Tiistai 13. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Ano, Kristian, Kristian, Krister
Julkaistu 8.10.2018 10:22
”Keskustelut ovat vieneet tilannetta parempaan suuntaan”

Kun helluntailaisuus nähtiin uhkana

Esko Rautio teki merkittävän seurakunnanistuttajan uran Pohjois-Suomessa. Myöhemmin hän palveli eri puolilla maata saarnaajan tehtävässä. Kuva: Olavi Alatalo

Esko Rautio, 88, vas­taa puhelimeen ko­tonaan Raahessa.

 

– Voidaanko teh­dä haastattelu Sky­pessä, olisi mukava nähdä, vete­raanisaarnaaja ehdottaa.

 

Tällaisia ne nykyseniorit ovat: digivempaimet ovat tuttuja. Koh­ta tietokoneen ruudulle ilmestyy livekuva olohuoneesta.

 

Puhujalavoilta tutuksi tulleet terävät piirteet eivät ole kadon­neet Raution kasvoilta. Silmissä käväisee tämän tästä poikamai­nen pilkahdus.

 

Tarkoitus on Esko Raution kanssa muistella sitä vaihetta, kun helluntailaisuus tuli Suomen pitäjiin uutena asiana. Esko Rau­tio on ehta aikalaistodistaja, yksi lajinsa viimeisistä.

 

Rautio kierteli nuoruudessaan evankelistana polkupyörällä kita­ran ja Raamatun kanssa Pohjois- Suomen kyliä, joissa helluntaisa­nomaa ei ollut vielä kuultu.

 

 

Joku perusti seurakunnat

Suomessa on nykyisin noin 240 helluntaiseurakuntaa. Liike ei jäänyt alueelliseksi ilmiöksi, vaan seurakuntapeitto ulottuu katta­vasti kaikkialle maahan.

 

Monelle nykyhelluntailaiselle Eelimien ja Beeteleiden verkos­to on itsestäänselvyys. Unohtuu, että jonkun on joskus ihan oikeas­ti täytynyt olla se aivan ensim­mäinen ihminen, joka on kylällä alkanut mieltää itsensä helluntai­laiseksi ja alkanut kaivata hellun­taiseurakuntaa.

 

Sitten on löytynyt muita sa­manhenkisiä. Ensin on kokoon­nuttu kodeissa, ja yleensä poruk­ka on alkanut myös kasvaa. On ehkä saatu apua maakunnan kes­kuskaupungin seurakunnasta, ja hiljalleen on saavutettu sen ver­ran suuri määrä aktiivista väkeä, että on kehdattu puhua rukous­piirin sijaan seurakunnasta.

 

Ja jossain vaiheessa vuosien kuluttua rahaa ja osaamista on ollut kasassa sen verran, että jon­nekin kyläkeskuksen liepeille on talkoilla rakennettu rukoushuone.

 

Mutta harvoin on helluntailai­suuden rantautuminen paikallis­tasolle ollut mitään riemumars­sia. Maailman luterilaisimmassa maassa uskovien kaste ja Pyhän Hengen armolahjojen tavoittelu ja käyttäminen ovat olleet monessa paikassa punainen vaate.

 

Riitaisuuksille on haluttu vii­me vuosina laittaa piste. Hel­luntaiseurakuntien Syyspäivät alkoivat tänä vuonna anteeksi­pyyntötilaisuudella, jossa lute­rilaisen kirkon ja helluntaiherä­tyksen johtajia kohtasi sovinnon merkeissä.

 

 

Pyhäkoulu tavoitti

Esko Rautio tuli uskoon 17-vuo­tiaana Temmeksessä Oulun lie­peillä. Hän olkoi heti pitää pyhä­koulua alueen lapsille. Pyhäkou­lusta tuli suosittu, ja se saavutti maalaispitäjän lapsia varsin kat­tavasti.

 

Alueella oli totuttu herätysliik­keiden toimintaan, helluntailai­set menivät rikkana rokassa. Sen verran helluntailaisten aktivoitu­minen isolla kirkolla harmitti, että havahduttiin järjestämään myös kirkon oma pyhäkoulu. Se jäi kui­tenkin hyvin lyhytikäiseksi, kun innostuneita vastuunkantajia ei löytynyt.

 

Temmeksen herätyksessä us­koon tulleet liittyivät sittemmin Oulun helluntaiseurakuntaan. Temmes kuntana on jo historiaa.

 

 

Kutsu, herätys ja pelastus

Esko Rautio siirtyi pian evankeli­ovaan työhön Pohjois-Suomeen. Kylät tulivat tutuiksi. Raution ai­saparina toimi toinen evankelis­talegenda, Jussi Jokisaari.

 

Usein löytyi talo, jossa evanke­listat saivat majapaikan, ja joka salli pitää tupakokouksia talossa. Helluntailaisia ei paikkakunnilla usein ollut lainkaan, mutta tupan­sa avanneissa taloissa oli Raution mukaan usein jonkinlaista kirkol­lista herätysliiketaustaa. Ruohon­juuritason ekumenisuus ei siis ol­lut aivan tuntematon asia sodan­jälkeisen ajan Suomessa.

