Tiistai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 18.12.2018 07:33
Leskeksi jääminen vahvisti myötäelämisen kykyä

Kälviän arkienkeli

Entinen postinjakaja tuntee Kälviän talot ja ihmiset ja käy tervehtimässä niitä, jotka kaipaavat vierailijaa. Kuva: Inkeri Tuikka

Syyskuussa 1964 Tyyne Niemi jäi leskeksi.

 

– Jos minä kuo­len, niin Jeesuksen veren turvin minä painan silmä­ni kiinni, oli aviomies Pentti lau­sunut kuolemaa edeltävänä iltana sairaalassa.

 

Seuraavana aamuna häntä ei enää ollut. Leukemia oli todettu liian myöhään, vain viikkoa, paria aikaisemmin.

 

Kuolema oli vähällä viedä Pent­ti Niemen jo vuosia ennen kuin tämä tapasi Tyynen. Pentti haa­voittui rintamalla, sai päähänsä kranaatin sirpaleen. Sotilastove­rit luulivat häntä kuolleeksi. Sit­ten he näkivät, että jalka liikahti. Mies sai apua, elämä jatkui. Ju­mala antoi vielä vuosikymmeniä elinaikaa.

 

Aviomiehen kuolemasta tuli tänä syksynä kuluneeksi 54 vuot­ta. Valokuvissa seinällä hymyilee kihlapari, hääpari, pieni perhe, jonka lapsiluku kasvoi kahteen. Uudemmissa kuvissa on lasten­lapsia ja lastenlastenlapsia. Heitä Pentti ei ehtinyt tavata.

 

 

Aamukaffit naapurille

Tyyne Niemen asunnon ikku­nasta näkyy Kälviän kirkonky­lä. Kirjahyllyä koristavat valo­kuvat, ikkunanpieltä orkideat ja muut kukat. Kukat ovat Niemen 90-vuotisjuhlilta, joita vietettiin Kälviän helluntaiseurakunnan ru­koushuoneella lokakuussa.

 

Keittiössä porisee kahvipan­nu, ja Niemi kantaa pöytään tar­jottavaa. Leipäjuuston hän hankki edellispäivän ompeluseuraa var­ten, ja sitä riittää nyt vielä kah­vin kanssa tarjottavaksi. Sen sär­pimeksi on lintti- eli lakkahilloa, kuinkas muuten.

 

Hillopurkin kansi on tiukka, mutta kannen ilmattuaan Niemi saa sen nopeasti auki.

 

— Joskus mietin, miksi mi­nun piti jäädä lasten kanssa yk­sin, Niemi virkkoo.

 

— Mutta kaikkein tärkeintä on se, että Jumala on pitänyt huo­len. Kaikki päivät olen saanut ot­taa Jumalan kädestä.

 

Niin myös tämän päivän. Aa­mulla Niemi on tuttuun tapaan herättyään keittänyt kahvit ja vie­nyt kupillisen kuumaa sekä sano­malehden ystävälleen Inga Hil­lille, joka asuu samassa talossa. Siivu paahtoleipää ja pullaa pa­lanpainikkeeksi. Naiset ovat tun­teneet toisensa vuosikymmen­ten ajan – ikäeroa on neljä vuotta. Molemmat ovat leskiä. Molem­milla asuu tytär Eskilstunassa.

 

 

Jumala varjeli katkeruudelta

Kun Pentti syksyllä 1964 kuoli, lapset Ritva ja Timo olivat alle kouluikäisiä. Tyyne ja Pentti toi­mivat tuolloin Kokkolan Osuus­kassan toimitalon talonmiehinä. Nyt oli hankittava uusi työpaik­ka ja asunto.

 

Perhe pääsi Tyynen siskon luo Kälviälle ja ehti asua jonkin ai­kaa myös Kälviän helluntaiseura­kunnan rukoushuoneella ennen muuttoa omaan asuntoon. Hei­dän jälkeensä rukoushuoneen asuntoon muutti saarnaaja Mat­ti Pyykkönen perheineen.

 

Talous oli tiukalla, mutta eteenpäin mentiin.

 

– Kun Pentti kuoli, niin rukoilin Jumalalta, että ota pois tämä kat­keruus. Lasten takia piti jaksaa.

 

Jumala kuuli Tyyne Niemen rukouksen.

 

”Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyyneleistä, sillä sinun työstäsi on tuleva palkka.”

 

Tämä ystävän antama peukalo­värssy Jeremian kirjasta rohkaisi moneen kertaan vuosien varrella.

 

Mielessä väikkyivät myös mo­net onnelliset muistot: ensi tapaa­minen Pentin kanssa Kälviän telt­tajuhlilla, häät syksyllä 1952 ja las­ten syntymät.

 

 

Kyllä Tyyne tietää!

Toimeliaana naisena Tyyne Nie­mi löysi pian leskeksi jäätyään töi­tä itselleen ja päätyi ammattiin, joka oli hänen kutsumuksen­sa kannalta erittäin merkityksel­linen: postinkantajana hän oppi tuntemaan talot ja asukkaat.

 

Niemi on edelleen hyvin selvil­lä siitä, kuka asuu missäkin, kuka on joutunut sairaalaan tai muut­tanut palvelutaloon, kuka kaipaa ystävää, vierailijoita tai apua.

