Keskiviikko 19. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Siiri, Sigrid, Siri
Julkaistu 18.12.2018 07:20

Joulun sanomaa Raahessa

Sosiaaliseen työhön saatiin konsertissa kerättyä 1010 euroa. Kuva: Olavi AlataloRaahen helluntaiseurakunnassa järjestettiin seitsemännen kerran Joulugaala-tapahtuma. Tapah­tumiin on kutsuttu esiintyjiksi usein maamme eturivin artiste­ja, muun muassa Nina Åström ja Jippu, ja nyt tänä vuonna Elina ja Joonatan Rautio.

 

Seurakuntalaiset kutsuivat ja ostivat lippuja naapureilleen ja tuttavilleen, joista monet eivät kuulu seurakuntaan. Musiikil­lisen annin lisäksi alakertaan oli katettu juhlapöytä.

 

Tilaisuuden lipputulot menivät kokonaan Raahen kaupungin hy­vinvointikuntayhtymän osoitta­miin kohteisiin. Yhtymän edus­tajia oli paikalla vastaanottamas­sa shekkiä.

 

– Tämä on koettu erinomaisen hyväksi tavaksi lähestyä ihmisiä evankeliumin sanomalla musii­kin ja tarjottavien lomassa, raa­helaiset kertovat.

 

 

Musiikki ilahdutti

Pari kertaa vuodessa on samalla periaatteella järjestetty myös Light House -tapahtumia. Näihin tilai­suuksiin on vapaa pääsy, ja niissä on ollut myös enemmän erilaista ohjelmaa musiikin lisäksi.

 

Tämänvuotinen tapahtuma sai jälleen kiitosta Joonatan Raution musisoinnista eri instrumenteilla ja Elina Raution hienoista joulu­laulujen tulkinnoista.

 

Varsinkin Elinan itse tekemä joululaulu sai yleisön herkisty­mään. Siinä laulussa seimen lap­sen tie ennakoi ristin tapahtumia.

 

 

Olavi Alatalo



Jaa
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
Turvallisuudesta ei saa tinkiä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!