IK-opiston koronavuodessa sekä plussia että miinuksia – "Lyhytkestoisesti selviämme"

Aaro Kallioisen keväinen seurakuntaharjoittelu muutti koronan vuoksi muotoaan. Teknisesti lahjakas pastorinalku muun muassa suunnitteli ja rakensi Rauman Avainseurakuntaan striimauslaitteistot ja perehdytti muut seurakunnan vastuunkantajat niiden käyttöön. Kuva: Anna Vuorinen

Maaliskuun puolivälissä valtioneuvosto määräsi kaikki oppilaitokset etäopetukseen. IK-opistossa etätyöskentely alkoi heti seuraavana päivänä, sillä verkkotyökalut ja virtuaalioppimisympäristö olivat valmiina.

 

– Olemme seuranneet viranomaisten linjauksia tarkasti. Koska olemme valtakunnallinen toimija, Keuruun kampukselle on asetettu tiukemmat ohjeistukset kuin ympäristössä muuten, IK-opiston rehtori Tanja Laulainen kertoo.

 

Tämä on tarkoittanut muun muassa vahvaa maskisuositusta ja ruokailuja vuoroissa. Seminaareja on peruuntunut, koska etätoteutus ei ole houkutellut osallistujia.

 

– Osa seminaarien ideaa on tavata livenä muita osallistujia, Tanja Laulainen arvelee.

 

Viime viikolla myös Keski-Suomi siirtyi taas koronan kiihtymisvaiheeseen.

 

Normaalitilanteessa vilkas kesäkuu oli nyt IK-opistolla hiljainen. Opiston keittiöhenkilökunta jouduttiin lomauttamaan reilun kuukauden ajaksi. Telttavalmistamolla ei ollut vuokraustoimintaa oikeastaan koko kesänä.

 

Toisaalta leirintäalueella oli kotimaanmatkailun ansiosta hyvä kesä.

 

Koronakriisin aiheuttama isku IK-opiston taloudelle riippuu poikkeustilanteen kestosta, Tanja Laulainen sanoo.

 

– Lyhytkestoisesti selviämme. Saamme oppilaitoksena valtiolta vähän kompensaatiota tulonmenetyksiimme.

 

Etäopetus on Laulaisen mielestä opettanut digitaitoja, varautumista poikkeuksellisiin tilanteisiin ja nopeaa reagointia. Opetus on hoitunut mallikkaasti etänäkin.

 

– Eniten harmittaa kesän toisen Fifteen-leirin puolesta. Leiri yritettiin siirtää kesäkuulta vuodenvaihteeseen, mutta sitä ei vieläkään voida järjestää.

 

IK-opiston valmistujaiset siirrettiin myös keväältä ensin joulukuun alkuun ja lopulta tulevaan kevääseen. Silloin on tarkoitus juhlia noin 40:tä valmistunutta. Aaro Kallioinen on yksi heistä. Hän sai keväällä valmiiksi seurakuntatyöhön valmistavan Bachelor of Ministry -tutkinnon. Koronakevät kului harjoittelussa Rauman Avainseurakunnassa.

 

Syksyn Kallioinen on ollut IK-opiston Follow-opetuslapseuskoulussa ohjaajana ja hakenut seurakunnista töitä. Hakuja on onneksi ollut poikkeusajasta huolimatta.

 

– Seurakunnat kyllä etsivät työntekijöitä nytkin. Haastatteluihin osallistuminen etänä on sopinut minulle hyvin. Harjoittelussa tuli jo tutuksi seurakuntatyö poikkeusaikana.

 

Kallioinen on pikemminkin kiitollinen kuin harmissaan siitä, että seurakuntaharjoittelu osui korona-aikaan.

 

– Mukava kun pääsi tekemään myös miksausta ja av-puolta, sanoo teknisesti lahjakas pastorinalku.

 

Kallioinen uskoo, että se, mitä hän oppi seurakunnassa työskentelystä poikkeusaikana, hyödyttää enemmän tavallisessa seurakunta-arjessa kuin toisin päin.

