Kiinan kotikirkkojen tavoitteena 20 000 lähetystyöntekijää

Kiinan kotiseurakunnilla on jo pitkään ollut näky ulkomaille suuntautuvasta lähetystyöstä, mutta käytännössä toiminta on päässyt vauhtiin vasta 2000-luvulla. Kuva Avainmedian tukemalta lähetyskurssilta. Kuva: Avainmedian arkistoEräät Kiinan maanalaiset kotiseurakuntaliikkeet ovat asettaneet päämääräkseen lähettää yhteensä 20 000 lähetystyöntekijää ulkomaille vuoteen 2030 mennessä.

Tavoite julkistettiin viime syksynä Hong Kongissa järjestetyssä konferenssissa, johon osallistui yli 800 pastoria ja johtajaa useista eri kotiseurakuntayhteisöistä.

Tällä hetkellä kiinalaislähettejä arvioidaan olevan maailmalla selvästi alle tuhat.

Tavoitteen taustalla on kiinalaiskristittyjen arvio, että heidän kotimaahansa on muista maista lähetetty historian aikana noin 20 000 lähetystyöntekijää.

– Meillä on ”evankeliumivelkaa” maailmalle. Vasta sen jälkeen, kun meidän oma lähetystyömme ylittää sen minkä me itse olemme saaneet, Kiinaa voidaan todella kutsua lähettäväksi maaksi, pekingiläispastori Daniel Jin totesi konferenssissa Gospel Herald  -verkkolehden mukaan.

Mikäli tavoite toteutuu, Kiina nousee lähetystyötilastoissa samaan ryhmään Etelä-Korean ja Euroopan suurimpien lähetysmaiden kuten Espanjan ja Italian kanssa, uutisoi Christianity Today. Vain Yhdysvalloista ja Brasiliasta on lähetetty vielä enemmän lähettejä muihin maihin.

Kiinalaisten julkistamaa tavoitetta onkin uutisoinnissa verrattu eteläkorealaisten kirkkojen 1990-luvulla itselle asettamaan päämäärään lähettää 10 000 lähetystyöntekijää – tavoite, jonka korealaiset sittemmin reilusti ylittivät.

”Mahdollista mutta erittäin haastavaa”

Kiinassa toimii lukuisia erikokoisia ja eri tavoin keskenään verkostoituneita kotiseurakuntaliikkeitä, ja on vaikea sanoa, kuinka laajasti Hong Kongiin kokoontuneet kirkonmiehet koko kotiseurakuntakenttää edustavat.

Avainmedian Kiinan-työn koordinaattori Rauno Jalavisto pitää tavoitteen saavuttamista silti mahdollisena joskin erittäin haastavana.

Hidasteena toimii pelkästään se, että ulkomaille suuntautuva lähetystyö – kuten maanalaisten seurakuntien muukin työ – on Kiinassa laitonta.

– Jokaisen yksittäisen lähetin lähettäminen vaatii älyttömästi työtä. Jo pelkästään arkielämän haasteet ovat Kiinassa suuria. Mikäli kaikki kuitenkin naksahtaa kohdilleen lähetyskoulutuksesta lähtien, en pidä tavoitetta mahdottomana. Maassa on valtavasti uskovia nuoria, joilla on paljon potentiaalia, Jalavisto arvioi.

Hän tietää kokemuksesta, mistä puhuu. Lähetystyönsä tukemiseksi kotiseurakuntaliikkeet ovat 2000-luvulla määrätietoisesti pyrkineet kehittämään lähetyskoulutustaan, ja osa Avainmedian Kiinan-työtä on ollut näiden kehityshankkeiden tukeminen.

Järjestö tekee yhteistyötä viiden suurimman kotiseurakuntaliikkeen kanssa, ja niiden piirissä arvioidaan olevan yhteensä noin 40 miljoonaa uskovaa. Avainmedia on avustanut yhteisöjä lähettien kielikoulutuksen ja ammatillisen kurssituksen järjestämisessä, tukenut alueellisten lähetysjohtajien ja lähetyskoulujen opettajien valmennusta sekä tuottanut aiheeseen liittyvää opetusmateriaalia.

Lisäksi seurakuntia on autettu lähettämiseen liittyvissä käytännön järjestelyissä.

– Kohdemaissa kartoitamme esimerkiksi sitä, millaisille ammattiryhmille alueella on tarvetta: onko siellä kysyntää esimerkiksi kiinalaisille ravintoloille tai maanviljelysalan asiantuntijoille. Yhteensä olemme järjestönä saaneet olla suoranaisesti tukemassa yli 300 työntekijän lähettämistä, Rauno Jalavisto kertoo.

Aasialaiset valttikortit

Jalavisto uskoo kiinalaiskristittyjen pitävän Hong Kongissa lanseerattua tavoitelukua silti vain suuntaa-antavana.

