EIT: Ruotsin huomioitava turvapaikanhakijan kääntymys

Turvapaikkaviranomaisten on otettava hakijoiden uskonnolliseen kääntymykseen liittyvät turvallisuusriskit vakavasti, linjasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) maaliskuun lopulla.

Tuomioistuin antoi tuolloin päätöksen Ruotsista turvapaikkaa hakeneen 54-vuotiaan iranilaismiehen tapauksesta. Tuomioistuimen mukaan Ruotsin viranomaisten toiminta ei ollut asianmukaista, kun nämä olivat kieltäytyneet myöntämästä turvapaikkaa islamista kristinuskoon kääntyneelle miehelle. Mies oli tullut Ruotsiin vuonna 2009 ja kääntynyt siellä pian kristityksi.

Mies haki Ruotsista turvapaikkaa ensisijaisesti poliittisista syistä mutta mainitsi hakuprosessissa myös kääntymyksestään. Turvapaikkaviranomaiset eivät pitäneet miehen poliittista aktiivisuutta kotimaassaan sellaisena, että se antaisi perusteen turvapaikan myöntämiselle. Myöskään miehen kääntymyksestä aiheutuvaa vainojen uhkaa ei pidetty todennäköisenä.

Mies yritti valittaa päätöksestä maahanmuuttooikeuteen, mutta hänen valituksensa hylättiin.

Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Ruotsi rikkoisi kahta ihmisoikeusperiaatetta eli jokaisen oikeutta elämään ja sitä, ettei kenenkään tule joutua kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun kohteeksi, mikäli maan viranomaiset lähettäisivät miehen takaisin Iraniin ilman kääntymyksen vaikutusten uutta arviointia.


15/2016

MuutEva Kleman sanoitti matkaansa Jumalan kanssa rohkaistakseen muita.
PuheenaiheKan ry:n toiminnanjohtaja liputtaa yhteisöllisyyden puolesta.
PääkirjoitusMonet Islamilaiset äärijärjestöt, kuten Taliban, Isis, al-Qaida, Boko Haram ja al-Shabaab, ovat kylväneet viime vuosina terroriteoillaan kauhua eri puolilla maailmaa. Viime kuukausina tehdyt iskut muu...
Miten onAikamedia Oy muutti Keravalle Jäspilänkadulle Avainmedian vuokralaiseksi helmikuussa 2006. Keravalla ovat toimineet muun muassa Aikamedian lehtitoimitukset, musiikkituotanto ja osittain myös markkinoi...
MuutAlkoholistiperheessä kasvanut Anne Rantonen auttaa nyt isänsä kaltaisia ihmisiä.
MuutHannu Roine selviytyi vuosikymmeniä kestäneestä mielenterveys- ja päihdeongelmien kierteestä (Sana 13/16).

Roine majaili eri asuntoloissa ja vietti välillä jaksoja kristillisissä hoitokodeissak...
PikavisiittiKuopuksena kasvaminen opetti Hannu Vuoriselle, että hän on ainutlaatuinen muttei ainoa.
PuheenaiheJokainen kantaa itse vastuun omasta alkoholinkäytöstään, mutta toipuvat alkoholistit olisi silti hyvä huomioida seurakunnassa.
UutisetSuomen helluntaiseurakuntien koulutushankkeet saavat kiitosta paikallisviranomaisilta.
MuutLee Strobel on yhdysvaltalainen kirjailija ja kristillinen apologeetikko. Hän on ammatiltaan juristi ja tehnyt myös toimittajan töitä. Hengellisen työn kannuksensa Strobel on hankkinut Willow Creek As...
ArtikkelitTerve käsitys syntien tunnustamisesta mahdollistaa aidon yhteyden Jumalaan ja lähimmäisiin, apostoli Johannes opettaa.
KolumniMinulla ei ole lapsia. Ja ei ehkä tule olemaankaan. Se, ettei meidän perheeseen kuulu lapsia, ei ole itselleni ollenkaan vaikea asia, mutta tiedän muutaman ihmisen, jolle se on sitä. On ollut jo tovin...
Mielipide”Herra pelasta hänet…” Nuo sanat ja niiden jälkeen uskosta osattomien läheistemme nimet sisältyvät usein rukouksiimme. Mutta kuinka usein saamme kiittää Jumalaa rukouksemme kohteiden pelastumisesta? J...
MielipideKiitos Sanna Urvakselle hänen näkemyksistään koskien naisen asemaa helluntaiseurakunnissa (RV 12). Hienoa, että on näin viisaita naisia puolustamassa ikuisia totuuksia.

