Sunnuntai 26. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Joonatan
Julkaistu 4.12.2019 12:48
”Kristinusko on paha kultti” 

Kiinan taistelu ”vääriä ajatuksia” vastaan jatkuu

Kuva: Shutterstock

Lähes puolentoista miljardin asukkaan Kiinan kansantasavallalla on monet kasvot.

Vaikka marraskuussa Nanjingissä juhlittiin 200:aa miljoonaa Kiinassa painettua Raamattua (RV48), ovat kristittyjen ja muiden uskonnollisten vähemmistöryhmien olosuhteet maassa monin paikoin erittäin haastavat. Sadat äskettäin maasta vuodetut viralliset dokumentit todistavat, että Kiinan kommunistinen hallitus sortaa edelleen niin kristittyjä, muslimeja kuin muitakin uskonnollisia ryhmiä.

 

Miljoona ”uudelleenkoulutettavana”

Länsi-Kiinassa sijaitsevassa Xinjiangin maakunnassa arvioidaan viranomaisten pitävän lähes miljoonaa ihmistä leireillä. Viranomaiset Bekingistä väittävät leirien olevan vapaaehtoisia ”kouluja”, joissa osallistujat saavat koulutusta työtehtäviään varten. Maasta salakuljetettujen virallisten dokumenttien mukaan niiden tarkoitus on ”uudelleenohjata” ihmisiä tottelemaan Kiinan kommunistista hallintoa.

 

Kesällä 2019 BBC julkaisi raportin uudelleenkoulukseen keskittyvistä keskuksista, joissa uskonnollisiin vähemmistö­ryhmiin kuuluvat ihmiset joutuvat käymään läpi tiukan poliittisen
uudelleen orientoitumisen. 

 

Kiinan viranomaiset ovat olleet äärimmäisen varovaisia päästämään ketään tutustumaan
uudelleenkoulutuksen sisältöön, ja todisteet viittaavat siihen, että todellisuus ei vastaa viranomaisten antamia tietoja. Satelliittikuvista saadut tiedot osoittavat muun muassa keskusten ympärille rakennetut tiukat turvallisuutta varmistavat rakennelmat, jotka on poistettu lehtimiesryhmien vierailun ajaksi.

 

BBC:n toimittajien pyrkiessä omin päin leirille, vierailusta ennakkoon sopimatta, heidät pysäytettiin viranomaisten toimesta ja käskettiin lähteä alueelta. BBC onnistui haastattelemaan naista, joka oli ollut leirillä yli vuoden jäätyään kiinni WhatsApp-
sovelluksesta puhelimessaan. Hän kertoi, että aina vierailujen yhteydessä asukkaille annettiin tiukat määräykset olla vaiti. Jos joku puhuu, hän joutuu vielä pahempaan paikkaan.

 

Kiinan hallitus uskoo tekevänsä hyvää työtä uudelleen orientoidessaan ihmisiä, joiden se uskoo poikenneen yhteiskunnallisesta hyvästä kulttuurillisten tai uskonnollisten ajatusten kautta. Ajatusten väitetään johtavan terrorismiin ja väkivaltaan hallintoa vastaan.

 

– Pitäisikö meidän vain odottaa, että he syyllistyvät johonkin rikokseen, vai pitäisikö meidän pyrkiä ennaltaehkäisemään sellaiset teot, kysyi Xinjiangin provinssissa toimiva viran­omainen Zhang Zhisheng

 

– Mehän vain pyrimme poistamaan heidän ääriuskonnolliset ajatuksensa.

 

– Me kutsumme sitä aivo­pesuksi, totesi haastattelua tekevä BBC:n toimittaja.

 

Lapset hallinnon urkkijoina

Pyrittäessä tiukentamaan otetta kristinuskosta Kiinan kouluissa ohjataan lapsia pois kaikenlaisista uskon asioista. Viime vuonna annettujen uusien uskonnollista toimintaa ohjaavien säädösten pohjalta koululaisia rohkaistaan jopa raportoimaan viranomaisille omista perheenjäsenistään, jos nämä tuovat esiin kristillisiä näkemyksiä.

 

Perheisiin on syntynyt voimakkaita jännitteitä, kun lapset ovat kyseenalaistaneet perheen­jäsentensä uskonnollisia näkemyksiä. Kaiken lisäksi lapset ja nuoret ovat hyvin tietoisia, että viranomaisille välitetyt tiedot saattavat johtaa perheenjäsenten pidätykseen ja syytteeseen.

 

– Minun opettajani sanoo, että kristinusko on paha kultti, kertoi erään kristityn naisen poika.

 

– Jos sinä uskot siihen, sinä jätät kotisi etkä enää pidä meistä huolta. Saatat myös sytyttää itsesi tuleen, poika jatkoi.

 

Yksi vanhemmista kertoi poikansa alkaneen vastustamaan voimakkaasti uskonnollisen materiaalin lukemista kotona. 

 

– Tuo johtaa umpikujaan, sanoi yksi nuorista isänsä kristillisestä uskosta.

 

– Jos jatkat osallistumista seura­kunnan toimintaan, sinut pidätetään.

 

USA painostaa Kiinaa

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo uskoo esiintulleiden dokumenttien todistavan Kiinan sortavan omia kansalaisiaan. 

 

– Uskon niiden vahvistavan, että painostus ei ole satunnaista vaan päämäärätietoista ja jatkuvaa, Pompeo sanoi.

 

– Ympäri maailmaa tiedostetaan nyt, mitä siellä on tapahtumassa. Yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa voidaan Xinjiangin maakunnan ihmisoikeustilannetta kuitenkin parantaa.

 

Xinjiangin maakunnan tilanteesta ovat uutisoineet muun
muassa CBNNews, CharismaNews ja BBC.

 


Petri Mäkilä



Jaa
Viestikapulan vaihtajat
Intialaiset kiittävät lähetyssaarnaajia
”Kulttuurierot tuovat  tuplasti ongelmia ja hyvää”
Sairaalapappi on läsnä ilon ja kaipauksen hetkellä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!