Retro-ryhmässä jo yli 4 000 jäsentä

1970- tai 1980-luvulla nuoruuttaan eläneiden helluntainuorten elokuun tapahtumaa varten luotu Facebook-sivusto on muutamassa viikossa innostanut täysin odottamattoman määrän ihmisiä keskustelemaan ja muistelemaan pääosin helluntailiikkeen parissa koettuja, niin mukavia kuin kipeitäkin, asioita.

 

– Tammikuun 21. päivänä loin sivuston, joka alkoi heti elämään omaa elämäänsä, ja siitä muodostui nopeasti pohdiskeleva, jopa terapeuttinen foorumi, kertoo sivuston isä Paavo Rauskanen.

 

Kaikki alkoi viime syksynä, kun Leevi Launonen ehdotti Ison Kirjan kurssisihteeri Tiina Arvolalle, että Iso Kirja järjestäisi valtakunnalliset nostalgiafestarit, johon 1970- ja -80-luvulla nuoruuttaan elänyt helluntaisukupolvi kutsuttaisiin mukaan. Arvola ja IK-opisto suostuivat asiaan, ja nyt 1.–2. elokuuta järjestettävän Retro-tapahtuman suunnittelut ovat täydessä vauhdissa.

 

Tapahtumaan on tulossa monia tuon ajan suosikkibändejä, muusikoita, puhujia ja vaikuttajia kohtaamaan toisiaan ja muistelemaan nuoruuden kokemuksia. Tapahtumassa pyritään myös tarkastelemaan rehellisesti ja avoimesti helluntaliikkeen noiden vuosikymmenten kulttuuria, sen heikkouksia ja vahvuuksia.

 

– Toivottavasti mukaan tulee myös niitä entisiä nuoria, jotka ovat vieraantuneet seurakuntayhteydestä, ja saamme kuulla heidänkin ääntään ja kokemustaan, toivoo Leevi Launonen.

 

Retro-tapahtumasta ja ilmiöstä laajemmin RV-lehden numerossa 14.

 

 

Lisätietoja tapahtumasta: Tiina Arvola, , p. 040 732 1884.

 

 

Petri Mäkilä




8/2020

UutisetOpetuslapseuttaminen on seurakunnanistutuksen ytimessä.
Uutiset1970- tai 1980-luvulla nuoruuttaan eläneiden helluntainuorten elokuun tapahtumaa varten luotu Facebook-sivusto on muutamassa viikossa innostanut täysin odottamattoman määrän ihmisiä keskustele...
UutisetLaajemmassa kontekstissa tarkasteltuna sadan vuoden takainen kansanmurha näyttäisikin kohdistuneen armenialaisten lisäksi myös muuhun alueen kristittyyn vähemmistöön.
KolumniMuutto – aktiviteetti, jossa siirretään kaikki ihmisen omistamat tavarat huonekaluista pienimpäänkin nippeliin paikasta toiseen, joko kertarysäyksellä tai pikkuhiljaa. Menossa juuri nyt mei...
ArtikkelitMusiikki on ehtymätön ja pysyvä puheenaihe seurakunnissa. Eikä ihme. Jumala loi ihmiseen sisäisen kaipuun ja antoi musiikin sillaksi tähän elämänkipinään.

Dynaamisuudellaa...
ArtikkelitRunsaat tuhat vuotta sitten nykyisen Venäjän alueella oli juutalaisvaltio Kasaaria. Siitä polveutunutta juutalaisvähemmistöä elää yhä Liettuassa.
PikavisiittiGraafikko, rumpali ja keskustelija Markus Tourunen voisi kuvitella olevansa puuseppä.
MielipideIhmiset ovat taipuvaisia perustamaan organisaatioita. Näin myös kristityt ovat tehneet kautta historian. Mitä suuremmaksi järjestelmä kasvaa, sitä enemmän se menettää alkuperäistä valoaan. Näi...
MielipideEhkä meidät tullaan muistamaan sukupolvena, joka rakasti ja vaali omaa keskiluokkaista elämäntapaansa. Siihen kuului taloudellinen asema ja omanlainen tapa ajatella.

Olimm...
PääkirjoitusYhteiskuntaamme vaivaa omituinen ilmiö. Suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä on puhuttu jo vuosia, niitä on vaadittu ja niihin on yritetty ohjata. Siitä huolimatt...
Suuri gospelkonsertti verkossa perjantaina koulujen päättymisen kunniaksi
Avainmedian esirukoussivusto uudistui
”Koronasairaalan ikkunasta näkyi risti”– sairaanhoitaja kertoo toipumisestaan
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!