Mieltäni on jo muutaman...
MielipideSakari Ahola kutsuu mielipidekirjoituksessaan ”susiksi” niitä julistajia, jotka ”lupaavat paranemista, uutta voimaa ja herätysten alkamista” (RV 13).

Ensinnäkään kukaan raamatullinen julistaja...
MielipideNäin pääsiäisen jälkeen – ja samalla yhtä ehtoollistilaisuutta rikkaampana – haluaisin kommentoida ehtoollisen värejä ja ehtoolliskokousten värimaailmaa, siis värejä kuvaannollisessa mielessä.

...
Mielipide”Herra, olinko se minä, joka naulat sinun käsiisi löin?” Tähän tapaan kysyy lauluntekijä. Profeetta Jesaja puolestaan toteaa: ”Sinun haavojesi kautta minä olen parattu.”

Nämä asiat ovat niitä,...
UutisetTunnustavat kristityt kannattavat Britannian eroamista EU:sta useammin kuin muiden uskonyhteisöjen edustajat, ilmeni Englannissa vastikään tehdyssä laajassa uskontokyselyssä. Eniten EU:ssa pysymistä p...
UutisetTurvapaikkaviranomaisten on otettava hakijoiden uskonnolliseen kääntymykseen liittyvät turvallisuusriskit vakavasti, linjasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) maaliskuun lopulla.

Tuomioist...
UutisetYhä useampi yhdysvaltalainen ajattelee, että maan uskonnonvapaustilanne on heikentynyt ja että maan kristityt kohtaavat kasvavaa suvaitsemattomuutta. Samalla moni kuitenkin kokee kristittyjen itsensä...
UutisetPienen helluntairaamattukoulun opiskelijat perustavat seurakuntia naapurimaihinkin.
UutisetPääsiäislauantaina tulipalossa tuhoutunut Ylivieskan kirkko oli kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittävä rakennus. Museovirasto, Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo ja Ylivieskan se...
UutisetAlbanian pääkaupungin sydämessä, Historiallisessa Kansallismuseossa, tehdään historiaa.

– Tämä on ensimmäinen kerta maamme historiassa, kun saamme kertoa Raamatusta ja sen keskeisimmästä sanoma...
UutisetAjanmukaisuus, aitous ja Hengen täyteys ovat muutoksen avaimia.
UutisetSuomen Lähetysseura on huolissaan Suomen hallituksen päätöksestä leikata vielä 25 miljoonaa kehitysyhteistyöstä vuodesta 2018 lähtien.

– Hallituksen päätös osoittaa piittaamattomuutta sen omist...
UutisetYleisö yltyi kertomaan omia kuulumisiaan tunnelmallisella keikalla.
UutisetLapset oppivat parhaiten, kun asioita saa kokeilla itse.
UutisetEuroparlamentaarikkona tunnetuksi tullut vaikuttaja Eija-Riitta Korhola sanoi Radio Deissä, että islamin uskonnollisilla johtajilla on käsissään ratkaisu terrorismin ongelmaan.

– Kaipaan sitä,...
UutisetKristillinen elokuva on seurakuntalaisten oma suurprojekti.
UutisetNuoret pastorit ovat selvästi vanhempia liberaalimpia alkoholikysymyksissä.
Swahilista tuli rukouspiirin yleisin äidinkieli
Kun vuoden työ kiteytyy viiteen päivään
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!