Sunnuntai 18. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Tenho, Jousia, Max
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Burkina Fason iskussa kuoli myös lähetystyöntekijöitä

Ääri-Islamistien Burkina Fasossa surmaamien länsimaalaisten joukossa oli myös seitsemän pohjoisamerikkalaista lähetystyöntekijää, World Watch Monitor -verkkosivusto uutisoi.

Tammikuun puolivälissä tehdyssä hyökkäyksessä kuoli yhteensä 29 henkilöä, jotka paikallisten viranomaisten mukaan olivat kotoisin yli kymmenestä eri maasta. Hyökkäys kohdistui kahteen hotelliin ja niiden lähellä sijaitsevaan ulkomaalaisten suosimaan ravintolaan maan pääkaupungissa Ouagadougoussa.

Seitsemästä lähetystyössä olleesta kuolonuhrista kuusi oli kanadalaisia, jotka olivat maassa joululomansa ajalle sijoittuvalla kolmen viikon aktiomatkalla. Seitsemäs oli maassa vuosia työskennellyt yhdysvaltalaismies, joka oli vaimonsa kanssa tehnyt muun muassa orpokotityötä, World Watch Monitor kertoo.

Samana päivänä Ouagadougoussa kaapattiin myös australialainen kristitty lääkäri ja tämän puoliso. Avioparin kerrotaan työskennelleen Burkina Fasossa jo 1970-luvulta lähtien.

Myös kaappauksen tekijäksi ilmoittautui Al-Qaidaan yhteydessä oleva ryhmä.


RV

Jaa
Kristitty yrittäjä loistaa Jumalan valoa siellä, missä kulkee
Isältä eväitä elämään
Paikkansa löytänyt matkalaukkulapsi
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!