Torstai 29. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Alfred, Urmas, Alfred
Julkaistu 28.9.2020 11:37

"Median kautta voidaan saavuttaa kansat" – tilanne koskee myös vähiten saavutettuja

Bergvikin toimintakeskuksen tapahtumakoordinaattori Yrjö Rossi lämmittää kiireen lomassa rantasaunaa Salon maisemissa. Viidettä kertaa pidettyyn lähetyksen ja rukouksen viikonloppuun on kutsuttu edustajia Suomen yli 20 lähetysjärjestöstä. Mukana on runsaan kymmenen järjestön edustajia ja muita aiheesta kiinnostuneita.

 

Tänä vuonna keskitytään rukoukseen vähiten saavutettujen kansojen puolesta. Rossi tuntee aiheen oltuaan lähes 20 vuotta lähetystyössä Itä-Afrikassa.

 

– Olin työssä maasai-heimon alueella. Siihen aikaan masait olivat yksi vähiten saavutettuja heimoja Tansaniassa. Siitä lähtien sydämessäni on ollut rukous vähiten tavoitettujen kansojen puolesta.

 

 

Maailmanlaajuisesti lähetystyössä olevista noin kolme prosenttia tekee työtä vähiten tavoitettujen kansanryhmien keskuudessa.  Kaikista kristilliseen työhön annetuista varoista kuutisen prosenttia käytetään lähetystyöhön, ja tästä potista noin prosentti menee työhön vähiten tavoitettujen parissa.

 

– On hämmästyttävää, että lähetystyöntekijöitä lähetetään eniten maihin, joissa on toimivia seurakuntia. Tarvetta niissäkin varmasti on, mutta lähetyskäsky kehottaa viemään sanoman kaikille kansoille, Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) toiminnanjohtaja Arto Antturi sanoo.

 

– Median kautta voidaan saavuttaa kansat. Ei ole muuta mahdollisuutta. Kristillisellä medialla kyetään myös tukemaan niitä, jotka eivät voi vapaasti kokoontua kotimaissaan.

 

 

Good News Networking (GNN) -järjestön toiminnanjohtaja Jonathan Lemmetille lähetystö ja saavuttamattomat kansat ovat sydämen asia. Australiansuomalaisen Lemmetin sisimpään lähetysrakkaus kylvettiin jo noin kymmenenvuotiaana.

 

– Brisbanessa pyhäkoulussa Liisa Rytkönen ja Sirkka Hilden olivat tuomassa terveisiä lähetyskentiltä. Liisa oli pukeutunut papua-uusiguinealaiseen ja Sirkka bangladeshilaiseen asuun. Sinä aamuna sain lähetyskutsun, Lemmetti kertoo.

 

– Olin hiljainen ja ujo, mutta halusin palvella Jumalaa. Autoin ahkerasti käytännön työssä. Kannoin tuoleja ja olin mukana äänentoistossa. Lähetystyönuorissa lähetyskutsu loksahti paikalleen.

 

Rukous2025-kampanja kutsuu kristittyjä strategiseen rukoukseen lähetystyön ja saavuttamattomien kansojen puolesta vuosina 2020–2025. Lisätietoja: rukous2025.fi.

 

 

Eero Ketola

 



Jaa
Huoli hengellisestä väkivallasta yhdistää – Helluntaikirkko aloitti vuoropuhelun Uskontojen uhrien tuki -järjestön kanssa 
Kutsumuksena lähetystyö – Tedderit pääsivät pitkän odotuksen jälkeen lähtemään Etiopiaan  
Åström konsertoi platinalevyn merkeissä
Ihmissuhdeongelmiin haetaan apua 
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!