Tiistai 2. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Virve, Virva
Julkaistu 26.1.2021 15:25

Intiassa pelkkä juoru käännyttämisestä voi johtaa pidätykseen – käännytyksen vastaisen lain perusteella pidätetty ja vangittu jo kymmeniä

Korona on lisännyt ruoka-avun tarvetta Intiassa, mutta sen jakamisesta voi joutua vaikeuksiin, kuten kävi Uttar Pradeshissa. Kuvassa siirtolaisjonoa osavaltion rajalla elokuussa. Kuva: Shutterstock

Pohjois-Intian Uttar Pradeshissa astui marraskuun lopulla voimaan käännyttämisen vastainen laki. Alle kuukausi tästä korealainen kristitty Mi Kyung Lee ja kolme Intian kansalaista vangittiin käännytyksestä syytettyinä.

 

Morning Star Newsin mukaan nelikko kävi ruoka-apua saavan Muksi Guptan luona selvittämässä naapuruston ruoka-avun tarvetta. Guptan myös jo apua saava naapuri Anita Sharma näki vierailun ja ilmoitti poliisille, että ryhmä oli aiemmin tarjonnut hänelle rahaa, jotta hän ja Gupta kääntyisivät kristityiksi.

 

Ryhmästä kaksi intialaista ei ollut itsekään kristittyjä. Lisäksi ruoka-apua organisoiva Raj Kumar Masih sanoo heidän ruuansaajansa voivan todistaa, ettei kenellekään ole tarjottu rahaa.

 

Poliisi pidätti nelikon naapurin väitteiden perusteella. Tapaus myös kirjattiin osavaltion ensimmäiseksi käännytyksenvastaisen lain rikkomukseksi. Joulukuun lopulla lain nojalla oli pidätetty jo 51 henkilöä, joista lähes kaikki oli vangittu.

 

Käännytyksen kieltävä laki on voimassa yhdeksässä Intian osavaltiossa. Suuntaus liittyy hallitsevan äärihindupuolueen ajatukseen, että intialaisen tulee olla hindu.

 

 

Ruut Ahonen



Jaa
”Juoksin läpi mustan savun” – Soile Harriksen kotitalossa tapahtui ihmishenkiä vaatinut tulipalo
Sattumaa vai suunniteltua? Jumalauskon perusteita arvioimassa
Keravan helluntaiseurakunnassa kokoonnutaan ryhmissä – iso rakennus luo mahdollisuuksia
Puolisoa etsivät niin nuoret kuin uudelleen avioituvat – ”Tinder-palvelussa yhä enemmän kristittyjä”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!