Tiistai 19. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Heikki, Henrik, Henrikki
Julkaistu 7.1.2021 09:34

Helluntaikirkko: Niin seurakuntien kuin yksilöiden toimittava viranomaisten koronaohjeiden mukaan 

Seurakunnat kokoontuvat nyt pääosin etäyhteyksin, sillä suurin osa Suomea on koronaepidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Kuva: Dylan Ferreira / UnsplashSuomen Helluntaikirkko painottaa, että viranomaisten asettamia koronatilanteesta koskevia rajoituksia on edelleen syytä noudattaa myös seurakunnissa.

"Olemme helluntaiseurakunnissa pitäneet kiinni viranomaisten määräyksistä ja suosituksista, joilla pyritään rajoittamaan taudin leviämistä. Vaikka kaikki määräykset eivät suoraan rajoittaisi uskonnollisten yhdyskuntien jumalanpalveluksia, suosittelemme vahvasti samojen rajoitusten noudattamista myös helluntaiseurakunnissa", todetaan Helluntaikirkon tiedotteessa.

Helluntaikirkko kehottaa myös rokotekysymyksessä luottamaan terveysviranomaisiin ja toimimaan niiden antamien ohjeiden mukaan.

"On hyvin vastuutonta ja vaarallista väittää, että koronarokotteen ottaminen olisi Raamatun opetuksen vastaista tai osa sielunvihollisen suurta eksytystä. Päin vastoin lääketieteen saavutuksista on nyt syytä kiittää Jumalaa", Helluntaikirkon tiedotteessa linjataan.

Koko tiedote on luettavissa . Tiedotteen yhteydessä myös linkkejä viranomaistiedotteeseen ja seurakuntien linjauksiin.

  


Jaa
Salon helluntaiseurakunnassa joulukuussa kahdesti noin 150 tarvitsijan ruokajono – korona mutkistanut jakelua
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!