 

Herätyksen aikoja koettiin mo­nessa kylässä.

 

– Kokoukset kiinnostivat. Evankeliumia julistettiin, ihmi­siä tuli uskoon ja kesällä pidettiin kastejuhlia järven rannalla.

 

Helluntailaisten kastejuhlat olivat aina merkkitapaus. Katso­jia tuli paikalle joukoittain.

 

 

Reaktioita ja vastareaktioita

Juuri kaste oli monesti kuin merk­ki otsassa: tuo ei ole enää luterilai­nen, hän ei kuulu porukkaan.

 

– Kyllä vastustus kirkon taholta oli silloin todella kova, Esko Rau­tio sanoo.

 

– Me olimme väärää, harhaa ja eksytystä. Sitä tuotiin kirkon pap­pien taholta todella voimakkaas­ti esille.

 

– Mutta kyllä se kehitti itses­säkin voimakkaan vastareaktion. Samalla mitalla pistettiin kokouk­sissa takaisin, Rautio kertoo nyt hymyillen.

 

Helluntailaisia on koko liikkeen historian ajan kiusattu ja syrjitty. Suomalainen valtakulttuuri on lu­terilainen. Eroon häpeäidentitee­tistä on päässyt käytännössä vain luterilaistumalla ja kääntämällä selkänsä liikkeelle.

 

Esko Rautiolle tulivat tutuksi erilaiset ihmisen elämän loppu­miseen liittyvät kiemurat. Välillä ei-luterilaisille ei suotu siunaus­tilaisuutta kirkossa, välillä hau­tapaikka osoitettiin jostain kirk­koon kuulumattomien nurkkauk­sesta.

 

Joskus tilanteet olivat puhtaas­ti hengellisiä. Eräs tapaus vetää Esko Raution yhä vakavaksi.

 

Eräällä kylällä paikallinen mies oli saanut kuulla ”lahkolaisten” olevan tulossa pitämään kokouk­sia. Hän kiersi polkupyörällä ky­län kaikki talot ja varoitti ketään ankarasti menemästä mukaan helluntailaisten kokouksiin.

 

Kohtaaminen Raution ja mie­hen välillä oli jäätävä. Rautio haastoi Raamatun sanalla: miten mies perusteli sen, ettei evanke-liumia saisi julistaa. ”En minä Raamattua lue”, kuului ylimieli­nen vastaus.

 

Mies lähti kotiinsa. Kotiportail­la hän sai halvauskohtauksen ja päätyi vuodepotilaaksi. Kahden viikon kuluttua hän kuoli.

 

 

Nykyisin yhteys löytyy

Veteraanisaarnaaja on seuran­nut helluntailaisten ja luterilais­ten suhteiden kehittymistä tyyty­väisenä.

 

– Myönteinen kehitys alkoi siitä, kun keskustelut aloitettiin muutama vuosikymmen sitten. Tilanne on kehittynyt paljon, ja aroistakin asioista on päästy pu­humaan.

 

– Kasteasia on tietysti tietyn­lainen pullonkaula, Rautio toteaa.

 

Arki helluntailaisten ja luteri­laisten välillä on ollut jo pitkään rauhallista rinnakkaiseloa. Rauti­on mukaan kaupungilla tulee ter­vehdittyä ja juteltua kirkon pap­pien kanssa. Eri seurakuntien us­kovat ovat myös tulleet tutuiksi ja yhteys löytyy hyvin.

 

Raahessa järjestetään kerran kuukaudessa yhteiskristillinen rukoushetki. Kiertävä tapahtu­ma järjestetään luterilaisessa kir­kossa, vapaakirkossa tai hellun­taiseurakunnassa.

 

– Joskus meillä on ollut aamu­kokouksessa kirkon pappi puhu­massa, mutta ei valitettavasti nyt aivan viime vuosina.

 

Rautio on myös huomannut, että hengellisesti vireillä paikka­kunnilla on yleensä paljon kristit­tyjä kaikissa seurakunnissa. Kaik­ki hyötyvät avoimesta ilmapiiristä.

 

Jos Esko Raution pitäisi ehdot­taa jotain, mitä luterilaiset voisi­vat pyytää anteeksi helluntailai­silta, veteraanisaarnaaja menee mietteliääksi.

 

– Mehän emme voi toki heitä määräillä, Rautio naurahtaa kun­nioitusta äänessään.

 

– Mutta kyllä ne hyökkäykset meitä vastaan olivat aikanaan ra­juja, silloin kun herätystä syntyi.

 

– Me olimme myös hyvin lihalli­sia. Annoimme takaisin kunnolla. Ei siinä paljon anteeksiantamusta ja ymmärrystä silloin ollut.

 

 

Anssi Tiittanen



Jaa
Kristitty yrittäjä loistaa Jumalan valoa siellä, missä kulkee
Isältä eväitä elämään
Paikkansa löytänyt matkalaukkulapsi
Kielimiehen kutsumus
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!