– Heidän ajatusmaailmassaan tavoitteen julkistus tarkoittaa lähinnä sitä, että he haluavat lähettää vuoteen 2030 mennessä niin monta lähettiä kuin mahdollista.

Ajatusta tukee se, että aiemmin joissakin kotiseurakuntaliikkeissä on puhuttu jopa sadantuhannen lähetystyöntekijän lähettämisestä lähivuosikymmenten aikana.

Mikäli seurakunnat kuitenkin pääsevät edes lähellekään nyt puheena ollutta lukua, sillä on suunnaton vaikutus etenkin Aasiassa ja Lähi-idässä tehtävään hengelliseen työhön. Varsinkin, kun kiinalaisuskovilla on työssä pari erityistä valttia.

Ensinnäkin heidät otetaan yleensä hyvin vastaan myös vähän evankelioiduissa muslimimaissa. Toiseksi heillä näyttää Jalaviston mukaan olevan erityinen kyky sietää vaikeuksia ja vaatimattomia olosuhteita, kohdata paikallista väestöä ja todistaa uskostaan arjen keskellä.

Näiden lahjojen hedelmistä on jo saatu nauttia muun muassa Lähi-idässä, jossa lähetit ovat ystävystyneet paikallisten ihmisten kanssa ja päässeet kertomaan evankeliumin – sillä seurauksella, että monet ovat ottaneet Jeesuksen vastaan Pelastajanaan.

Tiedetäänpä oman työnsä ohessa toimivien kiinalaisevankelistojen ehtineen synnyttää jo kokonaisia seurakuntiakin.


Heikki Salmela



10/2016

MuutUudessa kirjassaan Kari Honkanen paljastaa syviä tuntojaan avoimella sydämellä.
UutisetJuutalaisten tilanne on muuttunut, ja antisemitismi on jälleen voimakkaassa kasvussa. Samalla yhä useampi kristitty kääntää sydämensä Israelin kansan puoleen.
MuutAnniina Jakonen: Syty seurakunnasta
Aikamedia, 2016. 221 s.


Syty seurakunnasta on piristävä poikkeus seurakuntakasvuun ja seurakunnan istutukseen tähtäävien suomalaisten teosten genressä...
MuutArto Hintsanen syntyi Tampereella 5.3.1956. Hänen ollessaan nelivuotias perhe muutti Vammalaan ja parin vuoden kuluttua Kuopioon, jossa Arto asui ensimmäiset kouluvuotensa.

– Kotini ei ol...
MuutSodan pilvet olivat juuri laskeutuneet mailleen, kun Iljannon perheestä kuului kummia: perheeseen oli syntynyt kuusikiloinen poikavauva.

Ismo syntyi Lappeenrannassa hyisenä tammikuun 27. päivän...
MuutKuopion Eelim-seurakunnassa on ehtinyt vaihtua lukuisa joukko toinen toistaan lahjakkaampia saarnamiehiä muistini mittaisen ajanjakson kuluessa. Onpa heidän joukossaan ollut minulle kaikkein läheisink...
MuutSairaalaklovni Elina Reinikka mittaa huumorihermoa ja tekee punanenänsiirtoja (hs.fi 25.2.).

Reinikallekin parhaita työmuistoja ovat tilanteet, joissa on kokenut voivansa auttaa. Hyvä muisto jä...
PikavisiittiHanna Pasanen on Iso Kirja -opiston pääemäntä. Hän asuu Keuruulla, ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 8- ja 6-vuotiaat pojat, 3-vuotias tyttö sekä seitsenkuinen koiranpentu.

Suurtalousesim...
MuutKeuruulainen Yrjö Riekko oli sairaudestaan huolimatta erityinen Jumalan profeetta, jonka 1970-luvulla välittämä viesti Ison Kirjan sijainnista toteutui yllättävän tarkasti.
MuutJessika Mäensivu pyysi ala-asteella joululahjaksi uskoontuloa. Siitä lähtien elämä on ollut tutkimusmatka Jumalaan ja omaan itseen.
MuutRohkeus keskitysleirillä puhuttelee yhä.
MuutSunnuntaina 7. helmikuuta 2016 vietettiin Sastamalan Hopunkallion vanhainkodilla merkittävää juhlatapahtumaa, kaupungin toiseksi vanhimman asukkaan syntymäpäiväjuhlaa.

Päivänsankari, 104 vuotta...
ArtikkelitKristillinen elämäntapa saa aina muotonsa käsillä olevassa kulttuurissa.Siksi tavoiteltava uskonelämä ei takerru muinaisiin hartauden muotoihin vaan näkyy ennen muuta siinä, miten suhtaudumme aikamme...
KolumniKun olin teininä Ankkarock-aktiossa, meitä opastettiin kertomaan oma todistuksemme ihmisille. ”Se on teidän oma kokemuksenne, siihen kukaan ei voi sanoa mitään vastaan!”