 

Diakoniapiirit, ompeluseurat ja ystäväpalvelu kuuluvat myös ny­kyään Niemen palvelutehtäviin. Välillä hän pistäytyy omaishoita­jienkin tapaamisessa.

 

Ihmistuntemus tuli tarpee­seen jo työvuosina. Postin lajitte­lu edellytti välillä salapoliisin tai­toja. Niemi sai toimitettua peril­le esimerkiksi kortin, jonka ainut osoite oli ”Kirkon mummu Käl­viä”. Vastaanottajan henkilöllisyys nimittäin selvisi, kun samalle mummolle tuli postia muutamien viikkojen päästä osoitteella ”Kir­kon mummu Anna Vähähyyppä”. Niemen tuttavat saattoivat ilkiku­risuuttaan kirjoittaa myös tahal­laan suurpiirteisiä osoitteita ja li­sätä perään: ”Kyllä Tyyne tietää!”

 

Postinkantajan työ toi mu­kanaan myös terveyteen liitty­viä siunauksia vuosikymmenik­si eteenpäin. Postia jaettiin pyö­rällä ajaen, ja kilometrejä saattoi kertyä kuusitoistakin päivän aika­na. Tyyne Niemen kunto on säi­lynyt niin hyvänä, että liikunta­rajoitteisille ikäihmisille tarkoi­tettujen taksilippujen saaminen ei ollut onnistua.

 

– Minulle sanottiin, että te pää­sette kauppoihin ja asioille jalkai­sin ja pyörällä, Niemi naurahtaa.

 

— Mutta olisi se mukava joskus käydä Kannuksessa katsomassa sisarvainajan lapsia tai Kokkolas­sa asioilla.

 

Sotaveteraanin leskenä Tyy­ne Niemi kuitenkin oli oikeu­tettu taksilippuihin ja lähti ensi töikseen tapaamaan kotikyläl­tä lähtöisin olevaa tuttua, joka oli huonontuneen vointinsa vuoksi muuttanut palvelukeskukseen.

 

Polkupyörä on edelleen käytös­sä – joskaan se ei ole sama, jolla hän pyöräili Kälviän kylille postia jakamaan.

 

 

Sota jätti jäljet

Tyyne syntyi Salon perheeseen vuonna 1928 Kälviällä ja varttui maatilalla lapsikatraan nuorim­maisena. Pellolla ja navetassa apuvoima oli tarpeen etenkin so­dan aikana. Naapurissa Tyyne oli välillä yötäkin, auttamassa emän­tää, jolla oli mies rintamalla ja pie­net lapset. Näin oli myös, kun Käl­viää pommitettiin.

 

– Ajattelin, että ne tulevat il­man muuta sinne pommitta­maan, kun tietävät, että olen siel­lä naapurissa yötä, hymähtää Nie­mi.

 

Hän ehti sota-aikana myös teh­dä myyjän töitä. Huhtalan kaupassa, kuten muuallakin, kaikki oli kortilla.

 

— Sokeria oli varttikilo henkeä kohti. Se syötiin melkein siltä is­tumalta.

 

Jatkosota toi järkyttäviä uutisia Salojen kotiin: 21-vuotias isoveli Veikko oli kaatunut rintamalla.

 

– Se oli kova isku. Minusta tun­tuu, että äidillä alkoi heti huonon­tua terveys sen jälkeen.

 

 

Palvelijan sydän

Tyyne meni rippikouluun 17-vuo­tiaana, ja siellä Jumala alkoi kut­sua häntä. Hengelliset laulut pu­huttelivat.

 

”Tule Jeesuksen luo, tule nuo­rena, oi, hälle lahjaksi suo kevät­päiväsi koi” oli yksi mieleen jää­nyt värssy.

 

Jumalan kutsu vahvistui edel­leen: helluntailaiset ystävät, muun muassa Priita Pelttari, pyysivät Tyyne Niemen mukaan erääseen tilaisuuteen Larsmon lä­hetyskodille. Siellä rukoiltiin hä­nen puolestaan. Nuori nainen sai uudestisyntyä Jumalan lapsek­si. Hän kävi myöhemmin kasteel­la Lahdessa nuorisopäivillä. Siitä asti hän on saanut kulkea Juma­laan turvaten.

 

– En päivääkään vaihtaisi pois. Vaikka on ollut raskasta, niin on ollut rikasta elämää, toteaa Niemi ja tarjoaa lisää kahvia.

 

Samassa puhelin soi. Tytär Rit­va soittaa Ruotsista. He tapasivat viimeksi lokakuussa, kun juhlit­tiin Tyynen 90-vuotissyntymä­päivää. Tyynellä on Ruotsissa nel­jä lastenlasta ja kolme lastenlas­tenlasta.

 

Yhteyttä pidetään puhelimit­se, ja välillä posti tuo kortteja su­vun nuorimmilta. ”Suloinen rakas Tyyne! Olet hieno ihminen! Me ra­kastamme sinua.” Sen kortin Tyy­ne luki moneen kertaan.

 

 

 

Kuka

Tyyne Niemi (o.s. Salo)

» syntynyt vuonna 1928

» asuu Kälviällä

» työura Postin palveluksessa, leski vuodesta 1964

» Kälviän helluntaiseurakun­nan aktiivinen jäsen

 

 

Inkeri Tuikka



Jaa
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!