Tiistai 19. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Heikki, Henrik, Henrikki
Julkaistu 14.1.2021 08:34

Pastori Helena Korhonen Suomen Helluntaikirkon johtajaksi – ensimmäinen nainen tehtävässä

Helena Korhonen

Suomen Helluntaikirkon hallitus valitsi kokouksessaan 12. tammikuuta puheenjohtajaksi pastori Helena Korhosen Lappeenrannan helluntaiseurakunnasta ja varapuheenjohtajaksi pastori Kauko Uusilan Oulun helluntaiseurakunnasta.

 

Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut toimihenkilöt valitaan vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtaja toimii myös Helluntaikirkon johtajana. Helena Korhonen on ensimmäinen Helluntaikirkon johtajan tehtävään valittu nainen.

 

 

Hallituksen taloudenhoitajana jatkaa Markku Tuoriniemi ja sihteerinä toiminnanjohtaja Esko Matikainen. Hän johtaa myös hallituksen työvaliokuntaa, johon kuuluvat Korhosen, Uusilan ja Tuoriniemen lisäksi Hannakaisa Shehu ja sihteerinä Sirpa Matikainen



Jaa
Salon helluntaiseurakunnassa joulukuussa kahdesti noin 150 tarvitsijan ruokajono – korona mutkistanut jakelua
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!