Muutto uuteen kotiin

Jyväskylän uusi Helluntaikirkko vihittiin pyhäinpäivänä käyttöön riemullisessa juhlassa.Siunaushetkessä edessä vasemmalla Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen ja oikealla seurakunnanjohtaja Esa Hyvönen.

Jyväskylän Helluntaikirkon vihkiäisistä muodostui riemullinen kiitoksen juhla. Se aloitti uuden aikakauden seurakunnan historiassa.

 

 Lähes vuosikymmenen kestänyt Uutta kotia kohti -hanke ja odotus saivat juhlavan päätöksen pyhänpäivänä, kun Jyväskylän helluntaiseurakunnan uusi toimintakeskus otettiin käyttöön. Kahteen peräkkäiseen ja samansisältöiseen vihkiäisjuhlaan oli saapunut runsaasti seurakuntaväkeä, kaupunkilaisia sekä eri yhteisöjä edustavia kutsuvieraita.

 

– Muutamme tähän uuteen kotiin seurakunnan historia mukanamme. Se on kertomus monista ihmisistä, joiden kautta Jumala on vaikuttanut Jyväskylän kaupungissa, syksyn aikana tehtävässään aloittanut seurakunnanjohtaja Esa Hyvönen sanoi juhlapuheessaan.

 

– Tuomme tänne mukanamme tuhansien jyväskyläläisten kokemuksen siitä, että ylösnoussut Jeesus vaikuttaa edelleen elämäämme. Tätä hengellistä todellisuutta ja kokemusta kannamme nyt uusien sukupolvien myötä iloisesti eteenpäin.

 

Vuonna 1926 perustettu Jyväskylän helluntaiseurakunta toimi entisellä paikallaan Lyseonkadulla 1930-luvulta aina tämän vuoden lokakuuhun asti. Vuonna 1971 valmistunut Siiontemppeli oli toinen kirkkorakennus samalla tontilla. Vuosien aikana seurakunnan jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut, ja nykyisin seurakuntaan kuuluu yli kaksi tuhatta ihmistä.

 

Uuden rakennuksen myötä Siiontemppeli-sana jäi lopullisesti historiaan. Vihkiäisjuhlassa paljastettiin myös uuden rakennuksen nimi: tapahtumakeskus Helmi.

 

– Paikan nimi kantaa seurakuntamme hengellistä historiaa, sillä Helmi Veijanen oli ensimmäinen vasta perustetun Jyväskylän helluntaiseurakunnan kastettu jäsen, pastori Hyvönen mainitsi puheessaan.

 

Kaikki muutkin rakennuksen tilat on nimetty seurakunnan perustajajäsenten mukaan.   

 

Komistus Jyväskylän kaupungille

 

Jyväskylän kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Eila Tiainen, joka kertoi vaikuttuneensa juhlan musiikista ja tunnelmasta.

 

– Tämä rakennus, tapahtumakeskus Helmi, on Jyväskylän kaupungille komistus tällä paikalla. Uskon, että seurakunnan toiminta vauhdittaa myös alueen viereen suunniteltua Hippos-hanketta, Eila Tiainen totesi.

 

Hänen jälkeensä rakennushankkeen osapuolet kertoivat videolla kokemuksiaan hankkeen toteutumisesta. He antoivat toisilleen kiitosta yhteistyön sujumisesta.

 

Uusi kirkkorakennus siunattiin käyttöön Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikaisen johdolla.

 

Tulevaisuuteen rohkeasti suuntautuvassa juhlassa vallitsi nuorekas ja iloinen tunnelma. Lapsetkin oli huomioitu hyvin. Juhlan juonsi 15-vuotias Ellenoora Koponen. Musiikista vastasi helluntaiseurakunnan nuorista aikuisista koostuva Hope-kuoro ja orkesteri.

 

Lähes puolen miljoonan euron panostus salin korkeatasoiseen av-tekniikkaan tuli hyvin esiin jo ensimmäisessä tilaisuudessa: äänentoisto oli nautittavaa kuultavaa ja rakennushankkeesta vastanneiden puheenvuorot seurattiin videolta.

 

Monipuolinen tapahtumakeskus

 

Yli seitsemää miljoonaa euroa maksanut rakennus on arkkitehti Marko Kuljun ja Arkitupa Oy:n suunnittelema. Rakentamisesta vastasi rakennusliike U. Lipsanen Oy.

 

Monipuolinen tapahtumakeskus palvelee seurakunnan oman toiminnan lisäksi ulos vuokrattavana tilana ja tasokkaana konserttisalina. Avarasta ja ikkunallisesta tuloaulasta avautuu näköala suoraan kadulle. Kirkkorakennukseen on esteetön pääsy ilman portaita.

Helluntaikirkon rakennus koostuu 600-paikaisesta pääsalista sekä monitoimisalista, avarista aulatiloista, ruokasalista ja toimisto- ja pienryhmätiloista. Rakennuksesta löytyy kaikkiaan 13 varattavaa tilaa, joten eri toimintoja ja tapahtumia voidaan järjestää hyvin myös samanaikaisesti.

 

Tapahtumakeskus Helmi Jyväskylän yliopiston kampuksen ja liikuntakeskuksen kupeessa tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet muun muassa lasten, nuorten ja opiskelijoiden tavoittamiseen.

 

Tilat toimivat hyvin


Jyväskylän helluntaiseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma hymyili tyytyväisenä vihkiäisjuhlien jälkeen.

