Torstai 9. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Elias, Eelis, Eljas, Elias, Elis, Eliel
Julkaistu 19.3.2020 15:36

Fida aloittaa yt-neuvottelut ja suosittaa kotimaahan paluuta riskiryhmiin kuuluville työntekijöille

Fida-myymälöitä on yli 20 ympäri Suomea. Kuva: Helca LarinkoskiHelluntaiherätyksen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fidassa ja myös Suomen suurimmassa kirpputoriketjussa Fida secondhandissa ovat alkaneet yt-neuvottelut koronaviruspandemian vuoksi. 

Neuvottelut jatkuvat ensi viikolla ja koskevat koko henkilöstön lomauttamista alle kolmeksi kuukaudeksi.

Epidemia on vaikuttanut dramaattisesti Fida-myymälöiden asiakasmääriin. Toistaiseksi myymälät ovat auki ja myös tavaroiden noutopalvelu palvelee. Tilanteen pahentuessa on mahdollista, että koko myymäläverkosto suljetaan.

Fida-myymälöissä noudatetaan nyt tarkkaa hygieniaa. Riskiryhmiin kuuluvia seurakuntien vapaaehtoisia on jo aiemmin kehotettu jäämään kotiin, ja myös asiakkaita kehotetaan tulemaan ostoksille vain terveenä ja oireettomana.

Riskiryhmäläisiä suositellaan palaamaan Suomeen

Fida ei ole evakuoimassa koko ulkomailla asuvaa väkeään, mutta mahdollisuus Suomeen paluuseen on annettu. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvien työntekijöiden kanssa on käyty keskustelut tai parhaillaan käydään keskusteluja siitä, haluavatko he palata Suomeen. Fidasta kerrotaan, että useita fidalaisia onkin perheineen palaamassa Suomeen poikkeustilan ajaksi.

 

Kotimaassa ja ulkomailla työskentelevät Fidan työntekijät tekevät nyt töitään etänä. Joka tiistai ja torstai kaikki fidalaiset ympäri maailman kokoontuvat virtuaaliseen kahvihuoneeseen Teams-ohjelman kautta.

 

Torstaisin Fida julkaisee YouTube-kanavallaan hartausvideon, jota se toivoo seurakuntien hyödyntävän omien verkkotilaisuuksiensa toteuttamisessa.

 

Eväät elämään -keräys siirtyy elokuulle

Poikkeustilan vuoksi kaikki Eväät elämään -tilaisuudet on jouduttu perumaan 30. toukokuuta saakka. Lipaskeräystäkään ei voi nyt poikkeusoloissa järjestää, joten yhteinen lipaskeräysaika on elokuussa 17.–30.8.2020.

 

Fidasta muistutetaan, että lähetystyön puolesta rukoileminen on nyt erityisen tärkeää. Monissa Fidan toimintamaissa koronaviruksen vaikutus olisi tuhoisa kaikista köyhimpien ihmisten keskuudessa, joilla ei ole mahdollisuutta hyvään terveydenhuoltoon. 



Jaa
Eväät elämään -lipaskeräys siirtyy syksyyn – somessa kampanja näkyy jo keväällä
Pohjoissaamen raamatunkäännös huomioitiin - Tuomas Maggalle kunniamerkki
Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen
Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!