on keskimää­räistä heikompi itsetunto. Se hei­jastuu ihmissuhteisiin ja siihen, ketä uskaltaa päästää lähelleen.

 

Suurimman sisäisen taistelun­sa suhteessa eriarvoisuuteen Frisk joutui nuorena käymään seura­kunnassa.

 

Sukulaispariskunta oli ohjaaja­na lastenleirillä, nainen keittiöllä, mies leiri-isäntänä. Eräänä iltana heidän käskettiin vaihtaa majoi­tuspaikkaansa. Syynä oli se, että huoneessa säilytettiin leirin kas­saa.

 

– Tämä tuntui valtavan pahal­ta. Jouduin syvään kriisiin. Teki mieli nostaa asia julkiseksi ja sa­noa pahasti.

 

– Sain kuitenkin itse kasvaa tuossa tilanteessa. Asia kyllä otet­tiin vielä esiin ja käsiteltiin. Minun piti osata antaa anteeksi.

 

Frisk toivoisi, että ymmärret­täisiin, kuinka eriarvoisuus tun­tuu erityisen pahalta seurakun­tien piirissä.

 

– Olemme tottuneet kohtaa­maan maailmassa kaikenlaista. Mutta seurakunnissa toivoisim­me, että saisimme olla aidosti ta­savertaisia.

 

 

Anssi Tiittanen

 



Jaa
Kristitty yrittäjä loistaa Jumalan valoa siellä, missä kulkee
Isältä eväitä elämään
Paikkansa löytänyt matkalaukkulapsi
Kielimiehen kutsumus
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!