 

- Oli hienoa nähdä, että uudet tilat toimivat juuri niin joustavasti ja monipuolisesti kuin on tarkoituskin. Seurakuntamme työ saa nyt aivan uusia mahdollisuuksia, hän iloitsi.

 

Vihkiäisjuhla jätti kriittiset ja epäuskoiset somekeskustelut häpeään. Esimerkiksi suomi24.fi -keskustelupalstalla esiin tuodut ”profetiat” siitä, että toimintakeskusta ei koskaan tulla rakentamaan eikä kirkossa tulla kiittämään Jeesusta, osoittautuivat vääriksi. Kirkko valmistui täysin aikataulussa ja suunnitelmien mukaan. Ja kaikissa puheissa ja lauluissa kaikui riemullinen kiitos seurakunnan Herralle. 

 

Leevi Launonen

 

 

 

 



44/2019

UutisetJyväskylän Helluntaikirkon vihkiäisistä muodostui riemullinen kiitoksen juhla. Se aloitti uuden aikakauden seurakunnan historiassa.
UutisetKuuntelijan ja auttajan tulisi osata pitää huolta itsestään.
Tuntuuko joskus siltä, että lähelle kertyy joukko ihmisiä, joilla on kaikilla elämässä suuria vaikeuksia ja hiljalleen toisten vaikeud...
PääkirjoitusRauhannobelisti Denis Mukwege vieraili juuri luonamme Suomessa ja oli pääpuhujana Fidan ja Helsingin Saalemin järjestämässä ”Rakas Kongoni” -lähetysjuhlassa. Suuri yleisö on siis noin vuoden verra...
UutisetPorin helluntaiseurakunta avasi syksyllä uuden toimipisteen Noormarkussa, joka kuntaliitoksena liittyi Poriin vuonna 2010. Alueella on jo vuosien ajan tehty työtä helluntailaisten toimesta.
...
UutisetUudet seurakunnat nähdään mahdollisuutena suomalaisten saavuttamiseen, mutta perustamiskynnys on silti korkea.
"Hyvä tavoite, mutta useim­pien seura­kuntien kohdalla epä­realistinen”.

...
UutisetPatmos Lähetyssäätiö on joutunut lopettamaan varojen keruun humanitaarisen avun hankkimiseksi ja välittämiseksi Pohjois-Koreaan.

– Pohjois-Korean oleminen YK:n turvallisuu...
UutisetRakennusprojektin budjetti ja aikataulu pitivät.
Jyväskylän helluntai­seurakunta aloittaa toimintansa uusissa tiloissa marraskuussa. Seurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma toteaa raken...
UutisetSuomi-Israel -yhdistysten liiton puheenjohtaja, kirjailija Risto Huvila arvosteli viime viikolla blogissaan Seurakuntalainen.fi:ssä syksyn ylioppilaskoetta, jonka historian kysymyksissä käsiteltii...
UutisetMuslimia evankelioiva tarvitsee kysymisen taitoa, kärsivällisyyttä ja oikeaa asennetta, sanoo islamin tutkimuksen professori.

Vuosikymmenen sisällä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa on koettu...
ArviotGospel Power
Media Vision
1980–1988


Elämme Gospel Power -syksyä. Ikoniyhtyeen kaikki viisi levyä saivat uudelleenjulkaisun
nostalgiakeikan yhteydessä syyskuussa...
Kolumni”Miksi te teologit aina puhutte siitä seksistä?” kysyi toimittaja joitakin vuosia sitten Ylen Ajankohtainen 1 -ohjelmassa. Olin debatoimassa Kirkko ja Kaupunki -lehden silloisen päätoimittajan Sep...
MuutKymmenen käskyä muodostivat Jumalan ja Israelin välisen liiton sydämen. Samaan aikaan niiden vaatimus on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen.
Vanhan testamentin kertomuksen ytimessä on Jumala,...
MuutKaribianmeren saarelta kotoisin oleva sairaanhoitaja haluaa aina osallistua kansain­väliseen raamattupiiriin.
Pienten Antillien saarilla Karibianmerellä ei ole aina helppoa elää. Postikorttimaise...
ArtikkelitTapahtuma-ala on Suomessa yleisesti ottaen kasvussa. Tapahtumien laatuun halutaan panostaa. Myös alan koulutus on viime vuosina lisääntynyt: nykyisin on mahdollista suorittaa esi­merkiksi kulttuur...
MuutJoskus elämästä katoavat värit masennuksen tai uupumuksen vuoksi. Jumala voi kuitenkin elvyttää unelmat ja kirkastaa värit uuteen hehkuun.
Kirsi Kärkkäinen on aina rakastanut värejä. Hän on jo ka...
PikavisiittiVauhdikkaan arjen keskellä elävä Jenni Laasonen arvostaa rauhallisia kävelylenkkejä luonnon helmassa.
Kun katson peiliin, näen tarmokkaan ja ehjistä yöunista haaveilevan naisen. Hänellä on lempeä...
MielipideViime aikoina on valmistunut suuria kauppa­keskuksia. Uutiset ovat huo­mioineet, että luterilainen kirkko on varannut moniin tällaisiin hyvät ja toimivat tilat, joissa voidaan kohdata niihin ostok...
MuutTuija ja Mika Huotari lähtivät tavoittamaan ihmisiä evankeliumilla seudulle, jossa parantumis­ihme puhuttaa laajasti espanjalaisia.
Espanjan Ville­nassa toukokuussa tapahtunut parantumisihme on h...
Koko kaupungin olohuone
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
Voisiko Jeesus-talo toimia nykyisin?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!