 

– Minulla oli hyvä harjoittelu.

 

 

Anna Vuorinen




50/2020

MuutMikä tai mitä on masennuksen henki?
ArviotValtter Luoto: Sen Jumala teki. Aikamedia 2020. Nid. 164 s.

”On armo suuri, ihmeinen”, me tunnelmoimme maailmankuululla Amazing Gracen melodialla. Mutta ymmärrämmekö todella...
UutisetVuoden yhteinen summaus jää pitämättä – alkava vuosi on vielä hämärän peitossa.
UutisetYhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden kaavailee Associated Pressin (AP) mukaan nopeita liikkeitä suojatakseen ja edistääkseen sateenkaariyhteisön oikeuksia.

...
UutisetPelastusarmeijan lehti Sotahuuto on viettänyt kuluvana vuonna 130-vuotisjuhliaan. Muun muassa hengellisiä hartaus- ja opetuskirjoituksia, henkilöjuttuja ja Pelastusarmeijan uutisia sisäl...
PääkirjoitusYksi yleisimpiä kysymyksiä on, saammeko valkoisen joulun. Kysymys lumen tulosta tuntuu koronarajoitusten ja -huolien aikana tavallista pinnallisemmalta. Nyt jos koskaan meidän on tarpeen...
KolumniRaamatun mukaan tämä konkreettinen elämä on arvokasta ja tärkeää. Jumala itse loi maailman, ja hän tuli Pojassaan todelliseksi ihmiseksi lunastamaan meidät synnin ja kuoleman vallasta. Jeesus nous...
PikavisiittiAri Tähkäpää iloitsee saamistaan mahdollisuuksista näytellä, lausua runoja ja ilmaista tunteiden kirjoa esiintymisen kautta.
MuutLapset lukevat Raamattua upouudella Jippii-linnunlauluäänitteellä.
MuutAntti-isän sekä fyysiset että henkiset voimavarat olivat jo kovin ehtyneet hänen siirtyessään ajasta ikuisuuteen syyskuun 18. päivänä 2020. Viime toukokuussa 80 vuott...
UutisetKirsi ja Veikko Hekkala eivät tiedä, milloin taas näkevät ystävänsä Ukrainan romanikylissä. Onneksi paikalliset pystyvät jo johtamaan perhe- ja lapsityötä kaikkien köyhimpien parissa.
UutisetHaastetta vuoteen on tuonut monien tapahtumien ja kurssien peruuntuminen mutta iloa muun muassa matkailijoiden lisääntyminen.
MuutHelluntaikirkko kuuluu moniin verkostoihin. Niiden nimet ovat joskus pitkiä, ja käyttöön onkin vakiintunut mittava joukko lyhenteitä. Tässä niihin pieni katsaus.

HYRY ja SuHEL
HYRY...
UutisetIina-Sofia Tinell johtaa lapsi- ja varkkityötä Turun Hopeseurakunnassa. Hän edustaa musikaalisen sukunsa viidettä polvea, jossa musiikin lahjaa on hyödynnetty monivivahteisesti Jumalan valtak...
UutisetKoronakriisi on aiheuttanut niin suurta kysyntää ruoka-avulle, että seurakunnat ja järjestöt eivät ole pystyneet vastaamaan avuntarpeen kasvuun. Asia kävi ilmi Kirkkopalvelut ry:n Osallistava yhte...
UutisetPari vuotta sitten kristityksi tullut itäugandalainen islamin opettaja, sheikki Emmanuel Hamuzah maksoi uskostaan marraskuun lopulla. Hänen sukunsa tapasi Kibukun alueella Kamemen kyläss...
UutisetValtakunnallisen Jippii-lapsityön uusi joulukalenteri tuo piristystä eristykseen. TV7:llä tiistaina 1. joulukuuta alkavassa sarjassa seurataan joulun tapahtumia Nyytin ja Seelan avatessa...
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan Aito Avioliitto ry:tä syrjittiin Educa-tapauksessa – useat uhkasivat boikotoida messuja, jos yhdistys osallistuu
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!