Pyörittelin sanoja hilj...
MielipideRaamatun mukaan profetiat täytyy koetella, koska kukaan ei kuule Jumalan ääntä täydellisesti.

Joskus 1990-luvulla alkoi levitä uskovien keskuudessa väärä ja Raamatun vastainen käsitys, että jos...
MielipideJärviradion hengellisessä illassa tammikuussa helluntaiseurakuntien edustajien aiheena oli anteeksiantamus. Ohjelmantekijät lukivat Raamattua, alustivat aiheesta ja keskustelivat siitä studioon soitta...
MielipideToissa viikon Ristin Voitto (RV 8) kertoi, että Tampereen Hervannan Katukappeli oli väliaikaisesti poistanut seinältään Israelin lipun, jottei se loukkaisi seurakunnassa vierailevia maahanmuuttajia....
MielipideRistin Voitossa oli uutinen tamperelaisesta Hervannan Katukappeli-seurakunnasta otsikolla ”Israelin lippu pois seurakunnan seinältä” (RV 8).

On hyvin vakavaa, että Raamatun sanomaa madalletaan...
MielipideRistin Voiton takasivulla oli esittely Eliisa Selkomaan uusimmasta kirjasta Vapauteen (Aikamedia, 2015). Kysyin kirjaa lainaksi kirjastosta, mutta sitä ei siellä ollut. Pyysin, että voisiko kirjan til...
Mielipide"Credo ut intelligam.” Tämä oli Iso Kirjan raamattulinjalla ensimmäinen tajuntaani iskeytynyt lause. Se räjäytti maailmani siinä määrin, että raapustin sen myös oman Raamattuni sisälehdelle.

”Y...
UutisetBrittiläisen Christian Instituten johtaja Colin Hart varoittaa maan kristittyjä, että Britannian EU-keskustelu saattaa viedä yleisen huomion, kun ”suuresti kiistanalaista lainsäädäntöä” pusketaan läpi...
UutisetEnglanninkieliset kristilliset lehdet uutisoivat viime vuoden lopulla ”Nepalin Justin Bieberin” uskoontuloa. Christiansinpakistan.com kertoo, että suosittu folklaulaja Raju Pariyar kuuli Jeesuksesta v...
UutisetEvankelisen tutkimuskeskus Barna Groupin tuore tutkimus kertoo, että amerikkalaisessa yhteiskunnassa on menossa ajattelutavan muutos, jossa halutaan poistaa uskonto ja uskovat julkisesta elämäst...
UutisetAasian mahtimaan kristityt haluavat maksaa evankeliumivelkansa muulle maailmalle.
UutisetNoin neljänneksen Suomen pinta-alasta käsittävän Lapin ortodoksinen seurakunta käynnistää koulutushankkeen verkossa. Pitkien etäisyyksien maakunnassa ortodoksisia jumalanpalveluksia järjestetään paiko...
UutisetJyväskylän helluntaiseurakunnan kolmipäiväinen talvileiri pidettiin Toivakassa viime viikolla. Mukana oli 8–12-vuotiaita lapsia reilut parikymmentä ja aikuisia lähes saman verran.

– Tunnelma ol...
UutisetJuutalaistyöhön valmistava opintopolku on laajenemassa Euroopan eri maihin. Koulutuksen sisältö sovelletaan paikalliseen ympäristöön.
UutisetKirkon Ulkomaanapu käynnistää valtakunnallisen hankkeen turvapaikanhakijanuorten tukemiseksi. Tavoitteena on antaa ”turvapaikanhakijoille ääni Suomessa”.

Merkittävä osa projektia on omista unel...
UutisetSeminaari kokosi yhteen intoa pursuavia vapaaehtoisia eri puolelta Suomea.
UutisetSuomen hallituksen esittämässä yhteiskuntasopimuksessa ei olla muuttamassa loppiaisen ja helatorstain asemaa yleisenä vapaapäivänä.

– Tämä on kulttuurisista ja uskonnollisista juurista tietoine...
UutisetNaisten hengellistä itsemääräämisoikeutta ajavasta järjestöstä on kasvanut yhteiskunnallinen vaikuttaja.
UutisetOpetuksessa on onnistuttu yhdistämään aito usko ja kriittisen ajattelun valmiudet.
UutisetSeurakunnat pyrkivät luomaan muutosta, kukin omaan tahtiinsa.
Miten onAIkamedia perusti pari viikkoa sitten suljetun Facebook-ryhmän keskustelemaan ajatuksista, joita uusi kirja Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia, 201...
PääkirjoitusSuomalainen kristillisyys elää haasteellista aikaa. Yhteiskunta muuttuu ympärillä yhä enemmän suuntaan, jossa ei enää tunneta kristinuskon perusteita, arvoja ja moraalia.

Uutisvirtaa seuratessa...
PuheenaiheAitous ratkaisee nuorten kohtaamisessa, Tero Järventausta sanoo.
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!