Perjantai 5. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Laila, Leila
Julkaistu 4.2.2021 15:47

Kiinassa voi olla vuonna 2030 jopa 300 miljoonaa kristittyä, ja kasvava luku on ongelma maan hallinnolle 

Kristittyjen määrän hallitsematon kasvu huolestuttaa presidentti Xi Jinpingin johtamaa Kiinaa, minkä vuoksi kommunistinen puolue pyrkii tukaloittamaan kristittyjen oloja. (Shutterstock)

Kiinassa viime vuosina yltynyt kristittyjen vaino heijastaa suoraan maan kommunistijohdon pelkoa vallan jakautumisesta, sanoo Open Doors -järjestön strategisen tutkimuksen johtaja Ron Boyd-MacMillan.

 

Christian Postin mukaan Boyd-MacMillan arvioi, että mikäli Kiinan kristittyjen määrä kasvaa aiempaan tahtiin 7–8 prosentin vuosivauhtia, vuoteen 2030 mennessä maassa voi olla jo 300 miljoonaa kristittyä.

Boyd-MacMillanin mukaan presidentti Xi Jinping puolueineen näkee kristittyjen suuren määrän esteenä omille tulevaisuusvisioilleen.

 

– Kiinan johtajat tekevät todella pitkän ajan suunnitelmia –– heidän taloudellinen suunnitelmansa ulottuu vuoteen 2049, joten tilanne vaivaa heitä. Boyd-MacMillan sanoo.

 

Niinpä Xi Jinpingin kaudella ote kristittyihin ja seurakuntiin on tiukka. Kirkkoja on tarkkailtu, suljettu ja tuhottu. Kristittyjä on pidätetty ja Raamattujen leviämistä suitsittu esimerkiksi kiellolla myydä sitä internetissä.

 

Open Doorsin tuoreiden tietojen mukaan Kiina on 17:nneksi eniten kristittyjä vainoava maa. Rajujen rajoitustoimien kohteena Kiinassa ovat myös uiguurimuslimit.



Jaa
Help ry – kaksi vuosikymmentä helluntaiseurakuntien työntekijöiden asialla
Sattumaa vai suunniteltua? Jumalauskon perusteita arvioimassa
Keravan helluntaiseurakunnassa kokoonnutaan ryhmissä – iso rakennus luo mahdollisuuksia
Puolisoa etsivät niin nuoret kuin uudelleen avioituvat – ”Tinder-palvelussa yhä enemmän kristittyjä”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!