Torstai 19. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Reija, Torborg
Julkaistu 12.1.2017 00:00

Kirkon ovi käy myös verojen vuoksi

Evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen kiihtyy vuoden viimeisinä päivinä. Erikoisen ilmiöstä tekee se, että osa eronneista liittyy uudestaan jäseneksi heti vuodenvaihteen jälkeen.

Kyse on verokikkailusta. Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Veli-Matti Salminen kertoo  valomerkki.fi:n haastattelussa, että nämä ihmiset haluavat olla kirkon jäseniä mutta välttää seuraavan vuoden kirkollisveron, mikä aiheuttaa kirkolle taloudellista haittaa.

– Yleisimmät eron syyt ovat, ettei koe uskovansa Jumalaan tai kirkolla ei ole itselle mitään merkitystä. Kolmantena tulevat taloudelliset syyt, ja tässä joukossa enemmistö on miehiä, Salminen sanoo.

Jaa
Alkoholistista tulee peittelemisen mestari
Pastoripariskunta kohtaa haasteita monelta suunnalta
Kivulias tie nuorisopastoriksi
"Toivon kirjojeni tuovan lohtua"
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!